This page contains a Flash digital edition of a book.
jan säilytettyä. Kustannusrasitteita ei voi tulla lisää ja vanhojenkin päätösten pur- kamiseen täytyy olla valmius.” Jyri Häkämies sanoo EU:n huonon ta-


loudenpidon vaikuttaneen Suomen po- litiikan ilmapiiriin. Siitä on tullut sär- mikkäämpää ja vastakkainasettelua on enemmän. ”En vähättele ongelmia, tä- mä on realismia.” ”On vaikea olla euro-optimisti näinä


aikoina kun moni asia on niin surkeas- sa asennossa. Euro on ollut meille kui- tenkin iso menestys, eikä markka-ajan haasteita enää muisteta.”


Valtteja on


ICT 2015 -työryhmää johtavan Pekka Ala-Pietilän tiimi näkee, että Suomella voisi pienenä maana olla eräitä valtteja kuten edelläkävijyys ja nopeus. Esimer- kiksi Singapore tekee nopeita talouttaan hyödyttäviä päätöksiä. Jyri Häkämies pi- tää Ala-Pietilän ryhmän ajatuksia erin- omaisina. Elinkeinoministerinä Häkämies eh-


ti kiertää monia vienninedistämismat- koja ja nähdä Suomen vahvuuksia ul- koapäin. Se on luonut erilaista uskoa Suomen mahdollisuuksiin, kuin mihin täällä on viime aikoina totuttu. Se myös kuuluu hänen puheessaan. ”Haluan olla valtakunnan innostaja.


Kyllä minä näen ympärilläni valtavas- ti mahdollisuuksia, kun tämä henkinen käsijarru saadaan pois päältä. Viestini on, että menestyä saa. Yrittäjiä pitää kannus- taa ja rohkaista ottamaan riskiä. Tarvi- taan tsemppiä ja myönteistä mielialaa,” Häkämies innostaa Viennin rakenne pitää saada moni-


puolisemmaksi. Kisa on maailmalla ko- vaa. Keskinkertaisuudella ei pärjää enää missään. Pitää olla kilpailuhalua, sil- lä menestymisen nälkään törmää kaik- kialla – eritoten kasvavilla markkinoilla.


Uusia kasvun lähteitä


Uusi toimitusjohtaja uskoo Suomes- sa olevan paljon uusia kasvun lähteitä. Vahva cleantech-sektori muovaa maail- malla kuvaa Suomesta vihreän energian osaajana. Täällä uusiutuva energia perus- tuu bioenergiaan.


14 8/2012


Viestini on, että menestyä saa. Yrittäjiä pitää kannustaa ja


rohkaista ottamaan riskiä.


Venäjän hyödyntäminen nykyis-


tä tehokkaammin on niin ikään EK:n toimitusjohtajan listalla. Vaik- ka tuottavuushaaste on siellä hanka- la ja muun Euroopan jäljessä, on suo- malaisilla siellä runsaasti bisnesmah- dollisuuksia. ”Tasavallan presidentti Sauli Nii-


nistön Pietarin-matkalla nousi esiin ajatus suomalaisnuorten kesäharjoit- teluviisumista Venäjällä. Se voisi olla janan alkupää ja toisessa päässä voisi olla venäläisyritysten listautuminen Helsingin pörssiin.” Häkämies patistaa suomalais-


yrityksiä myös rohkeasti kasvaville markkinoille. Kun Suomen suurin vientimarkkina EU yskii, kannattaa kasvua hakea uusilta markkinoilta.


Nuoret muuttavat kuvioita


Jyri Häkämies näkee selkeästi nuo- rissa aivan uudenlaista draivia, jota kannattaa tukea.


”Pitkässä juoksussa maantiede


muuttaa muotoaan. Katse on kään- nettävä pohjoiseen, mistä löytyy energiaa ja raaka-aineita. Koillis- väylän ja arktisten mahdollisuuksi- en avautuessa on suomalaistenkin päästävä tiukasti kiinni niiden hyö- dyntämiseen.” ”Pitäisi pohtia, mitä voisimme


tehdä yhteyden saamiseksi Jääme- relle”. Alueelliset suhdannenäkymät


ovat muuttuneet muun muassa kai- vosteollisuuden ja pohjoisen matkai- lun ansiosta, Häkämies muistuttaa.


”Meillä on kasvamassa sukupolvi, jol-


le yrityksen perustaminen ja menesty- minen on mahtavaa. Nuoret haluavat, että elämässä on joku juttu ja tarkoitus. 1960-luvulla se oli Vanhan valtaaminen, mutta nyt yrittäjänä menestyminen.” ”Kyse on ilmiöstä”, Häkämies kuvaa


nuorten yrittäjyysinnostusta. ”Nuoret ovat paitsi osaavia, myös heti


kansainvälisiä, hyvin verkottuneita ja en- nakkoluulottomia. He ylittävät maantie- teellisiä ja muita rajoja aiempia sukupol- via helpommin ja ovat joustavia ja val- miita painamaan hommia hankkeidensa eteen.” Tämän kaiken on saanut aikaan kou-


lutus, yliopistot ja erilaiset roviotyyp- piset menestyjät. Nuoria yrittäjiä käy muun muassa Piilaaksossa verkottumas- sa ja oppimassa. Tätä ilmiötä kannattaa elinkeinoelämänkin tukea.


Luotetaanko suomalaisiin?


Suomi tarvitsee kiireesti ulkomaisia in- vestointeja ja pääomia, eikä viime aiko- jen kehitys näytä lupaavalta. Kyse on vii- me kädessä siitä, uskotaanko Suomeen ja suomalaisiin päättäjiin. Tämä kysy- mys nousee esiin ulkomaisia investoin- teja houkuteltaessa. Maailmassa on pal- jon epävarmuutta nykyään. ”Eikös se niin ole, että suomalaiset


maksoivat sotakorvauksensa, pitävät yleensä sanansa, toimitusvarmuutensa ja ovat luotettavia. Nämä eivät ole edel- leenkään huonoja argumentteja. Ei kan- nata olla liian vaatimaton näissä asioissa.” Silti houkuttelevan yritysilmapiirin


luomiseksi koko maassa on valtavas- ti vaikeita asioita ratkottavana. Kaikilta yhteiskunnan vaikuttajilta ja päättäjil- tä tarvitaan erityistä rohkeutta ja päät- täväisyyttä. Miten syksyn turbulenssin jälkeen


EK:n uusi toimitusjohtaja näkee oman roolinsa? ”EK on liittojen liitto. Tehtäväni on ve-


tää ääni yhteen. Mitä paremmin EK on- nistuu vetämään elinkeinoelämän ää- nen yhteen, sen paremmin onnistumme muuttamaan soundin mollista duuriin. Liikkeelle on jo lähdetty,” Häkämies to- teaa. ■


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60