Oy Halva Ab
PERUSTETTU 1931 Helsingissä, TOIMIPAIKAT Helsingin Pitäjänmäessä ja Vantaan Tammistossa TUOTTEET Lakritsit, salmiakkimakeiset, kovat karkit, puristemakeiset sekä halva-tuotteet HENKILÖSTÖ: 90 LIIKEVAIHTO: 12 Meur, viennin osuus 35 prosenttia.
Optimismia riittää myös vienti- markkinoilla, ja tähtäimessä ovat etenkin USA:n markkinat. Siellä ky- syntää ja kiinnostusta on varsinkin punaiselle lakritsille. ”Markkinoiden koko on 300 mil-
joonaa dollaria, joten pienikin siivu voi tietää meille melkoista kasvuny- käystä”, Karavokyros ynnäilee.
Laku maustetaan uudella tavalla
Lakritsi voi kuluttajan suussa ja re- septinsä puolesta tuntua simppeliltä tuotteelta. Sen valmistus on kuiten- kin tahmeutensa vuoksi varsin kons- tikasta. Omat rajoitteensa tuo myös tuotteen säilyvyys. ”Tämän alan osaajia ei juurikaan
ole, vaan heidät on koulutettava itse. Lähin paikka löytyy Saksasta”, kertoo Karavokyros. Avainasemassa makeisvalmistuk-
sessakin on tuotekehitys, jonka on pystyttävä tuomaan linjastolle jatku- vasti uusia, joskus hyvinkin eksoot- tisia makuelämyksiä. Halvassa tästä vastaa viiden henkilön tiimi. ”Erikoislakritsi tekee tuloaan ja siinä on paljon mahdollisuuksia. Yk- si mielenkiintoinen trendi ovat lakrit- sit, jotka ovat joko vahvasti maustet- tuja tai maistuvat joltain aivan muul- ta, vaikkapa sushilta.”
Makeisveron tilalle alv-korotus
Elintarviketeollisuuden lisälastiksi tuli pari vuotta sitten kilpailua vää-
56 2/2013
ristävä makeisvero, jonka myötä vir- voitusjuomat, jäätelöt ja makeiset sai- vat osakseen muita raskaamman ve- rokohtelun. Tavoitteena oli paikata valtion kas- saa ja ohjata kuluttajien ostotottu- muksia terveellisempään suuntaan. ”Alkujaankin täysin järjetön han-
ke, joka on lisännyt vain byrokratiaa ja hallintotyötä täällä yritysten puo- lella”, puuskahtaa Karavokyros. Vähittäiskaupassa se näkyi pienenä hinnannousuna, mutta myös muuta- mien karkkilajien katoamisena kasso- jen vierestä. Karavokyrosin mukaan veromuutos nosti merkittävästi tiet- tyjen tuotteiden hintoja, riippuen nii- den painosta.
”Ehkäpä meidänkin olisi vain kehi-
tettävä oma lakritsikeksi”, toimitus- johtaja naurahtaa. Karavokyros on lukenut tarkas-
ti valtiovarainministeriön sokerityö- ryhmän tammikuun lopulla antamaa loppuraporttia. Siinä vaihtoehdoiksi nousivat kokonaissokeripitoisuuteen perustuva veromalli, nykymallin vii- laaminen tai näiden kahden yhdistel- mä. Parhaaksi vaihtoehdoksi työryhmä
nosti nykykäytännön pohjalle raken- nettavan makeisveromallin. Se näh- tiin myös verovelvollisten kannal- ta selkeimpänä ja hallinnollisesti ke- vyimpänä. Karavokyrosilla on asiasta varsin toisenlainen käsitys. ”Esimerkiksi meillä Halvassa tämä
verobyrokratia ja siihen liittyvien do- kumenttien pyörittäminen työllistää yhden henkilön ihan täyspäiväisesti. Eli en minä työtaakkaa kevyeksi ke- huisi”, hän napauttaa. Lakritsitehtailijan tuomio koko
hankkeelle ja sen jatkovalmistelulle onkin varsin tyly. ”Minusta koko makeis- ja sokeri-
vero pitäisi haudata. Homma hoitui- si paljon kätevämmin, kevyemmin ja tasapuolisemmin arvonlisäveron ko- rotuksen kautta”, Karavokyros toteaa.
Lupauksista tekoihin pk-politiikassa
Sama tuumasta toimeen -linja pitäi- si näkyä muussakin pk-politiikassa. Siitä on istuvan hallituksen alkutai- paleella saatu paljon lupauksia, nyt kaivataan myös konkreettisia teko- ja.
”Nykysuhdanteessa olisi tehtävä kaikki mahdollinen kotimaisen pk- kentän kasvun, kansainvälistymisen ja työllistämiskyvyn turvaamiseksi. Nyt tuntuu siltä, että vakaasti kasva- ville perheyrityksille sälytetään vain lisävelvoitteita”, toimitusjohtaja tii- vistää.
Miehen lista yrittäjyyden edistä- miseksi onkin selkeä. Sukupolven- vaihdoksiin liittyvää perintövero- tusta pitäisi keventää, elintarvikkei- den valmisteverot olisi poistettava ja yritysten työllistämiskynnystä alen- nettava muun muassa palkan sivuku- luja leikkaamalla. ■
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60