Helsinki uskoo vahvasti pyöräilyn kasvuun. Pyöräilyn suosiota lisätään
liikennesuunnittelun keinoin. Turvallisuus on tärkeä osa kasvustrategiaa. TEKSTI: PASI ANTEROINEN | KUVAT: SHUTTERSTOCK JA MARTTI TULENHEIMO
Helsingissä tehtävistä matkoista yhdeksän prosenttia pyöräillään. Tavoitteena on 15 prosentin osuus vuoteen 2020 mennessä. Silfverberg kertoo pyöräilyn kaksin-
T
kertaistamisen olleen tavoite jo 90-luvul- ta lähtien. Siksi Helsingin kaupunginval- tuusto käynnisti pyöräilyprojektin osana kaupungin strategiaohjelmaa. Pyöräilyprojektin valmisteluryhmän
puheenjohtajana toimiva Silfverberg ker- too, että vaikka pyöräily on erinomainen tapa liikkua kaupungissa, sen kehittämi- nen on aiemmin jäänyt liikennesuunnitte- lussa sivuseikaksi. – Yksi projektin ensimmäisistä tehtä-
vistä on uudistaa pyöräteiden suunnitte- luohjeet. Taustalla on koko pyöräilykäsi- tyksen muutos: pyöräilyä ei enää rinnaste- ta jalankulkuun vaan entistä selkeämmin ajoneuvoliikenteeseen.
Turvallisuus osana pyöräilyn kehitystä
Silfverbergin mukaan turvallisuus ja tur- vallisuuden tunteen vaaliminen ovat suun- nittelun kantavia lähtökohtia. Erityisesti suunnitelmissa on keskitytty kävelijöiden ja pyöräilijöiden välisiin suhteisiin. Tähän liittyy myös termien uudelleen ajattelua. Toimistopäällikkö luopuisi kokonaan
termistä ”kevyt liikenne”, koska kyse on kahdesta tärkeästä ja hyvin erilaisesta lii- kennemuodosta. – Kantakaupungissa pyöräilyn paikka
ei ole jalkakäytävän vaan ajoradan puolel- la, hän selventää. Katuverkolla on jo alhaiset nopeusra-
joitukset turvaamassa myös lisääntyvää pyöräilyä.
2 | 2011 LIIKENNEVILKKU 23
oimistopäällikkö Leena Silfverberg Helsingin kau- punkisuunnitteluvirastosta uskoo Helsingin tulevaisuu- teen pyöräilykaupunkina.
Pyörätaskut tulevat
Ensimmäisenä Suomessa Helsinki ottaa käyttöön ns. pyörätaskut. Silfverberg ku- vaa pyörätaskua liikennevaloristeykseen merkityksi odotustilaksi, josta pyöräilijä pääsee jatkamaan matkaa vihreän vaihtu- essa ikään kuin paalupaikalta. Pyörätaskut lisättiin Suomen lainsää-
däntöön kesällä 2010, ja tulevana kesä- nä niitä on tulossa Helsingin Töölöön ja Punavuoreen kaikkiaan 16 risteykseen. – Ne ovat
yksi keino pa- rantaa pyöräi- lyoloja,
pyöräilyn nä- kyvyyttä
ka-
duilla ja edis- tää pyöräilymyönteistä ja turvallista liiken- nekulttuuria.
Suomalaisten pyöräilijöiden turvallisuus on parantunut
Pyöräilijöiden liikennekuolemien määrä koko Suomessa on vähentynyt kolmannek- seen viimeisen kymmenen vuoden aikana. Loukkaantuneiden määrä on taas vastaa- vana aikana vähentynyt viidenneksellä.
Pyörätaskuja on tulossa myös Helsinkiin. lisätä Tieliikenneonnettomuuksissa louk-
kaantuu vuosittain noin tuhat pyöräilijää. Loukkaantumisista suurin osa väestömää- rään suhteutettuna sattuu 10–20-vuotiail- le pyöräilijöille. 10–14-vuotiailla pyöräili- jöillä loukkaantumisriski on jopa kaksin- kertainen koko väestöön verrattaessa. Liikenneturvan Helsingin aluetoimis-
Pyörätasku on turvallisuutta
ton yhteyspäällikkö Varpu Tavaststjer- na toteaa, että useimmat onnettomuudet jäävät tilastoi- matta. – Pyöräily-
lisäävä ”paalupaikka” pyöräilijälle.
onnetto muuk- sis ta päätyvät tilas toihin vain vakavimmat eli yleensä kanssa
set. Sairaalatilastojen ja väestöhaastat- telujen perusteella on arvioitu, että noin 30 000 pyöräilijää loukkaantuu vuosit- tain, Tavaststjerna toteaa. Vakavimpien onnettomuuksien osalta
tilastoissa korostuvat iäkkäät pyöräilijät, joiden osuus kuolonkolareissa on koko väestöön verrattaessa suuri. Liikentees- sä kuolleista pyöräilijöistä noin puolet on yli 65-vuotiaita.
auton sattu-
neet törmäyk-
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32