”Meillä on kansain- välisesti arvostettu innovaatio järjestelmä, mutta aitoa yrittäjyyttä tarvitaan lisää.”
kiksi pitkäaikaistyöttömän työllisty- misbonus. ”Kun pitkäaikaistyötön ottaa työn
vastaan, hän voi saada yhden kuukau- den työttömyysturvan mukanaan. Samalla asumistukeen tehdään sel- laisia muutoksia, että pienipalkkai- simmankin työn vastaanottaminen tulee taloudellisesti kannattavaksi.” Suomen uskottavuuden kannalta
erityisen tärkeää on nuorisotyöttö- myyden vähentäminen. ”Nuorissa on suurin potentiaa-
li työurien pidentämiseksi. Heidän auttamisensa koulutuksen ja oppiso- pimusten kautta työelämään on kan- santaloudellisesti ja inhimillisesti yh- teiskunnan arvokkaimpia tehtäviä.” Valtaosa työttömistä nuorista
haluaa töihin, ja moni heistä on jo suorittanut tutkinnon. Vaikeimmassa tilanteessa ovat sellaiset nuoret, jot- ka ovat sivullisia omassa elämässään. ”Syrjäytyneiden nuorten kohdalla
kysymys on syvemmästä ongelmasta kuin siitä, että he eivät ole kiinnostu- neita koulunkäynnistä ja työnteosta. Heiltä puuttuu tulevaisuudenusko.” Etsivän nuorisotyön avulla monia
syrjäytyneitäkin on voitu auttaa elä- mään ihmisinä ihmisten joukossa. ”Kun tahtoa on, keinot löytyvät.
Lopulta kysymys on siitä, että kaikki Suomessa asuvat ihmiset saavat mah- dollisuuden kykyjensä puitteissa ta- voitella asioita, jotka arvokkaiksi ko- kevat.” ■
”Nuorissa on suurin potentiaali työurien pidentämiseksi. Heidän auttamisensa työelämään on kansantaloudellisesti ja inhimilli- sesti yhteiskunnan arvokkaimpia tehtäviä.”
3/2012
17
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68