This page contains a Flash digital edition of a book.
YRITYSKYLÄ Kuvat Samuli Räikkönen


oni koululainen kokee oppivansa yhden Yrityskylä- päivän aikana to- sielämästä – am- mateista ja kansa-


M Taloudellisen tiedotustoimiston TATin


perustamat ja koordinoimat Yrityskylät ovat perusasteen kuudesluokkalaisille


laisena olemisesta – enemmän kuin koko siihenastisen elämänsä aikana. ”Päiviin sisältyy teoriaa ja käytän- töä sopivassa suhteessa. Kokemuksel- linen oppiminen jää paremmin mie- leen kuin kirjoista luettu”, Yritysky- län toiminnanjohtajaTomi Alakoski kertoo. Kyliä on tällä hetkellä kuusi, ja osa


niistä vaihtaa paikkaa kesken luku- vuoden. Jokaisessa Yrityskylässä on esillä noin 15 alueella toimivaa yritys- tä tai julkista palveluntarjoajaa. Kussa- kin on 3–5 todellisia ammatteja vas- taavaa työtehtävää. Kylistä löytyy siis paikka noin 70 lapselle kerrallaan.


Oppia elämää varten


Valmentautuminen Yrityskylä-päi- vää varten alkaa koulussa. Oppilaat tutustuvat kylässä toimivien yritys- ten nettisivuihin, valitsevat kolme kiintoisinta ammattia ja kirjoitta- vat työhakemukset, joissa perustele- vat, miksi olisi hyvä juuri niissä teh- tävissä. Opettaja pitää työhaastattelut ja valitsee yhden oppilaan kuhunkin ammattiin.


tarkoitettuja minikaupunkeja, joissa koululaiset opiskelevat yhteiskunnan, työelämän, yritysten ja talouden toimintoja.


Työyhteisöt muodostetaan jo kou- lussa: jokainen tietää roolinsa ja kuka on kenelläkin töissä. Etukäteen mieti- tään myös hyvän työyhteisön piirtei- tä ja miten eri ammateissa toimitaan. Aihetta on tarkoitus käsitellä kym- menellä oppitunnilla, mutta elämän- makuista oppimateriaalia on niin run- saasti, että moni opettaja käyttää sii- hen tupla-ajan. Koska luokanopettaja pitää alakoululaisille miltei kaikki op- pitunnit itse, aineisto on helppo in- tegroida eri oppiaineisiin. Matema- tiikan tunneilla harjoitellaan pro- senttilaskua, äidinkielen tunneilla työelämässä tarvittavia esiintymistai- toja ja kuvaamataidossa tehdään yri- tyksille mainoksia. ”Monelle valkenee vasta tällä jak- solla, että koulua tosiaan käydään elä- mää varten”, Alakoski sanoo.


–ensi kosketus työelämään


Vierailu Yrityskylässä on monen perus koululaisen paras koulupäivä. Eikä ihme: tuolloin kuudes luokkalainen pääsee kokeilemaan aikuisen elämää kuntalaisena, kuluttajana ja työntekijänä. Anne Tuovinen ■


Käsikirjoitetut roolit Päivä Yrityskylässä lähtee vauhtiin yleensä opettajiksi opiskelevien nuor- ten ohjauksessa. He käynnistävät ko- neet, lataavat pelit, käyvät läpi sään- nöt ja auttavat lapsia orientoitumaan rooleihinsa. Oppilaat jakautuvat työ- paikoilleen, joissa pukevat yritysten lahjoittamat työvaatteet ja saavat toi- mitusjohtajalta tehtäväkortit sekä opastuksen päivän tehtäviin. Lyhyitä työvuoroja tehdään neljä. Väliin jää- vänä vapaa-aikana käydään ostoksil- la, kaupungin yleiskokouksessa ja ää- nestämässä. Jokaiselle roolille on tehty oma mi- nuuttiaikataulutettu käsikirjoituk- sensa, joka on synkronoitu muiden Yrityskylän roolien kanssa. ”Esimerkiksi toimitusjohtaja ha-


kee pankinjohtajalta lainaa, ohjaa henkilöstöä ja käy sopimusneuvotte- luja vaikkapa kiinteistönhuollon tai sähköyhtiön kanssa. Kaikissa näissä rooleissa on toinen koululainen”, Ala- koski kertoo.


Talousosaamista ja vuorovaikutusta


Kylissä on reaaliaikainen langaton pankkijärjestelmä. Kun pankinjohta- ja klikkaa päätteeltään lainan myön- netyksi, toimitusjohtaja näkee omal- ta koneeltaan, että yrityksen tilille on


5/2013 41


››


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60