This page contains a Flash digital edition of a book.
EU:n vienti Yhdysvaltoihin 260,6mrd. eur 8


neljänneksen Yhdysvaltojen kokonais- viennistä


muodostaa noin


Eurooppa


Suomen vienti Yhdysvaltoihin


mrd. eur3,1 tammi‒lokakuu/2012


EU:n yritykset ovat inves- toineet Yhdys valtoihin kahdeksan kertaa enemmän kuin Kiinaan ja Intiaan yhteensä.


Kemikaalit 61,78 Muut valmistuotteet 27,12


nousee esille myös kaupan rajoittei- ta, joilla valtiot pyrkivät suojaamaan omaa tuotantoaan. Anttosen mu- kaan etenkin kehittyvien talouksien tekemissä päätöksissä on nyt havait- tavissa protektionistisia piirteitä. ”Muun muassa Venäjä on ottanut


käyttöön ison joukon erilaisia toimia, joilla kotimaisen tuotannon suojaa on parannettu siitä huolimatta, että maasta on tullut WTO:n jäsen.” Ennen nykyistä pestiään Antto-


nen oli Suomen suurlähettiläs Mos- kovassa ja myös hänen aiemmat teh- tävät ulkoministeriössä ovat liitty- neet usein Venäjään. Anttosen mukaan ministeriössä


tehdään päivittäin töitä, että kaup- paa hankaloittavia ongelmia saatai- siin Venäjän kanssa ratkottua. ”Neuvottelut Venäjän WTO-jäse-


nyydestä kestivät pitkään ja lopputu- los oli säällinen. Suurinta osaa jäse- nyyden ehdoista Venäjä on noudat-


tanut niin kuin pitääkin. Esimerkiksi lehtipuun vientitullit ovat olleet ku- ten sovittu. Sen sijaan havupuussa tuonnin osalta sovitut tariffikiintiöt eivät ole toimineet.” Ongelmia pyritään ratkaisemaan


Euroopan komission ja Venäjän vä- lisissä neuvotteluissa. Suomen teh- tävänä on tarjota käytännön tietoa, mitkä asiat toimivat ja mitkä eivät. ”Tätä teemme hyvässä yhteistyös- sä elinkeinoelämän kanssa.” ■


1/2013 39


EU:n tuonti Yhdysvalloista


184,2mrd. eur 220


USA:ssa toimii


suomalais- yritystä


EU:n vienti Yhdysvaltoihin (miljardia euroa): Koneet ja laitteet ja kulkuvälineet


104,25


(LÄHDE: EUROSTAT, TULLI, LUVUT VUODELTA 2011)


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60