This page contains a Flash digital edition of a book.
F


inanssikriisin synnyttämä suhdannetsuna- mi on hävittänyt noin 40 000 työpaikkaa pel- kästään Teknologiateollisuus ry:n jäsenyri- tyksistä. Samaan aikaan on kehittynyt kui- tenkin vielä suurempi muutos, joka johtuu


teknologisesta murroksesta ja nopeasti uudistuvas- ta kilpailusta. ”Nokian kokema rakennemuutos on tyypilli-


nen esimerkki nopeiden muutosten rajuista hei- jastusvaikutuksista. Siinä ei ole kyse suhdanteiden luomasta haasteesta, vaan perustavampaa laatua olevasta kilpailudynamiikan muutoksesta”, sanoo Pekka Ala-Pietilä. Nopeat käänteet näkyvät Suomessa rajuimmin


Nokian vaikeuksina. Koko ICT-toimiala on poik- keuksellisen nopeasti muuttuva, globaali ja kilpailtu ala. Olisi kuitenkin itsensä pettämistä kuvitella, että muutos koskee vain yhtä toimialaa. Kyseessä on ko- ko Suomen yhteinen haaste, jonka kohtaavat kaikki toimialat. Toiset nopeammin ja toiset hitaammin. Siksi työ- ja elinkeinoministeriö asetti keväällä


ICT2015-työryhmän, jonka teh- tävänä on etsiä Suomelle vastauk- sia murroksen asettamiin haas- teisiin ja tilaisuuksiin. Ala-Pietilä on tuon työryhmän puheenjoh- taja.


Ennakoimattomat muutokset ovat kivuliaita


Uusia tilaisuuksia avautuu Murros on synnyttänyt paljon uusia haasteita, mut- ta samalla se on avannut mahdollisuuksia. Tietotek- niikan avulla pienikin yritys voi rakentaa globaalin palveluverkoston, johon aiemmin oli käytännössä mahdollisuus vain suurilla yrityksillä. Angry Bird- sin kaltaiset onnistuneet tuotteet leviävät ennennä- kemättömän nopeasti markkinoille. Yritykset voivat hyödyntää tuotannossaan kansainvälisiä verkostoja paljon aiempaa joustavammin. Samoin monet julki- set palvelut voidaan tuottaa tietotekniikan avulla en- tistä tehokkaammin. ”Näin suuri muutos pakottaa katsomaan tulevaan


uudella tavalla ja siten uudistumaan monin tavoin”, sanoo Ala-Pietilä. Jopa Nokia-klusterin heikkeneminen on mahdol-


lisuus, sillä toimialalta vapautuu tuhansia ICT-am- mattilaisia, joilla on monien yritysten ja julkisten or- ganisaatioiden kipeästi kaipaamaa osaamista. ”Tämä on erittäin suuri osaamiskeskittymä, jon-


”Tietotekniikan avulla pienikin yritys voi


rakentaa globaalin palveluverkoston.”


Työryhmän nimessä on kirjain- yhdistelmä ICT siksi, että tietotekniikka on me- nossa olevan murroksen kiistaton moottori. Mo- ni saattaisi kuvitella, että tietotekniikan suurimmat vaikutukset on jo nähty, kun mobiililaitteista ja in- ternetistä on tullut arkipäivää. Muun muassa Aalto-yliopiston professoriMatti


Pohjola on kuitenkin esittänyt, että tietoteknisestä vallankumouksesta on valmistunut vasta perustuk- set, kun laitteet ja tietoverkot ovat kunnossa. Yrityk- siä, kansalaisia ja yhteiskuntaa tukevien palveluiden hyökyaalto on vasta tulossa. ”Väistämättömät rakennemuutokset ovat talou-


den luonnollinen tapa uudistua. Ne ovat vaikeita ja kivuliaita siksi, että ne ovat niin ennakoimattomia – koskaan ei voi tietää, mistä tai milloin muutos saa alkunsa”, sanoo Ala-Pietilä. Ennakoimattomuutta lisää se, että kilpailijoiden


määrä on lisääntynyt nopeasti parissakymmenessä vuodessa. Uudet yritykset ja teknologiat voivat ve- tää maton vakiintuneenkin liiketoiminnan alta no- peasti.


ka tietotaidolla ja kokemuksella voisi olla ratkaiseva merkitys koko Suomen yritysken- tän kilpailukyvyn kehittämiseen yrityksen koosta tai toimialasta riippumatta”, sanoo Ala-Pietilä.


Voittajatuotteet elintärkeitä


Keskeistä kaikessa on uusien tuot- teiden ja palveluiden kehittämi- nen. Tietotekniikan avulla pitää kyetä kulkemaan kilpailijoiden


edellä niin, että syntyy vientiä, tuottavuutta ja työ- paikkoja luovia tuotteita. Siksi tarvitaan oikeat toi- mintaedellytykset, jotka tukevat tietotekniikkaa hyödyntävien tuotteiden kehittämistä Suomessa. Niin yrityksen kuin kansakunnan on ansaittava


olemassaolonsa joka päivä kehittämällä osaamistaan ja olemalla nöyrä ja ketteräliikkeinen tulevien muu- tosten edessä. Uuden elämän alulle on mahdollisuus, kun kaksi


erilaista osaamista yhdistyy. Siksi esimerkiksi vah- va suomalainen konepajaosaaminen voi vahvistua entisestään, kun alan osaajat lyövät päänsä yhteen parhaiden tietotekniikka-ammattilaisten kanssa. Silloin voi syntyä uusia tuotteita ja palveluita, joi- den tuottamisessa suomalaisilla on valmiiksi uskot- tavuutta markkinoilla. Suomen kannalta onkin keskeistä ymmärtää sekä


rakennemuutoksen vakavuus että mahdollisuudet, joita tietotekniikan oivaltava käyttäminen kilpailu- kyvyn kehittämisessä tarjoaa. Tarvitaan pitkäjäntei- nen muutos, joka ei synny yhdellä taikatempulla.


7/2012 15


››


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68