This page contains a Flash digital edition of a book.
PÄÄKIRJOITUS EK:n varapuheenjohtaja


Kovia päätöksiä M


aan hallituksella on kahden kuukauden kulut- tua mahdollisuus arvioida realistisesti Suomen talouden tilannetta ja tehdä johtopäätöksiä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että talousti- lanne on selvästi heikkenemässä ennen halli-


tuksen helmikuista puolivälitarkastelua. Enää ei kannata pu- hua pelkästä suhdannetaantumasta, sillä kyse on merkittä- västä rakennemuutoksesta.


EK:N UUSIN suhdannebarometri vahvistaa huolestuttavia tietoja, joista yritysten johto on varoittanut poliitikkoja jo pitkään. Teollisuustuotanto on painumassa miinukselle, ja odotukset ovat heikot. Rakennusteollisuuden odotukset ovat vaatimattomat, ja palvelualoillakin tilanne heikkenee. Inves- tointiaste on matala, kannattavuuden arvioidaan laskevan ja työvoiman määrän vähenevän edelleen kaikilla toimialoilla.


HALLITUS LUPASI aloittaessaan, että velkaantuminen pysäy- tetään korottamalla veroja ja tekemällä rakenteellisia, sääs- töjä tuovia uudistuksia. Nyt vain veronkorotukset ovat to- teutuneet.


SAMAAN AIKAAN yrityksille on kasattu uutta kustannustaak- kaa muun muassa monilla eri ilmasto- ja ympäristöperusteil- la. Reppuun kasataan koko ajan lisää kiviä, ja kohta reppu rat- keaa, yrittäjät kuvaavat tilannettaan. Ripeillä toimilla voitai- siin saada tilannetta korjattua, mutta tilanteen vakavuudesta pitäisi päästä pian yhteisymmärrykseen. Kustannuskilpailukykyä on kokonaisuudessaan saatava kii-


reesti kohennettua. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomi on menettänyt kustannuskilpailukykyään tuntuvas- ti etenkin Saksaan nähden. Ruotsi on jo laskenut yhteisöveroaan, ja Viro houkuttelee


alhaisella verotuksellaan etenkin pieniä ja keskisuuria yri- tyksiä. Suomen on lähdettävä verokilpailuun mukaan laske- malla kokonaisveroastetta. Samoin eläkepäätökset pitää saa- da aikaan.


”Kustannuskilpailukykyä on kokonaisuudessaan saatava kiireesti kohennettua.” Esa Kiiskinen


Kauppias, Saija ja Esa Kiiskinen Oy K-Supermarket Kontumarket


Hallituksen on tarkasteltava maan talouden isoa kuvaa,


eikä puuhasteltava yksittäisten ratkaisujen kanssa. Kilpailu- kykyä jäytävät rasitteet on saatava kuriin, ja valtion talou- den vakaus turvattava. Nyt auttavat vain kovat rakenteelliset muutokset. Kasvun aikaansaamiseksi tarvitaan riuskoja omia toimia. Apu ei tule automaattisesti ulkoapäin.


Elinkeinoelämän keskusliiton lehti


Numero 8/2012, 13.12.2012 Ilmestyy 8 kertaa vuodessa, seuraava numero 14.2.2013 Painos 28 600


Prima internetissä: www.ek.fi/prima


Julkaisija Elinkeinoelämän keskusliitto r.y. Eteläranta 10, PL 30 00131 Helsinki Puhelinvaihde 09 42 020 www.ek.fi, prima@ek.fi etunimi.sukunimi@ek.fi


4 8/2012


Vastaava päätoimittaja Eija Lampi Toimittajat Anne Tuovinen, puh. 09 4202 3279 Juha Roppola (opintovapaalla) Toimituksen assistentti Marjut Hentunen (perhevapaalla) Marita Hanssen, puh. 09 4202 2210


Kustantaja Sanoma Yritysjulkaisut Lapinmäentie 1, PL 100 00040 Sanoma Magazines Puhelinvaihde 09 1201 www.sanomamagazines.fi www.yritysjulkaisut.fi etunimi.sukunimi@sanoma .com


Toimituksen esimies Kimmo Holappa puh. 09 120 5826 Tuottajat Jorma Leppänen, puh. 09 120 5976 Eeva-Maria Lidman, puh. 09 120 5312 Taru Keltanen, puh. 09 120 5874 AD Pii Haikka, puh. 09 120 8613


Osoitteenmuutokset sinikka.hakanen@ek.fi Sinikka Hakanen, puh. 09 4202 2215


Osoiterekisteri: EK:n jäsen- ja sidos ryhmärekisteri


Mediamyynti Sanoma Magazines Finland Mediapalvelu Puh. 09 120 620 Faksi 09 120 5999 www.mediaopas.fi mediapalvelu@sanoma magazines.fi


Painopaikka Hansaprint, Turku 2012 ISSN 1795-1348


Prima on Aikakauslehtien Liiton jäsen


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60