PÄÄKIRJOITUS EK:n varapuheenjohtaja
Hajautettu palkan- muodostus takaa parhaan työllisyyden
T
eknologiateollisuus tuli mukaan viime syksyn raa- misopimukseen hiukan pit- kin hampain, koska pelkä-
simme sopimuksen käytännössä merkitsevän taka-askelta paikal- lisessa sopimisessa. Viime syksyn vaarallisessa taloustilanteessa pää- timme kuitenkin antaa sopimuk- selle mahdollisuuden. Sopimuksessa mainittujen ko-
rotusprosenttien oli tarkoitus ol- la kustannusraami, jonka puitteis- sa toimiala- ja yrityskohtaisesti sovittaisiin, miten raami jaetaan yleiskorotuksiin, paikallisiin eriin ja mahdollisten tekstikysymysten kustannusvaikutuksiin.
SOPIMUKSEN JULKISTAMISEN jäl- keen palkansaajat alkoivat kui- tenkin viestiä kustannusraamista yleiskorotuksena. Teknologiateolli- suuden palkansaajat olivat valmii- ta jopa lakon voimalla ajamaan pe- rälautaa, joka takaisi koko raamin maksamisen yleiskorotuksena. Tuloksen näemme nyt. Vuonna
2010 Teknologiateollisuuden pal- kansaajista 80 prosenttia sai jo- tain muuta kuin pelkän yleiskoro- tuksen. Vastaava luku vuonna 2011 oli 30 prosenttia. Raamisopimuk-
sen soveltaminen johti siis merkit- tävään palkanmuodostuksen kes- kittymiseen. Euroopan teollisuus on vaaras-
sa ajautua negatiiviseen spiraaliin, josta on vaikea nousta ylös. Työ- markkinat ovat joustamattomat ja kustannustaso korkea. Rasitteita ja velvoitteita tulee koko ajan lisää. Teollisuuden investoinnit suuntau- tuvatkin yhä enemmän muualle, mikä vähentää työpaikkoja ja ve- rotuloja. Monessa maassa äänestä- jät reagoivat tilanteeseen kannat- tamalla puolueita, jotka lupaavat lisätä julkisia menoja ja korottaa veroja, mikä kiihdyttää prosessia.
HALLITUS PERÄÄNKUULUTTAA Suo- men säilyttämistä yhteiskuntana, jossa asioista voidaan sopia yhdes- sä. Tavoite on erinomainen, mut- ta keskitetty palkanmuodostus ei voi olla ratkaiseva tekijä riitelyn ja sopimisen välillä. Oli sopimuk- sen tekninen muoto mikä tahan- sa, vientiteollisuus haluaa jatkossa hajautettua palkanmuodostusta, jossa yrityksen tilanne ja yksilön osaamisen ja ahkeruuden kehitty- minen näkyvät palkassa. Joustavan palkanmuodostuksen suurin voit- taja on työllisyys.
Keskitetty palkan- muodostus ei voi olla ratkaiseva tekijä riitelyn ja sopimisen välillä.
Pekka Lundmark Konecranesin toimitusjohtaja
Elinkeinoelämän keskusliiton lehti Numero 4/2012, 7.6.2012 Ilmestyy 8 kertaa vuodessa, seuraava numero 6.9.2012 Painos 28 600 Prima internetissä:
www.ek.fi/prima
Julkaisija Elinkeinoelämän keskusliitto r.y. Eteläranta 10, PL 30 00131 Helsinki Puhelinvaihde 09 42 020
www.ek.fi,
prima@ek.fi etunimi.sukunimi@
ek.fi
Vastaava päätoimittaja Eija Lampi Toimittajat Anne Tuovinen, puh. 09 4202 3279 Juha Roppola, puh. 09 4202 2808 Toimituksen assistentti Marjut Hentunen, puh. 09 4202 2218
Kustantaja Sanoma Yritysjulkaisut Lapinmäentie 1, PL 100 00040 Sanoma Magazines Puhelinvaihde 09 1201
www.sanomamagazines.fi www.yritysjulkaisut.fi etunimi.sukunimi@sanoma .com
4 4/2012
Toimituspäällikkö Kimmo Holappa, puh. 09 120 5826 Tuottajat Jorma Leppänen, puh. 09 120 5976 Eeva-Maria Lidman, puh. 09 120 5312 Taru Keltanen, puh. 09 120 5874 AD Laura Laamanen, puh. 09 120 5934
Osoitteenmuutokset
sinikka.hakanen@ek.fi Sinikka Hakanen, puh. 09 4202 2215
Osoiterekisteri: EK:n jäsen- ja sidos ryhmärekisteri
Mediamyynti Sanoma Magazines Finland Mediapalvelu Puh. 09 120 620 Faksi 09 120 5999
www.mediaopas.fi mediapalvelu@sanoma
magazines.fi
Painopaikka Hansaprint, Turku 2012 ISSN 1795-1348
Prima on Aikakauslehtien Liiton jäsen
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68