Juha Roppola ■
Kuvat Lehtikuva, Outokumpu ja Marjut Hentunen
Luonnonvaroihin kiinni TEKNOLOGIA EDELLÄ
E
linkeinoministeri Jyri Häkämies vieraili maaliskuus- sa maailman suurimmassa kaivosalan tapahtumassa Kanadassa. Hän viittasi matkallaan kanadalaisen Fra-
ser Instituten raporttiin, jonka mukaan Suomi on maail- man toiseksi houkuttelevin kohde kaivosteollisuudelle. Ministerin mukaan alaan voidaan yhdistää ympäristöar-
vot teknologian ja osaamisen avulla. EK:n johtajaTellervo Kylä-Harakka-Ruonala on samoilla linjoilla. ”Luonnonvarojen hyödyntämisen täytyy olla kestävän
kehityksen mukaista”, Kylä-Harakka-Ruonala sanoo. Esimerkiksi suomalaisen metsäteollisuuden ympäris-
töosaaminen on huippuluokkaa. ”Kun osaaminen ja teknologia kehittyvät, myös ympä-
ristövaikutukset pienenevät.” Tekes on mukana kehittämässä ympäristöystävällisem-
pää kaivosteknologiaa. ”Osaamisen sekä hienojen luonnonvarojen ansiosta ky-
se ei ole mistään vanhanaikaisista, vaan hyvin kehittyneis- tä aloista. Tosin osaajista uhkaa pian tulla pula.”
Jalostusaste ylös
Luonnonvarojen hyödyntäminen saa helposti aikaan kii- vaan yhteiskunnallisen keskustelun. Silloin paikalliset asukkaat sekä laajemmat vaikutukset täytyy ottaa huo- mioon. Yleisestä hyväksyttävyydestä pitää osata huolehtia. EK:n johtaja muistuttaa, että kaivannaiset sekä metsät
ovat kuitenkin Suomen rikkaudet. Puuta hyödynnytetään metsäteollisuuden raaka-aineena sekä energiatuotantoon. ”Tulevaisuus on biotaloudessa. Siinä pitää tavoitella
mahdollisimman korkeaa jalostusastetta.” ”Sama ajattelu pätee kaivosteollisuuteenkin. Mitä
enemmän onnistumme jatkojalostamaan Suomessa, si- tä suuremmat ovat kerrannaisvaikutukset. Luonnonva- roja hyödyntävää teollisuutta ei pidä nähdä vain alkutuo- tantona. Kyse on pitkästä jalostusketjusta.”
Esimerkiksi monen cleantech-vientituotteen taustalla
on osaamista, joka kumpuaa perinteisestä metsä- ja me- talliteollisuudesta.
Valtiolla rooli
Kaivosteollisuuden nousun taustalla on onnistunut hyp- päys mukaan maailmanlaajuisesti voimistuvan kysynnän virtaan. Investoinnit ovat isoja ja tähtäävät pitkälle tule- vaisuuteen. Se selittää myös ulkomaisten yritysten suu- ren roolin. Valtiolla on tärkeä rooli kaivosteollisuuden infrastruk- tuurin kehittämisessä, Kylä-Harakka-Ruonala painottaa. ■
”Tulevaisuus on biotaloudessa. Siinä pitää tavoitella mahdollisimman korkeaa jalostusastetta”, EK:n johtaja Tellervo Kylä-Harakka Ruonala painottaa.
3/2012
33
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68