This page contains a Flash digital edition of a book.
Todellinen ongelma piilee kui- tenkin työntekijän verotuksessa, ei yrityksen oikeudessa vähentää osaamisen kehittämiseen liittyviä kustannuksia. ”On aika avata silmät ja katsoa


ympäröivää maailmaa. Työnteki- jöiden osaamistason nosto on ko- ko yhteiskunnan etu, eikä sitä pi- dä verotuksella vaikeuttaa”, alle- viivaa EK:n veroasiantuntijaVirpi Pasanen. Verotus- ja oikeuskäytännös-


sä työnantajan järjestämästä kou- lutuksesta ei ole yleensä katsottu muodostuvan työntekijälle palk- katulona pidettävää etua, jos työn- tekijällä on ollut tehtäväänsä pe- ruskoulutus ja koulutuksen ensi- sijaisena tarkoituksena on ollut nykyisessä työtehtävässä tarvit- tavan ammattitaidon ylläpitämi- nen tai kehittäminen. Verotettavana sen sijaan on pi-


detty koulutusta, joka tähtää uu- teen tutkintoon tai työntekijän siirtymiseen uusiin tehtäviin. Vii- me kädessä Verohallinto ja tuo- mioistuimet ovat arvioineet, min- kälainen osaamisen kehittämien on ollut tarpeen työntekijän ny- kyisessä työtehtävässä.


”Sanomattakin lienee selvää,


ettei Verohallinnossa tai tuomio- istuimissa ole osaamista tällaisen arvioinnin tekemiseen. Se osaa- minen on yrityksissä”, sanoo Pa- sanen.


Työntekijöiden osaamis tason nosto on koko yhteis- kunnan etu, eikä sitä pidä vaikeuttaa verotuksella.


”Nykyisessä työntekemismal-


lissa ja kvartaalitaloudessa on hy- vin nurinkurista ajatella, että yri- tys ei voisi kouluttaa työntekijää uusiin työtehtäviin ilman vero- seuraamuksia. Yritysten on huo- lehdittava kilpailukyvystään ja ol- tava valmiita nopeisiinkin suun- nanmuutoksiin. Tähän liittyy oleellisesti tuleviin osaamistar- peisiin varautuminen”, Pasanen painottaa. ■


Keskustele aiheesta


facebookissa www.facebook.fi/Primalehti


Talous minuutti


Jyrkänne väistettiin, kiistely jatkuu


VUODENVAIHTEEN suurin taloushuoli oli Yh- dysvaltojen niin sanottu fiscal cliff eli talousjyrkän- ne. Ilman uusia päätöksiä USA:ssa olisi kuluvan vuo- den alussa kiristetty verotusta ja leikattu julkisia menoja lähes neljällä prosentil- la bkt:sta. Näin raju äk- kikiristys olisi paina- nut kulutusvetoisen talouden varmaan taantumaan. Jakau- tuneessa poliitti- sessa tilantees- sa päästiin viime hetkellä sopuun maltillisista veron- kiristyksistä. Talousjyrkänne saatiin siis tä-


OSAAMISEN KEHITTÄMISEN NÄKYMÄT EK:N JÄSENYRITYKSISSÄ, % (2009‒2011)


Tutkintoon johtamaton koulutus Palauteprosessit Systemaattinen työkierto Perehdytys Mentorointi ja verkostot Kouluttajana toimiminen Tutkintoon johtava koulutus Coaching Projektit ja hankkeet Omaehtoinen koulutus Konferenssit, messut, yritysvierailut ym. Trainee- ja graduate-ohjelmat


-5 -3 -1 1 3 5


pärästi vältettyä, mutta uudet koettel emukset ovat edessä. Ame- rikkalaispoliitikkojen pitäisi pystyä jo helmikuussa sopimaan myös me- noleikkauksista sekä teknisen velka- katon nostosta. Nämäkin ratkaisut taitavat venyä aivan maaliviival- le, kun presidentti ja kongressi ve- tävät eri köyttä. Lisäksi USA:n jul- kisen talouden velkaantumisen oikaisu vaatii vielä paljon tasapai- nottelua tulevina vuosina. Poliitti- nen torailu peittää alleen sen, et- tä USA:n talous on jättämässä fi- nanssikriisiä taakseen. Bkt kasvaa parin prosentin vauhtia, ja työttö- myys on hiljalleen laskussa finans- sikriisin huipusta. Pitkään lamas- sa olleilla asuntomarkkinoilla on myös valonkajoa, kun asuntojen hinnoissa on pientä nousuvärinää ja rakentaminen on vilkastumassa.


Vähenee Kasvaa


7 9 11 13


Penna Urrila Johtava ekonomisti, EK


1/2013


9


GRAAFI PETER SADE


KUVA MARJUT HENTUNEN


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60