This page contains a Flash digital edition of a book.
AJASSAtalous


Suomen verotusta ei voida enää kiristää, sillä se on jo nyt EU-maiden huippua. Siksi julkisen talouden tasapainottaminen edellyttää tehtävien karsimista ja toimintojen tehostamista.


Suomen VERO NAPPULAon tapissa


T 8


uoreiden ennusteiden mukaan julkisen talou- den velkasuhde kas- vaa parhaillaan voimak- kaasti. Se rikkoo jo ensi


vuonna EU:n säätämän 60 prosentin velkarajan. Suomi menettää puheval- taa julkisen talouden mallimaana EU- näyttämöillä. Velan kasvun taittamiseksi vielä


kuluvan vaalikauden aikana on jul- kista taloutta sopeutettava huomatta- vasti. Alkuvuodesta 2014 hallituksel- la on edessään nämä päätökset, kun seuraavaa kehysbudjettia sorvataan. Useimmat muut EU-maat ovat kauan sitten rikkoneet 60 prosentin


5/2013


velkarajan. Meillä velkatrendiä on eri- tyisen vaikea kääntää, koska veronap- pula on jo melkein tapissa. Suomessa verojen suhde bkt:hen on jo nyt kor- keammalla kuin melkein missään muussa EU-maassa. Esimakua veronkiristysten huo- nosta tehosta on jo saatu. Kotita- louksien ostovoima on heikentynyt ja kulutus vähentynyt. Siksi veroker- tymätkään eivät ole kehittyneet en- nakoidusti. Yksi konkreettinen esi- merkki veronkorotusten käyttäy- tymisvaikutuksista on kiihtynyt viinaralli Viroon. Merkittävä syy ongelmiin löytyy tietenkin hallituksen ulkopuolelta:


euroalueen taantumasta ja teollisuu- den rakennemuutoksesta. Velan kas- vun taittaminen edellyttää kuiten- kin tiukkoja päätöksiä julkisessa ta- loudessa.


Suomessa julkisten menojen osuus


kokonaistuotannosta on noussut noin seitsemän prosenttiyksikköä verrat- tuna viime vuosikymmenen tasoon. Menoaste on nykyisin Suomea kor- keampi vain Tanskassa ja Ranskassa. Menoasteen ollessa näin korkea luulisi, että julkisesta taloudesta on helppo löytää sopivia säästökohteita. Hallituksen rakennepoliittisen oh- jelman käsittely osoittaa, että jostain syystä näin ei ole. Saavutetuista eduis-


ISTOCKPHOTO


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60