Kimi on tällä hetkellä formulakautta vii- dentenä pisteen jäljessä Hamiltonista.
Porkkala 18.8.2012 klo 13.45
Kimi viettää perinteistä ke- sälomaa Suomen-kodissaan Porkkalassa. Loma loppuu kahden viikon kuluttua.
Kimi Räikkönen paljasti saksalaislehdelle, mistä hänen vähäpuheisuutensa ja erikoinen puheäänensä johtuvat.
F
1-kuski Kimi Räikkönen, 32, viettää kesää Kirkkonum- men Porkkalassa.
−Kimi on viihtynyt siellä suu- ren osan suvesta vaimonsa Jennin kanssa, naapurustosta kerrotaan. Kimi omistaa Porkkalassa luk- sushuvilan, jossa on tilaa 150 ne- liötä. Lauantaina hänet bongattiin Porkkalan
vierasvenesatamasta pienen pojan kanssa.
−Kimi ja poika hurauttivat pai- kalle Kawasakin vesiskootteril-
la, ja he hakivat jätskiä sataman myymälästä.
Kimi on kesän aikana bongat- tu myös yöelämästä. Viikonloppu- na hän käväisi muun muassa suo- simassaan Restroom-karaokebaa- rissa Helsingin Eirassa.
Lastenterapeutille
Kimi on saanut ujon ja juron oloi- sen olemuksensa vuoksi lempini- men Iceman eli Jäämies. Kimi pal- jasti saksalaisen Der Spiegel -leh-
den tuoreessa haastattelussa, mis- tä hänen vähäpuheisuutensa joh- tuu. Kimin vanhemmat lähettivät poikansa lastenterapeutille, sillä he ihmettelivät tämän hiljaisuutta. Kimi vietti terapiassa puoli päi-
vää, ja hän tuli takaisin saatekir- jeen kera. −Poikanne on keskimääräistä älykkäämpi. Voi olla, että hän sen takia valitsee pysyä vaiti, kirjees- sä kerrottiin.
Kimi oli suoriutunut 20 minuu- tissa koordinaatiotestistä, joka vei aikuisilta keskimäärin kolme tun- tia selvittää.
”Kimittää” iskun vuoksi
Kimiä on piikitelty hiljaisuuden li- säksi hänen ”kimittävästä” puhe-
äänestään. Kimi kertoi Der Spie- gelille joutuneensa viisivuotiaana polkupyöräonnettomuuteen, jossa hän löi kurkkunsa ohjaustankoon. Isku vaurioitti Kimin äänihuulia pysyvästi. Kimi
voitti F1-mestaruuden
vuonna 2007. Tällä kaudella hän on ajanut Lotus-tallissa. Kimi on ennen 2. syyskuuta Belgian Spa- Francorchampsissa ajettavaa osa- kilpailua viidentenä MM-pistetau- lukossa.
TEKSTI ILONA VEHMAS KUVAT SEISKAN LUKIJA JA ALL OVER PRESS