antuivat Saulille ja Jennille Tiesitkö tämän Kultarannasta?
Vuonna 1920 valmistunut Munkkimäki- huvila toimii ad- jutanttien työ- ja majoitus- tilana.
Pienen nie- men kärjessä sijaitsevasta saunaraken- nuksesta löytyy niin tavallinen sauna kuin savusauna.
Kultarannan jugendklassisen gra- niittilinnan rakennutti vuosina 1914−1916 maanviljelysneuvos Alfred Kordelin ja linnan suun- nitteli suomalaisen kansallisro- mantiikan arkkitehti Lars Sonck. Kordelin ehti viettää huvilassaan vain muutaman kesän ennen äkil- listä kuolemaansa, minkä jäl-
keen se siirtyi Turun yliopistosää- tiön kautta lahjoituksena valtiolle vuonna 1922. Ensimmäinen presidentti K.J. Ståhlberg kävi Kultarannassa vain lepäämässä. Tasavallan pre- sidentin kesävirka-asunnoksi tila vakiintui Lauri Kristian Relande- rin aikana.
Presidentti Sauli Niinistön lempiharrastuksiin kuuluu tennis, ja alueelta löytyvä kenttä lieneekin ollut kesän aikana ahkerassa käytössä.
Mikäli aika Kultarannassa käy tylsäksi, presidentti voi lähteä seurueineen aistimaan meritunnelmaa 1,9 miljoonaa euroa maksaneella Kultaranta VIII -aluksella. Vuonna 2008 valmistuneen aluksen pituus on 19,3 metriä ja leveys 5,7 metriä.
UURANNUT?!
hehtaarin alueella on muita ra- kennuksia,
Päärakennuksen lisäksi 54 jotka ovat henkilö-
kunnan käytössä. Vuonna 2000 merenrannan läheisyyteen val- mistui moderni vierastalo. Kaik- kiaan alueella on yhteensä neli- senkymmentä asuin- ja ulkora- kennusta.
Kallio suojaa saunaa
Kahden punaisen graniittikallio- saaren välistä löytyy saunaraken- nus, josta Saulin ja Jennin, kuten Lennu-koirankin, on ollut kesäil- toina hyvä pulahtaa mereen kat-
seilta suojassa. Kultarannassa voi ulkoilla upeis- sa,
luonnonkau-
niissa maisemis- sa. Siinä missä Tar- ja tunnettiin innok- kaana sauvakäveli- jänä, Saulin lempi- harrastuksiin kuu- luu tennis, ja alueel- la oleva kenttä lienee- kin ollut ahkerassa käy- tössä. Lisäksi Kultarannas- sa on kaksi lentopallokenttää ja pienoisgolfrata.
Kulta- ranta on toiminut Saulin ja Jennin tu- kikohtana kesäkuun puoli- välistä saakka.
Naantalin Matkailun opastetut Kultaranta-kierrokset jatkuvat 2.9. saakka!