This page contains a Flash digital edition of a book.
VIENTIKAUPAN RAHOITUSVAIHTOEHDOT AVAUTUIVAT LOGSETILLE


Pohjanmaalta ponnistavan Logset Oy:n metsäkoneita viedään lähes joka puolelle maailmaa Chilestä Siperiaan. Pienen mutta globaalisti toimivan yrityksen täytyy löytää myös toimivat vientikaupan rahoitusvaihtoehdot.


LOGSET on aina ollut vientiyritys, ja sen parinkymmenen toiminta- vuoden aikana vienti on parhaim- millaan muodostanut noin 90 pro- senttia liikevaihdosta. Vaikka yri- tyksen toiminnan painopiste on aina sillä maailman kolkalla, jonka markkinat vetävät, on Venäjä yh-


tiölle keskeinen vientimaa. Venä- jän-kauppaan liittyi myös Logse- tin osallistuminen Finnveran Vien- tikaupan rahoitus -ohjelmaan. ”Venäjällä korjataan puuta neljä–


viisi kertaa enemmän kuin Suomes- sa, joten siellä on markkinapoten- tiaalia. Maailma on menossa myös Itä-Euroopan maissa siihen suun- taan, että ostaja haluaa yhä enem- män vientikaupan rahoitusvaihto- ehtoja toimittajalta”, kertoo Log- setin toimitusjohtaja Esa Rantala. Rantala on erityisen tyytyväinen


kolmikantana toteutettuun vien- tikaupan rahoitus -päivään, jos- sa Finnveran, pankin ja yrityksen edustajat istuivat saman pöydän ääreen miettimään parhaita rahoi- tusratkaisuja yrityksen vientihank- keisiin. ”Avoimuus on kaiken a ja o. Jos emme istuisi samassa pöydässä pankin ja Finnveran kanssa, olisi ratkaisuja vaikea löytää. Nyt olem-


me saaneet ohjelmasta konkreet- tista hyötyä Venäjän-kauppaamme, ja tulipa workshopissa esille uusia ajatuksia myös muiden vientikaup- pojemme rahoitukseen.” Pienillä, globaaleilla markkinoilla


toimivilla yrityksillä on usein rajalli- set resurssit, mutta suuria asiakkai- ta, jotka osaavat kysyä vientikau- pan rahoitusvaihtoehtoja. Finnve- ran Vientikaupan rahoitus -ohjelma tuo yrityksille konkreettista hyötyä, kun ohjelmassa voidaan keskittyä nimenomaan yrityksen omiin vien- tihankkeisiin. ”Pienelle yhtiölle tämä on erit-


täin tärkeä asia ja hyvä mahdolli- suus saada tietoa laaja-alaisesti, sil- lä eri markkina-alueilla riskit ovat erilaiset. Vientikauppoihin liittyen silmät avautuvat, kun hankkeista voidaan keskustella kasvotusten yhdessä rahoittajien kanssa”, Ran- tala sanoo.


Terhi Kannisto


Logset valmistaa metsäkoneita vientiin. Yrityksen uusin aluevaltaus on Brasilia.


›› 2/2013 43


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60