Äitinsä leukemialle menettänyt pikku-Anna kyselee iltai ETHÄN SIE KOSKAAN K
Milla siunattiin toukokuun puolivälissä. –En voi kuvailla, miten koville oman lapsen hautaaminen tuntui, Pekka totesi raskaasta päivästä.
Anna jätti viimei- set jäähyväiset äidilleen omalla kukkavihkolla.
Anna Mustosen, 4, Milla-äiti, 24, nukkui pois huhtikuun lopulla. Oheishuoltajuus muuttui isovanhemmilla pysyväksi huoltajuudeksi.
S
eiska kertoi joulukuussa Li- perissä, Pohjois-Karjalassa asuvasta Pekka Mustoses-
ta, 56, jonka Milla-tytär sairastui akuuttiin leukemiaan viime syys- kuussa. Yksinhuoltajaäidin huo- li tuolloin kolmevuotiaasta tyttä- restä oli kova, sillä Milla oli hoi- dossa Kuopion yliopistollisessa sairaalassa 130 kilometrin pääs- sä lapsestaan. Syöpä oli ärhäkkää laatua, ja Millalle aloitettiin heti rankka sytostaattihoito. Kolmisen kuukautta sairaala- sängyssä taisteltuaan Milla vii- mein pääsi odotetulle kotilomalle rakkaittensa luo uudeksivuodeksi, vaikka olo oli yhä heikko. Hänen isänsä toi koko syksyn ajan pik- ku-Annan katsomaan äitiään kol- mesti viikossa, useammin ei lapsi olisikaan jaksanut ajomatkaa. Te- hohoidon aikaan äiti ja lapsi jou- tuivat olemaan erossa pidempään, mutta valoa tunnelin päässä alkoi sarastaa vuodenvaihteessa. Hoi- tosuunnitelmana oli tehdä kanta- solusiirto heti, kun Millan kunto sen sallisi.
–Sopiva luuydinluovuttaja löy- tyi vanhimmasta tyttärestämme, ja koko perhe odotti toivoa täynnä 68
helmikuista operaatiota Helsingin Meilahden sairaalassa, tyttären- tyttärensä oheishuoltajana syys- kuusta asti ollut Pekka kertaa.
Opiskelupaikka syksyksi
Milla matkasi Meilahden sairaa- laan helmikuun alussa. Millan Anne-äiti kertoi tyttärensä miet- tineen viimeiseen asti luuydin- siirtoa, mutta kun syövän uusiu- tumisprosentti viiden vuoden si- sällä operaatiosta oli niin kannus- tavan pieni, Milla päätyi lopulta siirtoon, joka tehtiin helmikuun 17.päivä. Pitkiä ja itkuisia viikko- ja satojen kilometrien päässä ko- toa sairaalassa olivat raskaita Mil- lalle, joka kaipasi tytärtään suun- nattomasti. Myös vanhemmat, sis- kot ja muut sukulaiset olivat kau- kana eivätkä päässeet katsomaan häntä kuten KYS:iin. Ajatus para- nemisesta kuitenkin auttoi kestä- mään loputtoman tuntuiset viikot sairaalassa, ja se sai nuoren nai- sen suunnittelemaan taas tulevai- suuttakin.
–Millan piti jatkaa opiskeluja ensi syksynä, opiskelupaikka oli jo sovittu. Autokoulun kakkosvai- heen hän halusi suorittaa touko-
kuussa, Pekka sanoo kotinsa ik- kunasta alkukesän kaatosadetta katsellen.
Anna lauloi puhelimessa
Milla pääsi kotiin Joensuuhun maaliskuun 21. päivänä. Tuleh- dusriskin takia häntä saattoivat tulla katsomaan henkilöt, joilla oli voimassa influenssarokote. Millan vanhemmat olivat ottaneetkin ne heti, mutta kaiken huolen keskel- lä Mustosille oli unohdettu ker- toa, että Annalla täytyisi olla li- säksi vesirokkorokote, jotta hän voi nähdä äitinsä. –Milla joutui siksi menemään sairaalasta suoraan omaan ko- tiinsa Joensuuhun. Eihän me voi- tu sitä Annalle kertoa, koska ty- töllä oli jo muutenkin ollut äitiään niin kova ikävä viik- kotolkulla. Soitin oitis neuvolaan rokotusajan saamiseksi, mutta maa- hantuojal- ta oli loppu- nut juuri se rokote,
mi-
tä Anna olisi tarvinnut. Se tiesi sitä, et- tä Annan ja Millan tapaa- minen venyi taas kahdella viikolla, Pek- ka muistelee.
Puhelin oli tuona aikana sitä- kin ahkerammassa käytössä: An- na lauloi äidilleen joka ilta päivä- kodissa oppimiaan uusia lauluja. Kaiken piti olla menossa lopulta parempaan suuntaan, mutta kai- ken romahduttanut uutinen iski pommin lailla jo toisessa viikko- tarkastuksessa Millan kotiutta- misen jälkeen. –Millan piti käydä aluksi vii- koittain tutkimuksessa Helsingis- sä. Toisen kerran hän meni sinne huhtikuun 2. päivä. Matka taittui junalla, sen verran paremmassa kunnossa hän oli silloin. Veriko- keiden ja luuydinnäytteen tulok- set tulivat illalla. Syöpä oli uusiu- tunut, Pekka sanoo hiljaa.