tavuus nousuun K
Tuomo Rönkkö toimii Maintpartner Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Lisäksi hän on mukana useiden muiden yritysten hallitusten työskentelyssä. Rönkkö on 57-vuotias diplomi-insinööri.
alliit palkkaratkaisut ovat rapautta- neet suomalaisten yritysten kilpailu- kyvyn. Hyvin ei mene julkisellakaan sektorilla, jolla ei ole varaa nykyisen- laisiin rakenteisiin. Nämä ovat kes- keiset huolenaiheet, joiden ratkai-
semiseksi Palvelualojen työnantajien PALTA ry:n puheenjohtajaTuomo Rönkkö perää pikaisia toi- mia. ”Jokaisella työpaikalla on asioita, joita voitaisiin
tehdä nykyistä fiksummin”, hän toteaa. Tuottavuuden nostamista tulisi Rönkön mie-
lestä korostaa myös tulevissa työmarkkinaneu- votteluissa. ”On turha kiistellä, onko palkankorotusvara
nolla vai prosentti, ellemme lähde ratkaisemaan tuottavuuden nousua jarruttavia jäykkiä rakentei- ta. Tästä hyötyvät kaikki. Yritykset pystyvät teke- mään tulosta, mistä taas syntyy palkanmaksuvara.”
Puhtaalta pöydältä yhteistyössä
Rönkkö uskoo, että tuottavuuden esteitä on mah- dollista raivata hyvässä yhteistyössä. Esimerkiksi nykyisen informaatioteknologian keinoin voidaan suhteellisen pienillä investoinneilla tehdä asioita huomattavasti aiempaa tehokkaammin. ”Uudet työtavat ja joustavuuden lisääminen joh-
tavat tuottavuuden kasvuun. Työehtosopimuksia on kehitettävä siihen suuntaan, että järkevä teke- minen ja tuottavuuskehitys ovat mahdollisia.” Rönkkö on havainnut, että myös ay-liikkeessä
on ymmärrystä muutoksen tarpeesta. ”Tulosta syntyy, jos molemmilla puolilla nous-
taan vanhoista poteroista. Olisi tärkeää katsoa puhtaalta pöydältä, miten suomalaisen elinkei- noelämän tuottavuus ja kilpailukyky palautetaan.”
Enemmän paikallista sopimista
Tärkeimpiä Rönkön mielestä ovat yritystasolla tehtävät uudistukset. Hän uskoo paikallisen so- pimisen lisääntymiseen. ”Suomalainen yhteiskunta pohjautuu luotta-
mukseen. Tähän arvopohjaan pitäisi suhteita ra- kentaa myös työpaikoilla. Samalla on kuitenkin hyväksyttävä, että elämme markkinataloudessa. Siksi toiminnan on jatkossakin perustuttava tu- loksentekoon.” Rönkön mielestä myös julkisen vallan on tehtä-
vä osuutensa ja turvattava elinkeinoelämälle suo- tuisa toimintaympäristö. Maat, joissa on paljon sääntelyä, ovat monien tutkimusten mukaan mui- ta tehottomampia. ”Täällä on edelleen yrittäjyyttä ja ammatin har-
joittamista rajoittavia lupia. Niitä tulisi karsia, jot- ta syntyisi aitoa kilpailua ja sitä kautta aitoa tuot- tavuutta.”
Tehokas palvelusektori tukee vientialoja
Tuomo Rönkkö on teollisuuden kunnossapitopal- veluja tarjoavan Maintpartner Oy:n hallituksen puheenjohtaja. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Eltel Groupin, Andritz-Ahlstromin ja Ahl- strom Machineryn toimitusjohtajana. Rönkkö on nähnyt aitiopaikalta suomalaisen
elinkeinoelämän suuren murroksen. Valmistava teollisuus on siirtynyt Suomesta muualle. ”Nyt on tehtävä kaikki, jotta jäljellä oleva teol-
lisuus säilyy Suomessa.” Tähän tarvitaan tuottavaa ja hyvin organisoitua
palvelusektoria, Rönkkö muistuttaa. ”Metsäteollisuus on ongelmissa, jos logistiikka
ei pelaa. Teollisuuden kilpailukyky taas on kiinni toimivista kunnossapitojärjestelmistä.”
1/2013 33 ››
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60