O 48 4/2012
mista aineksista valmistettu makkara oli aina 1960-luvulle saakka monen maakunnan perin- neherkku, kunnes teollisesti valmistetut jauhoi- set halpislenkit löysivät tiensä kansan kastikkei- siin, keittoihin ja uunipannuille. Tänä päivänä jauhoisten makkaroiden suosi-
minen ruuanlaitossa on ohi, ja tilalle on tullut grillausboomi, joka on lisännyt kiinnostusta eri- kois- ja raakamakkaroihin. Suunnanmuutos miellyttää paitsi grilliruoan
ystäviä, myös Espoon Hanasaaren ravintola Jo- hanneksen kehityspäällikköä ja Suomen ruoka- lähettiläänä tunnettuaKim Palhusta. ”Suomalaiset ehtivät tottua viime vuosikym-
meninä huonolaatuiseen makkaraan, kun eivät yksinkertaisesti tienneet paremmasta. Eihän esimerkiksi bratwursteja saanut kymmenen vuotta sitten kuin Stockmannilta. Nyt niitä saa lähikaupasta”, hän naurahtaa. Palhuksen mukaan varsinkin nuorempi pol-
vi on alkanut kiinnostua makkaroista aivan eri tavalla kuin heidän vanhempansa. Tästä kertoo muun muassa perinteikkäiden palviryynäreiden sekä tulisten grillimakka- roiden suosio. Ja kuten usein käy, ruo-
min maustetun makkara-annoksen”, Palhus ih- mettelee. Hänen ennusteensa on, että meikäläinen
makkarakulttuuri tulee kehittymään samaan tapaan kuin olutkulttuurikin. Käytännössä muutoksen moottorina ovat kuluttajat, jotka ensin haluavat ja alkuun pääs- tyään myös osaavat vaatia parempaa. Tällä ta- valla markkinoille saadaan uusia ja mielenkiin- toisia tuotteita ja valmistajia. Kiristyvä kilpailu puolestaan parantaa laatua ja tarjontaa. Makkaran ympärille on kasvanut myös mo-
nenlaisia oheistuotteita reseptikirjoista grillaus- kilpailuihin ja kesätapahtumiin asti. Kaikesta ko- hinasta huolimatta makkaransyöjässä istuu edel- leen tiukasti oluesta pitävän ja epäterveellisesti elävän tosimiehen leima, joka näyttää murene- van vasta seuraavan grillaajasukupolven myötä.
Haaveesta tuli kasvubisnes
kahalun kasvaessa pääte- tään kokeilla myös mui- ta, tavallista eksoottisem- pia vaihtoehtoja. Osansa on toki silläkin, että pie- net valmistajat ovat pär- jänneet erilaisissa maku- testeissä ja tuoneet tarjolle rohkeasti uusia tuotteita. ”Takavuosien terveyspeikko ja rasvalla pelot-
Pienet valmistajat ovat pärjänneet erilaisissa makutesteissä ja tuoneet tarjolle paljon uusia tuotteita.
telu kummittelevat silti taustalla. Moni makka- ranostaja potee kaupan kassalla edelleen huo- noa omaatuntoa, vaikka tuotteiden lihapitoi- suus lähentelee parhaimmillaan 90 prosenttia”, Palhus sanoo.
A´la carte -ainesta
Moniin ruokakulttuureihin ennakkoluulotto- masti tutustunut ja niitä suomalaisittain mari- noinut Kim Palhus on loihtinut makkarasta asiak- kaidensa ja ystäviensä ihmetykseksi mitä moni- naisimpia annoksia. Hänen mielestään makka- rassa on kiistatonta a´la carte -ainesta, jos ravin- toloitsijoilla vain olisi rohkeutta sitä kokeilla. ”Miksi ihmeessä roikottaa ruokalistalla vuo-
sikausia persoonatonta lehtipihviä, kun sen ti- lalla voisi tarjota vaikkapa vähän eksoottisem-
Muutokset makkarabisneksessä ja kuluttajien makutottumuksissa ovat siivittäneet myös Tammelassa toimivan Makulihan kasvutaival- ta. Parikymmentä vuotta sitten maatilan yhteyteen perustetusta suoramyyn- tiyrityksestä on kasvanut yksi alan ykkösvalmis- tajista, jonka ennakko- luulottomasti maustetut tuotteet ovat pokanneet vuosien varrella lukuisia alan palkintoja.
Tänä päivänä Makulihassa työskentelee 40
ammattitaitoista työntekijää, ja liikevaihtoa karttuu vuosittain noin 7,5 miljoonaa euroa. ”Homma lähti liikkeelle haaveesta valmis-
taa kunnollista lenkkimakkaraa tilapuotiimme. Opettelimme valmistusta alkeellisilla laitteilla ja savustamalla makkaraa palvisaunassa”, yrit- täjä-makkaramestari Jussi Ali-Lekkala muis- telee. ”Ensimmäiset uudet makkaranvalmistuslait-
teet hankimme vuonna 1994, jolloin pääsimme tosissaan paneutumaan myös tuotekehitykseen.” ”Jos joku olisi silloin sanonut, että makkarat
ovat muutaman vuoden kuluttua meidän pää- tuotteemme, niin en varmasti olisi uskonut”, Ali-Lekkala naurahtaa.
Suomi muita Pohjoismaita edellä
Makulihan startti osui keskelle synkimpiä lama- vuosia. Luomusta ei 20 vuotta sitten suoranai-
››
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68