This page contains a Flash digital edition of a book.
Teksti: Janita Lindroos/Koulutuskeskus Salpaus Kuvat: Koulutuskeskus Salpaus


Torstaina 4.10. vietettiin Vipusenkadun sosiaali- ja terveysalalla hyvinvointi- päivää. Ensimmäisen vuoden lähihoitaja- opiskelija kertoo päivän tunnelmia.


· 11 ·


Tavoittele unelmia


Päivän meidän luokkamme osalta päätti Zest-tiimiin kuuluvan valovoimaisen ja ihastuttavan näyttelijä Pamela Tolan luento. Hän kertoi meille omista kokemuksistaan, elämäntaitojen tärkeydestä ja siitä miten tärkeätä on, että tunnistaisim- me omat vahvuutemme, lahjakkuutemme ja op- pisimme luottamaan omiin kykyihimme. Näin huonotkaan lähtökohdat eivät tarkoittaisi sitä, että ei voisi saavuttaa unelmiaan, jos niin haluaa. Täytyy vain vaihtaa elämänsä suuntaa. Luento oli hyvä ja vaikka sen kohderyhmänä alun


perin onkin ollut peruskoulunsa päättävät, sopii sen sanoma varmasti myös monelle hieman vanhemmallekin. Omalla kohdallani ajattelin, että olisin tarvinnut tuon luennon seitsemän vuotta sitten, mutta parempi nyt kuin ei milloinkaan. Lisätietoja Zest:stä osoit- teessa www.zest.fi. Kaiken kaikkiaan päivä oli oikein mukava ja antoi


paljon uusia tietoja ja ajatuksia. Tällaisia saisi järjestää useamminkin.


Joskus saa tarvita apua


Seuraavaksi vuorossa oli koulumme Mielenterveys- ja päihdetyön koulutusohjelman järjestämät ”Jaksaa jaksaa, entä jos ei jaksa” rastit. Rasteilla tapasim- me muun muassa mielenterveyskuntoutujan, joka kertoi meille miten ja mistä saada voimavaroja elämään. Mi- ten tärkeätä päivärytmit ja liikunta ovat niin ter- veen, sairaan, kuin sairaudesta toipuvankin ihmi- sen elämässä. Oli mielenkiintoista kuulla jonkun, jolla on oma kokemuspohja, kertovan siitä, miten mielen-terveysongelmista voi selvitä ja miten elämä jatkuu siitä eteenpäin. Muina rasteina oli tuloksia opiskelijoi-


demme päihteidenkäytöstä ja kysyttiin mie- lipiteitä siitä, miten voisi viettää vii- konloppua ilman päihteitä. Saimme tietoa Domino- nuorisopalvelusta sekä Dila Ti- mantit -palvelusta, joka tarjoaa apua päihdetaustaisille raskaana oleville ja pikkulapsiperheille. Teimme päihdelinkin nettitestin ja lopuksi vielä tutustuimme kou-


lumme tarjoamiin terveyspalveluihin. Saimme vah- vistuksen sille, että myös lähihoitajaopiskelija saa joskus tarvita apua. Jos ei ole itse kunnossa, ei voi auttaa muitakaan. Rastit olivat mielestäni kivoja ja antoivat kohde-


ryhmälle varmasti paljon mietittävää ja hyviä vink- kejä. Iso plussa tulee myös siitä, että rastit eivät olleet liian pitkiä.


A


loitimme hyvinvointipäivämme nauramalla. Meil- le oli järjestetty naurujoogatunti, jota meille oli vetämässä kuusi vuotta naurujooga-ohjaajana toiminut Hannemari Pulkkinen. Hannemari on käy-


nyt naurujoogaohjaajan perus- sekä jatkokoulutuksen. Hän innostui naurujoogasta, kun oli kyllästynyt siihen, että hänen työpaikallaan ei suvaittu nauramista tai hauskanpi- toa. Naurujoogan kautta hän sai lisättyä omaan ja muiden elämään naurua ja iloa. Joogan myötä nauramisen aloittamisen kynnys on madal-


tunut ja nauraminen vieraassakin porukassa tuntuu luon- tevalta. Hän kertoi meille hieman siitä miten naurujooga on saanut alkunsa, ja millaisia terveyttä edistäviä vai- kutuksia sillä on todettu olevan ja uskotaan olevan. Teimme erilaisia nauruharjoituksia, joiden tarkoituk-


sena oli yrittää pikkuhiljaa vapauttaa meidät nauramaan väkinäisestä naurusta aitoon nauruun. Olimme tehneet varmaankin kaksi harjoitusta, kunnes kolmannessa en enää pystynyt hillitsemään nauramistani. Vedet tulivat silmis- tä ja posket oli kipeänä kikattamisesta. Tällainen nauruharjoittelu vaatii hieman uskallusta.


Ensimmäinen ajatus, joka minulla nousi pintaan oli “en kehtaa, apua”, onneksi luokkalaisemme olivat hyvin muka- na, joten kenenkään ei tarvinnut ajatella, että en minä- kään tee kun ei muutkaan. Yleisvaikutelma oli, että kaik- kien mielestä naurujooga oli ihan hauskaa ja piristävää, ehkä jopa luokkamme yhteishenkeä nostattavaa.


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28