TYÖTERVEYS
Työpaikat kilvan
SAVUSTA EROON
Anne Tuovinen n Kuva iStockphoto
Vaikka tupakointi on ollut jo pitkään vähenemässä, sauhuttelee suomalaisista työssä käyvistä miehistä edelleen liki kolmannes ja naisista noin viidennes. Tupakointi aiheuttaa vuosittain yli 2 000 työikäisen kuoleman.
T 46
erveys 2011 -kyselyn mu- kaan tupakoivien osuus on pienentynyt voimakkaasti kaikissa ikäryhmissä mie- hillä ja useimmissa ikäryhmissä naisil- la vuoteen 2000 verrattuna. Työikäis- ten miesten tupakointi on vähentynyt 11 prosenttiyksikköä vuodesta 2000 vuoteen 2011, naisilla noin 4 prosent- tiyksikköä. Ainoastaan 50–70-vuoti-
2/2013
aiden naisten tupakointi näyttää hie- man yleistyneen. ”Kehityksen trendi on joka tapauk- sessa laskeva, mutta sitä halutaan no- peuttaa. Taustalla vaikuttaa pelko, et- tei tupakointi vähenisikään matalissa sosioekonomisissa ryhmissä. Tervey- den edistäminen kun joka tapaukses- sa on hyvin voimakkaasti sidoksissa koulutukseen ja taloudelliseen ase- maan”, valottaa EK:n ylilääkäri Jan Schugk. Erot näkyvät jo nuorella iällä. Am-
mattikoulussa polttaminen on huo- mattavan yleistä verrattuna yliopisto- opiskelijoihin. Tupakointia vastaan taistellaan-
kin nyt monella rintamalla. Irlanti ajaa puheenjohtajakaudellaan savut- tomuutta voimakkaasti unionin lain- säädäntötyössä. Suomessa STM:n ta- voite on kova: tehdä maasta savuton vuoteen 2040 mennessä. Viime vuo- si kampanjoitiin savuttomien kunti- en puolesta. Tänä vuonna tähtäimes- sä ovat työpaikat, jotka maaliskuussa käynnistyneessä haastekampanjassa kisaavat parhaan savuttoman työpai- kan tittelistä.
Tukea stumppaamiseen ”Ihmisten elintapoihin puututtaessa on aina riski, että kampanjointi koe- taan terveysterrorismiksi”, myöntää Jan Schugk. Tuen ja palkitsemisen varaan rakentuvalle kampanjoinnille on kuitenkin todellinen tarve. Vaikka kyseessä on hyvin henkilökohtainen asia, irti pyristely onnistuu huomat- tavasti helpommin ryhmässä kuin omin avuin. Itsekseen tupakasta ir- ti yrittävistä vain viisi prosenttia on vielä vuoden kuluttua tupakoimatto- mia. Kun lopettamista yrittävä saa tu- kea, parhaimmillaan jopa joka kolmas pystyy luopumaan tavastaan. ”Kun tupakoinnin aloittaa, ensin
tulevat nautinto ja riippuvuus. Me ihmiset olemme hyvin huonoja lo- pettamaan tapoja, joiden haitat tule- vat esiin vasta vuosien tai vuosikym- menten kuluttua, mutta luopumisen tuskan joutuisi kokemaan tässä ja nyt. On aina helppoa lykätä ikävää ratkai- sua.” ”Sen takia olisi tärkeää, että työpai-
kat tukisivat lopettamispäätöksen te- kemistä ja siinä pysymistä. Savutto- muuskisa ei saa merkitä vain sitä, että
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60