FILMIOPAS 23.–29.8.2012
PÄÄKANAVIEN LEFFAT JA ELOKUVAKANAVIEN ENSI-ILLAT 21.00 TORSTAI 23.8.
22.30 TORSTAI 23.8.
KILL BILL 2 TOIMINTA bbbb o
Morsian jatkaa ykkösosassa alkanutta kostoaan, mutta uhrit käyvät yhä vaikeammiksi tappaa. Morsiamelle on varattu myös ikäviä yllätyksiä aina elävältä hautaamista myöten. Takaumissa selviää muun muassa tapahtumien kulku häätalolla ja Morsiamen kohtaaminen ja koulutus aasialaisen taistelu- lajien mestarin johdolla. Tarantinon väkivaltabaletti pyörii täysillä mustan huumorin tiukasti sävyttämänä, mutta herkkyyttäkään ei ole unohdettu. O: Quentin Tarantino. N: Uma Thurman, David Carradine, Michael Madsen, Darryl Hannah. (USA 2004). 136 min. IL
21.00 TORSTAI 23.8.
HARVARDIN VARKAAT KOMEDIA bb n
Johnin hääsuunnitelmiin tulee mutkia, kun hänen köyhä sukulais- tyttönsä pääsee yllättäen Harvardin eliittiyliopistoon. John on luvannut maksaa tytön opiskelut, joten häät pitää nyt kustantaa rikollisella rahalla. Juonittelussa auttaa täysin sekopäinen Walter P. Duffy, jota tulkitsee huonon maun apostoli Tom Green. Pääosaa esittää Kovan onnen kundi -sarjan Jason Lee. Komedia tuskin miellyttää kummankaan ystäviä. O: Bruce McCulloch. N: Jason Lee, Tom Green, Leslie Mann, Dennis Farina, Megan Mullally. (Stealing Har- vard, USA 2002). 81 min. TP
21.00 TORSTAI 23.8.
NOTTING HILL KOMEDIA bbb
Lontoon Notting Hilliin sijoitetun romanttisen komedian tekijöiltä oli lähtöisin myös menestyksekäs Neljät häät ja yhdet hautajaiset. Pääosaa esittää nytkin Hugh Grant, joka on matkakir- jallisuuteen erikoistuneen pikkukaupan pitäjä. Hänen puotiinsa astelee eräänä päivänä maailman kuuluisin elokuvanäyttelijätär, jollaiseksi Julia Roberts sopii vallan mainiosti. Pari ihastuu, mutta kuilu heidän maailmojensa välillä on hyvin suuri. O: Roger Michell. N: Julia Roberts, Hugh Grant, Richard McCabe, Rhys Ifans. (Britannia/ USA 1999). 119 min. IL
21.55 TORSTAI 23.8.
AQUAMARINE KOMEDIA bb
Välttääkseen järjestetyn avioliiton merenneito Aquamarinen on todis- tettava isälleen, että aitoa rakkautta on olemassa. Puuhassa häntä ryhtyvät auttamaan maaneidot Claire ja Hailey, joiden yh- teiselämää uhkaa Haileyn perheen muutto. Teinielokuvaan on saatu käsittämättömällä tavalla mahdutetuksi kaikki lajityypin kliseet. Piristävää on ainoastaan Sara Paxtonin näyttelemä, maanpäällistä elämää ihmettelevä Aquamari-
Aquamari-
ne. O: Elizabeth Allen. N: Emma Roberts, Sara Paxton, Joanna Levesque, Jake McDorman. (USA 2006). 104 min. JS
TAAPE TÄHTENÄ KOMEDIA bb
Tuija Halosen (1926–2009) vii- meiseksi pääosasuoritukseksi elokuvissa jäi komedia, jolla tuo- tantoyhtiö pottuili kohutähti Tabe Slioorille (1926–2006) tämän raivostuttavasta diivailusta Se alkoi omenasta -elokuvan kuvauksissa. Tabe-nimistä tähteä odotellaan kuvauksiin, mutta kun tämä ei ilmesty, otetaan tilalle kuvaussihteeri Taape. Leffassa kuvattavat Taben ja Taapen esittämät vaatimukset olivat oikean Taben todella esittämiä. O: Armand Lohikoski. N: Tuija Halonen, Tarmo Manni, Matti Aulos, Leo Jokela. (Suo- mi 1962). 66 min. IL
23.05 TORSTAI 23.8.
SWEENEY TODD – FLEET STREETIN PAHOLAISPARTURI
MUSIKAALI bbbb p
Sweeney Todd on vaikea musikaali näyttämölläkin, eikä elokuvasovitus ole sen helpompi juttu. Paitsi Tim Burtonille, sillä perheensä ilkeälle tuomarille menettäneen parturin tarina kerrotaan kiehtovasti. Maanpaosta palaava Sweeney lyöttäytyy yksiin lihapiiraita leipovan rouva Lovettin kanssa. Synkeässä vik- toriaanisessa Lontoossa rouvan mahdoton rakkaus yhdistyy parturin sokeaan kostoon. O: Tim Burton. N: Johnny Depp, Helena Bonham Barter, Alan Rickman. (Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street, USA 2007). 112
