TÄSTÄ ONkysymys
Asiakas maksaa pankkiverot R
ahoitusmarkkinoiden sääntelyn kiristämis- tä ja verottamista koskevat EU:n lainsäädän- töehdotukset vaikeuttavat rahoituksen saa-
tavuutta ja nostavat sen hintaa. Vaaravyöhykkees- sä ovat esimerkiksi pk-yritykset, jotka ovat suuria yrityksiä riippuvaisempia pankkirahoituksesta. EU:n ehdotukset ovat monin paikoin keskeisten kilpailijamaiden sääntelyä tiukempia.
Miten sääntelyn kiristymisen seurauksia voidaan lieventää, EK:n rahoitusasiantuntija Tommi Toivola? Ensisijaista on pyrkiä tasapainoiseen lainsäädän- töön. Ehdotusten kokonaisvaikutukset yritys- rahoitukseen, talouteen, kasvuun ja kansainvä- liseen kilpailuun on arvioitava. Positiivista on, että EU-parlamentin esittelijä on myönteinen pk-yritysten ja kansainvälisen kaupan rahoituk- sen suunniteltujen vaatimusten keventämiselle.
Rahoituksen monimuotoisuuden merkitys tu-
lee korostumaan. Esimerkiksi pääomasijoituk- sista, listautumisesta ja velkakirjoista voi tulla kiinnostava varainhankintakanava entistä laa- jemmalle yritysjoukolle. Tämän mahdollistami- seksi pääomamarkkinoiden toimintaedellytyk- siä on kehitettävä ja pantava konsernijohtajaKari Stadighin työryhmän suositukset täytäntöön.
Miten ehdotettu EU-transaktiovero vaikuttaisi yritysrahoitukseen? Vero nostaisi merkittävästi yritysten pääomahan- kinnan kustannuksia, koska se johtaisi arvopape- rien hinnan laskuun. Tämän lisäksi markkinoi- den aktiviteetin väheneminen lisäisi pääomakus- tannuksia, ja toisaalta luotonoton kustannukset lisääntyisivät varainhankinnan kallistumisen johdosta. Eurooppalaisten yritysten ja pääoma- markkinoiden kansainvälinen kilpailukyky ja houkuttelevuus ulkomaisille sijoittajille kärsisi- vät EU:ssa yksipuolisesti käyttöön otetun veron johdosta. Jos vero otettaisiin käyttöön vain euroalueella,
”Transaktioveron kokonaisvaikutus talouteen on huomattavan negatiivinen.”
EK:n rahoitusasiantuntija Tommi Toivola
erityisuhan Suomelle muodostaisi pääomamark- kinoiden siirtyminen Ruotsiin tai Isoon-Britanni- aan. Tämä olisi omiaan kuihduttamaan Suomen pääomamarkkinat. On syytä erikseen korostaa, että veroa ei pidä
ottaa käyttöön, koska sen kokonaisvaikutus talou teen on useiden arvioiden mukaan huomat- tavan negatiivinen.
Hallitus päätti pankkiveron käyttöön- ottamisesta vuonna 2013. Mitä tästä seuraa? Päätöksen yksityiskohdat ovat vielä avoinna. Sel- vää on, että pankkivero siirtyy pankkien asiakkai- den eli kuluttajien, yritysten ja julkisten toimijoi- den maksettavaksi. On valitettavaa, että kansalli- sesta ratkaisusta päätettiin odottamatta EU-tason yhteisiä toimia. Luonteva ratkaisu olisi toteuttaa tulossa olevan EU:n ehdotuksen mukaisesti pank- kivero vakausmaksuna, joka rahastoidaan vakaus- rahastoon kriisinhallintatoimia varten. ■
3/2012
43
Kuva Marjut Hentunen
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68