Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang on vakuuttunut siitä, että Suomeen on tulossa uusi kasvuyrittäjyyden aalto.
Jorma Leppänen ■
Kuvat AJ Savolainen
AVAIMET L Menestyksen
Vaikka kansainväliseen kasvuun pyrkivällä yrityksellä olisi hieno liikeidea, osaavat ihmiset ja riittävä rahoitus, se ei etenisi mihinkään ilman suhteita. Osaaminen, suhteet ja rahoitus muodostavat ykseyden, Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang sanoo.
iikevaihtoaan keskimäärin 30 pro- senttia vuodessa jo 30 vuoden ajan kasvattanut Technopolis auttaa huipputekniikan yrityksiä niiden palvelu-, toimitila- ja kehitysohjel- matarpeissa. Toimitusjohtaja Keith Silverangilla on siis hyvä tuntuma
yrityksiin, jotka luovat tulevaisuuden markkinoita. ”Suomen vientiteollisuuden pohja on laajem-
pi kuin koskaan. Suurten toimialojemme murros on johtanut uusien, kasvuun pyrkivien yritysten syntymiseen. Jos ne löytävät maailmanlaajuisilta markkinoilta juuri niille sopivat segmentit, Suo- men kansantalouden näkymät ovat hyvät.” Suomeen voisi Silverangin mukaan syntyä
suhteellisen nopeasti kansainvälisesti menesty- viä keskisuuria yrityksiä. ”Nopea kasvu voi onnistua aloilla, joilla ei tar-
vita suuria investointeja tuotantoon ja muuhun infrastruktuuriin. Suomessa on paljon esimerkik- si tietotalouden tekniikkaan liittyvää osaamista. Kuopion teknologiakylässämme toimivat mit- taustekniikan yritykset kasvoivat taantumankin aikana.” ”Mobiilisovellusten tuottaminen matkapuhe-
limiin ja muihin päätelaitteisiin on suomalaisten vahvuuksia, eikä sovellusten välttämättä tarvit- se olla pelejä. Mahdollisuuksia on loputtomasti.” Suuryritysten kutistuminen ei ole halvaannut-
tanut Suomea, vaan päinvastoin tuonut uuden- laista dynamiikkaa ekosysteemeihin. ”On ollut melkein uskomatonta, kuinka nopeas-
ti Nokialta vapautuneet toimitilat ovat täyttyneet. Olen varma siitä, että Nokian rakennemuutoksen vanavedessä kasvaa uusi kasvuyrittäjyyden aalto. Tämä näkyy erityisesti Oulussa ja Tampereella.”
Vauhtia kasvuun
Auttaakseen uusia yrityksiä kasvuun Technopolis ponnistelee kansainvälisten sijoittajien houkutte-
4/2012 39
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68