VIENTI JUOKSEE, SUOMI ONTUU
Greenluxin valmistamien led-valojen vienti vetää, mutta kotimarkkinoiden läpimurto odottaa.
”Frankfurtin valaistusmessuilla kymme- net asiakkaat kysyivät, teettekö näitä tuotteita oikeasti Suomessa”, muiste- lee Greenlux Finlandin varatoimitusjoh- taja Roope Ropponen. Ropponen huomasi, että kliseeltä kuu-
lostanut suomalainen teknologiaosaa- minen on maailmalla aito myyntivaltti. Osin sen avulla kahdeksan hengen yritys on napannut useita suuria kauppoja esi- merkiksi valaisinalan jättiläisen Philipsin kotikentällä Hollannissa. Eniten Some- rolla valmistettuja valaisimia on Ruot- sissa, jossa energiatehokkaita valaistus- kohteita löytyy muun muassa Arlandan lentokentältä ja lukuisista suurista park- kihalleista. Kuusi vuotta sitten perustettu Green-
lux toimii suurella kasvualalla, vaikka valaistusmarkkinoiden kuvittelisi ole- van kypsä toimiala. Pelkästään teolli- suuden, kaupan ja toimistojen valais- tusmarkkinoiden arvioidaan kasvavan muutamassa vuodessa lähes 10 miljar- diin euroon. Ledit kaappaavat siivusta merkittävän osan, sillä energiatehok-
kuus ja pitkä elinkaari kiinnostavat yhä useampia. Greenluxin kasvu on hyvässä vauhdis-
sa vaikean viime vuoden jälkeen. Vuon- na 2011 yhtiö teki 1,7 miljoonan euron liikevaihdon, mutta tänä vuonna yhtiö odottaa ylittävänsä neljän miljoonan ra- japyykin. Hyvin sujunut vienti on ollut yhtiöl-
le elinehto, sillä kotimaassa led-tuotteet ovat vetäneet nihkeästi. ”Jos olisimme keskittyneet kotimark-
kinoille, yhtiö olisi kuopattu jo ajat sit- ten”, Ropponen pohtii. Suomesta on toki löytynyt paljon hy-
vää kuten Enston kaltainen kumppani vientiin sekä kiitettävästi muun muas- sa Tekesin rahaa kansainvälistymiseen. Ropposen keskeisin lisätoive päättäjil- le on, että julkinen sektori testaisi en- nakkoluulottomasti hankinnoissaan ko- timaisia ratkaisuja. ”Esimerkiksi Teksasin osavaltiossa hankinnat pilkottiin pienemmiksi pala- siksi, jolloin luotiin joukko alan menes- tyviä yrityksiä ja työpaikkoja.” ■
5/2013
23
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60