TOIMITUS- johtajalta Lakkoilemalla Suomi ei nouse
varikolle. Molemmat alat ovat keskitetyn sopimuk- sen piirissä. Ay-johtajilta voisi nyt kysyä, mitä merkitystä on so-
pimuksilla, jos niitä ei pidetä. Keskitetty on keskitet- ty vain, jos jokainen ala pitää sanansa ja pysyy sopi- muksessa. Ei ole tavatonta, että työehtoneuvotteluja vauhdi-
tetaan jarruttamalla tai jopa lakkoilemalla. Tätä lail- lista oikeutta on vaikea kieltää.
”Mielenilmauslakot eivät kuulu nykyaikaiseen työelämään.”
Myötätuntolakot ja laittomat lakot sen sijaan ovat suomalaisen työelämän vitsaus. Myötätuntolakot voi- vat olla sinänsä laillisia, kun tuetaan jotain toista sopi- musalaa lakolla. Silti on perusteltua kysyä, miten so- pimuksen piirissä oleva liitto ja sen työntekijät voivat laillisesti lakkoilla. Laittomiakin lakkoja on Suomessa kohtuuttoman
paljon. Ruotsissa ne on puristettu nollaan. Mielenil- mauslakot eivät kuulu nykyaikaiseen työelämään, ja siksi sana laiton kuvaisi niitäkin osuvasti. Laittomista lakoista langetettavilla sakoilla ei ole
vaikutusta. Summat jäävät käytännössä alle 10 000 euron, joten niillä ei ole lakkoja estävää vaikutusta. Muissa Pohjoismaissa voidaan sakkoihin sisällyttää aiheutetut vahingot, mikä on nostanut sakkoja aivan eri sfääreihin, jopa useisiin miljooniin euroihin. Työrauhan pitäisi olla Suomelle kilpailuetu eikä hait-
T
yöllisyys- ja kasvusopimusneuvotteluissa ay-puoli usein sanoi, että meillä on myy- tävänä vain työrauhaa. Viime viikkojen ai- kana tuo myyntilupaus on osoittautunut tyhjäksi.
Päivittäin saamme lukea työtaistelu- ja lakonuhis-
ta. Veturimiehet laittoivat matkustajien päivän sekai- sin, ja pian sen jälkeen bussit jäivät aamuruuhkassa
ta. Työllisyys- ja kasvusopimukseen sisältyy tavoite neuvottelujärjestelmän uudistamisesta. Aikaa ei ole hukattavaksi, siksi nyt täytyy tarttua työhön. Siinä onnistuminen mittaa nyt solmitun keskitetyn palk- karatkaisun onnistumisen. Jos nyt sovituista asioista ei pidetä kiinni eikä työ-
rauhan kehittämisessä edetä, niin kahden vuoden ku- luttua on todennäköistä, että keskitettyä neuvottelu- pöytää ei tulla kattamaan. ■
PS.
”Työmarkkinaratkaisu ei yksin riitä. Viime aikojen uutisten mukaan mikään ei viitaa siihen, etä taloustilanne olisi parantunut. Tarvitaan rakennepaketi ja eläkeuudistus ja monia samaan suuntaan vaikutavia päätöksiä. ” EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies EK:n Yrittäjävaltuuskunnassa marraskuussa
6/2013 11
KUVA MARJUT HENTUNEN
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60