min.TV
13.00 PERJANTAI 24.8.
KUISMA JA HELINÄ DRAAMA bb m
Larin-Kyöstin näytelmään perustuvassa elokuvassa Helinä on hämäläistyttö, joka rakastuu kylään majoittuvan kasakkajoukon johta- jaan Kuismaan. Mustasukkainen kilpakosija Isma kyräilee pariskunnan toimia koko ajan taustalla. Kuismalla onkin luurankoja kaapissaan, ja sekä Isma että Helinä saavat tietää niistä. Kuismaa esittävä Kalervo Nissilä oli useiden historiallisten toimintaelokuvien sankari. O: Ilmari Unho. N: Kalervo Nissilä, Elina Pohjanpää, Uljas Kandolin, Pentti Viljanen, Oke Tuuri, Rauni Luoma. (Suomi 1951). 91 min. TV
21.00 PERJANTAI 24.8.
JONESIN PERHE DRAAMAKOMEDIA bbbbo
Kaunis ja menestynyt Jonesin perhe muuttaa ylellisyystuotteineen hienostoalueelle. Täydellinen perhe saa ihailijoita ja jäljittelijöitä, mutta
korean kuoren alla amerikkalainen unelma toteutuukin hiukan toisella tavalla. Tarkkanäköinen aikalaiskuvaus on viihdyttävä ja ammattitaitoisesti toteutettu. David Duchov- ny hoitaa roolinsa karismaattiseen tyyliinsä ja kemia Demi Mooren kanssa on käsin kosketeltavaa. O: Derrick Borte. N: Demi Moore, David Duchovny, Amber Heard, Ben Hollingsworth, Gary Cole. (The Joneses, USA 2009). 91 min. TV
ARTHUR KOMEDIA bb
Dudley Moore hauskutti vuonna 1981 komediassa Arthur, jossa juopotteleva miljonääri joutui valit- semaan rahan ja rakkauden välillä. Uuden version juoni on sama, mutta käyttäytymismallit ovat muuttuneet, eikä humalainen törttöily naurata enti- seen malliin. Miljardööri-Arthurina nähdään Russell Brand, joka yrittää samalla parannella veemäistä imagoaan. Täs- sä tukee Helen Mirren, jonka esittämä vanha lastenhoitaja korvaa John Gielgudin Oscar-palkitun hovimestarin. O: Jason Winer. N: Russell Brand, Helen Mirren, Jennifer Garner. (USA 2011). 110 min. TP
21.00 PERJANTAI 24.8.
VOITTE SUUDELLA SULHASTA
KOMEDIA bb m
Brooklynilaiset palomiehet Chuck ja Larry joutuvat tekeytymään homoik- si, jotta Larryn lapset saavat tar- vitsemansa vakuutusrahat. Kaverukset muuttavat yhteen, alkavat käyttäytyä naismaisesti ja huomaavat muutaman kommelluksen jälkeen, että homotkin ovat ihmisiä. Elo- kuvan opetus ei uponnut katsojien enemmistöön, vaikka käsikirjoitusta oli kyhäämässä Sidewaysin kehuttu Alexan- der Payne. O: Dennis Dugan. N: Adam Sandler, Kevin James, Jessica Biel, Ving Rhames, Dan Aykroyd. (I Now Pronounce You Chuck & Larry, USA 2007). 110 min. TP
21.00 PERJANTAI 24.8.
EI MINUA KUKAAN RAKASTA
DRAAMAKOMEDIA bbb
Viisikymppinen Jean-Claude työs- kentelee ulosottomiehenä, kuunte- lee vanhainkodissa asuvan isänsä kärttyilyä ja välttelee kontaktia aikuiseen poikaansa. Kun lääkäri suosittelee liikuntaa, Jean-Claude ilmoittautuu tangokurssille ja kohtaa nuoremman Francoisen, joka on kihloissa, äitinsä alistama ja onneton. Kaksikko oppii ilmaisemaan tunteitaan tanssilattialla. Hento huumori keventää tunnelmaa. O: Stéphane Brizé. N: Patrick Chesnais, Anne Consigny, Georges Wilson. (Je ne suis pas là pour être aimé, Ranska 2005). 90 min. TP
21.55 PERJANTAI 24.8.
LEVEÄ LUKAALI DRAAMAKOMEDIA bbbm
Francesca on entinen oikeustieteen opiskelija, joka elää suuressa parii- silaisessa asunnossa aviomiehen- sä, hassun isoäidin, lapsilauman, neuroottisen siskon ja taiteilijakaverien kanssa. Kiinteistö kuuluu vuokrasäännöstelyn piiriin, mutta nyt sen omistaja haluaa häätää sekalaisen porukan kadulle. Francescan viivytystaistelun rinnalla seurataan sivujuonia, muun muassa aviomiehen työmatkaromanssia. O: Pascal Tho- mas. N: Laetitia Casta, Mathieu Amalric, Pierre Arditi, Valérie Decobert. (Le grand appartement, Ranska 2006). 104 min. TP
22.00 PERJANTAI 24.8.
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125 |
Page 126 |
Page 127 |
Page 128 |
Page 129 |
Page 130 |
Page 131 |
Page 132 |
Page 133