PÄÄKIRJOITUS EK:n varapuheenjohtaja
Talouden suunta ratkaistaan nyt S
uomen talouden vakavien vai- keuksien korjaamiseen tähtäävä työllisyys- ja kasvusopimus luo osaltaan mahdollisuuden talous- kasvulle. Maltillinen palkkaratkai- su on alkua Suomen kilpailukyvyn
palauttamiselle. Seuraavat kaksi–kolme vuotta ratkaisevat talouden suunnan. Talouskasvun avainpelaajia ovat yrittäjät ja
yritysten omistajat. Talouden nousu on kiinni heidän halustaan kehittää ja kasvattaa yritys- tään. Siksi yrittäjille on annettava mahdollisuus luoda talouteen myönteinen kasvun kierre. Poliittisten päättäjien tehtävänä on varmis-
taa, että yritysten toimintaedellytykset ovat kunnossa. Kun näin on, yritysten tehtävänä on huolehtia kasvusta.
”Poliittisten päättäjien tehtävänä on varmistaa, että yritysten toiminta- edellytykset ovat kunnossa. Kun näin on, yritysten tehtävänä on huolehtia kasvusta.”
Verotuksen on kannustettava riskinottoon,
omistajuuteen ja kasvuun. Yrittäjän on voitava luottaa siihen, että verotus on ennustettavaa. Veroja, eläkemaksuja ja muita yritysten ra-
situksia ei voi enää lisätä. Eläkeuudistus onkin tehtävä ajoissa. Julkinen sektori on mitoitetta- va sille tasolle, mihin meillä on kilpailukykym- me rajoissa varaa. Julkinen valta voi tukea yrittäjiä, mutta par-
haiten uudet ideat, tuotteet ja markkinat löy- tää yrittäjä. Hän on yrityksensä kehittämisen paras asiantuntija. On kiire keventää myös yritysten hallinnol-
lista taakkaa. Yrittäjillä pitää olla aikaa yrityk- sensä kehittämiseen, eikä voimia kannata tuh- lata luparallin pyörittämiseen. Tuottavuutta voidaan nostaa tehostamalla
taloushallintoa. Pk-yrityksille sopivilla teknisil- lä ratkaisuilla voidaan vähentää ja yksinkertais- taa tilastointia ja työnantajavelvoitteita. Työllistämiseen liittyvää hallinnollista taak-
kaa ja työllistämisen kynnystä on tarpeen ma- daltaa. Työnantajan on kyettävä selvittämään oikeudelliset vastuunsa ilman kallista ulkopuo- lista neuvontaa. Suomalaisten tekemää työtä on tärkeää ar-
vostaa omassakin maassa. Kilpailukykyisten vientiyritysten ohella Suomi tarvitsee myös kilpailukykyistä tuontia korvaavaa tuotantoa. Kotimarkkinat eivät suojaa enää ketään glo- baalilta kilpailulta.
Esa Kiiskinen Kauppias, Saija ja Esa Kiiskinen Oy
Elinkeinoelämän keskusliiton lehti
Numero 6/2013, 12.12.2013 Ilmestyy 6 kertaa vuodessa, Painos 26 000
Prima internetissä:
www.ek.fi/prima
Julkaisija Elinkeinoelämän keskusliitto r.y. Eteläranta 10, PL 30 00131 Helsinki Puhelinvaihde 09 42 020
www.ek.fi,
prima@ek.fi etunimi.sukunimi@
ek.fi
Vastaava päätoimittaja Eija Lampi
Toimittaja Anne Tuovinen, puh. 09 4202 3279
Toimituksen assistentti Marjut Hentunen (perhevapaalla) Marita Hanssen, puh. 09 4202 2210
Kustantaja Sanoma Yritysjulkaisut Lapinmäentie 1, PL 100 00040 Sanoma Magazines Puhelinvaihde 09 1201
www.sanomamagazines.fi www.yritysjulkaisut.fi etunimi.sukunimi@sanoma .com
4 6/2013
Toimituksen esimies Tanja Piipponen
Tuottajat Eeva-Maria Lidman (perhevapaalla) Sirkka Järvenpää, puh. 040 864 1419 Jorma Leppänen, puh. 09 120 5976
AD Pii Haikka, puh. 09 120 8613
Osoitteenmuutokset
jasenrekisteri@ek.fi
Mediamyynti
Sanoma Magazines Finland Mediapalvelu Puh. 09 120 620 Faksi 09 120 5999
www.mediaopas.fi mediapalvelu@sanoma
magazines.fi
Painopaikka Hansaprint, Turku 2013 ISSN 1795-1348
Prima on Aikakauslehtien Liiton jäsen
KUVA JAAKKO LUKUMAA
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60