This page contains a Flash digital edition of a book.
Kasvuväylät: 5. Tehokkaasti


hyödynnetty ICT ›› Elektroniikka- ja metsäteolli-


suuden rakennemuutokset osal- taan ovat heijastuneet siihen, et- tä suureksi kasvanut vaihtota- seen ylijäämämme suli nopeasti alijäämäksi. Markkinaosuuk- sien menetys on rakennesyiden lisäksi kuitenkin seurausta kus- tannuskilpailukyvyn rapautu- misesta. Ns. yksikkötyökustannusten


– eli tuottavuudella korjatun työvoimakustannuskehityksen – vertailussa kilpailijamaihin selvisimme vielä 2000-luvun al- kuvuosina jotensakin kohtuulli- sesti. Kustannuskilpailukykym- me kuitenkin repsahti vuosina 2008 ja 2009 erityisesti meille tärkeisiin Saksaan ja Ruotsiin verrattuna, eikä tätä takaiskua ole sittemmin pystytty korjaa- maan. Kasvun käynnistymisen ja


20 1/2013


yritysten menestyksen takia onkin välttämätöntä tehdä kil- pailukyvyn nopea korjausliike. Käytännössä tämä tarkoittaa ää- rimmäistä kustannus- ja palkka- malttia lähivuosiksi. Palkintona maltista on kasvun ja työllisyy- den lisäyksen myötä kasvava os- tovoima, kansantalouden velka- kestävyyden lujittaminen sekä hyvinvoinnin perustan turvaa- minen tulevaisuuteen. Nykyisen hallituskauden


alussa arvioitiin, että Suomi tarvitsisi 200 000 lisätyöpaik- kaa selvitäkseen tulevaisuuden haasteista. Tavoite on saavu- tettavissa vain yksityisen sek- torin ja yritysten kasvun avul- la. Tavoitteesta ollaan edelleen yhtä kaukana kuin hallituskau- den alussa. Tämän vuoksi tarvi- taan toimia kasvun käynnistä- miseksi.


6. Avoimet markkinat ja


toimiva kilpailu


Talouden uudistumisen ja rakennemuutoksen avaimet ovat pienten ja keskisuurten yritysten käsissä. Kasvu edellyttää kuitenkin yrittäjyyttä arvostavaa yhteiskuntaa, joka luottaa markkinoiden toimintaan ja tehokkaaseen kilpailuun.


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60