ti useita yhteisyrityksiä paikallisten kumppaneiden kanssa eri kaupun- keihin ja kasvoi Venäjän suurimmak- si ulkomaiseksi rakentajaksi. Nykyisin YIT:n asuntotuotanto on
keskittynyt Pietariin, Moskovan seu- dulle, Jekaterinburgiin, Donin Ros- toviin ja Kazaniin. Viime vuoden vii- meisellä neljänneksellä YIT:n asun- tojen myynti Venäjällä oli yhtiön historian suurin. Lähivuosina suun- nitelmissa on laajentuminen nykyi- sen yhtiöverkon puitteissa. ”Meillä on seitsemän rakentavaa
YIT:n on hankkinut Venäjällä vahvan maineensa Pietarin ja Moskovan asuntotuotannossa.
Venäläisin voimin
Suomalaisten hyvät lähtökohdat lii- ketoiminnan kasvattamiseksi Venä- jällä perustuvat vuosikymmenten ai- kana kerättyihin kokemuksiin ja ky- kyyn valita oikeat kumppanit. ”Venäjän eri kolkat ovat erilai-
sia. Siksi oikeanlaisten paikallisten kumppaneiden löytäminen on erit- täin tärkeää. Uusille alueille men- täessä on osattava hyödyntää kump- paneiden tuntemusta markkinoista ja asiakkaista.” Kulttuureihin tutustuminen on ai-
na aloitettava omasta kulttuurista. ”Mielestäni yrityskulttuurin mer-
kitystä ei voi liikaa korostaa. Meillä on yksinkertainen, kasvuhakuinen strategia, jota suoraviivaisuuteen, avoimuuteen ja rehelliseen tulosha- kuisuuteen perustuva kulttuuri tu- kee. Kun pidämme tästä kiinni, mei- hin luotetaan.” ”Suoraviivaisuus ei kuitenkaan tar-
20 3/2012
koita joustamattomuutta. Ymmär- rämme ja kunnioitamme paikallisia kulttuureja, lisäksi henkilösuhteet ve- näläisen ja suomalaisen johdon välil- lä ovat hyvät.” YIT:n yhtiöt eri kaupungeissa toi-
mivat pääasiassa paikallisen johdon ja henkilöstön voimin. ”Suomalaisia osallistuu yhtiöiden
toimintaan jonkin verran kehitysteh- tävissä, jotta voimme tuoda hyväksi havaittuja asuntotuotannon ja talou- den prosesseja Venäjälle. Koska meillä on hyvä maine, osaavan työvoiman ja hyvien alihankkijoiden löytäminen ei ole ongelma. Työvoimaa löytyy myös venäjänkielisiltä lähialueilta.”
Kasvu jatkuu
Projektiviennistään Venäjällä tunnet- tu YIT osti ensimmäisen paikallisen yhtiön Pietarista vuonna 1997. Laa- jennettuaan toimintaansa asuntora- kentamiseen 2000-luvulla YIT perus-
yhtiötä. Nykyisistä kaupungeistam- me voimme laajentaa toimintaa lähi- kaupunkeihin. Erityisesti Moskovan oblastin kaupungeissa meillä on hy- viä mahdollisuuksia.” ”Olemassa olevien yhtiöiden maantieteellisen toimintapiirin laa- jentaminen on paljon helpompaa kuin kasvaminen uusia yhtiöitä pe- rustamalla. Kun on osaamista ja toi- mivat prosessit, toiminta uudessa kaupungissa voidaan käynnistää ke- vyen organisaation ja pienempien al- kuinvestointien puitteissa.”
Pankkiyhteistyötä
Perustamalla yhteisyrityksiä YIT on pystynyt sitouttamaan paikalliset markkinat tuntevat johtohenkilöt ja rajaamaan konsernin riskit hallitta- valle tasolle. Yllätyksiä matkan var- relle on kuitenkin mahtunut. ”Suurimpia yllätyksiä on ollut lu-
paprosessien mutkaisuus ja hitaus eri kaupungeissa. Melkein aina men- nessämme uuteen kaupunkiin hank- keiden käynnistämiseen on kulunut huomattavasti arvioitua enemmän aikaa.” Koska Venäjällä vasta nyt kehite-
tään asuntolainajärjestelmää, YIT on tehnyt yhteistyötä maan pank- kien kanssa, jotta kuluttajilla järjes- tyy edullisia luottoja. ”Suomessa kuluttaja kilpailuttaa
pankit itse, ja pankkien kehittämä RS-järjestelmä antaa osapuolille tur- van. Venäjällä vastaavaa järjestelyä ei ole. Siksi pankin pitää analysoida ra- kentaja ja projekti sekä miettiä to-
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68