This page contains a Flash digital edition of a book.
TEKSTI ILONA VEHMAS KUVAT ARI LAHTI, JUHA LEVONEN JA SEISKAN ARKISTO


Tästä puheesta kohu alkoi! U


usin kohu Päivi Räsäsen ympärillä sai alkunsa 6. heinäkuuta, kun hän piti Kan- sanlähetyspäivät-tapahtumassa järjeste- tyssä seminaarissa puheen «Kristittynä maal- listuneessa yhteiskunnassa − kristillinen ih- miskuva haastettuna».


Räsänen otti puheessaan kantaa muun mu- assa aborttiin ja homouteen, mutta suurin äläk- kä nousi kuitenkin puheen kohdasta, jossa Rä- sänen kehotti muistamaan Raamatun-kohdan «Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmi- siä». Hänen mielestään täytyisi miettiä, rohje- taanko lakia rikkoa, jos laki on vastoin Raama-


tun sanaa. Jotkut ymmärsivät puheen niin, että Räsänen


kehotti lain rikkomiseen Raamatun nojalla. Rä- sänen selvensi myöhemmin Kotimaa24-sivus- tolle, että lakia on aina noudatettava. − Suomen lakia on aina noudatettava, meillä ei ole sellaista tilannetta, jossa ihminen pako- tettaisiin rangaistuksen uhalla toimimaan vas- toin omaatuntoaan. Suomalainen samoin kuin muu länsimainen lainsäädäntö on rakentunut pitkälti kristillisen arvomaailman pohjalle, jos- sa ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa kunnioitetaan, Räsänen kirjoitti sähköpostissaan.


Päivi Räsänen puhui Kansanlähetyspäivillä toissa lauantaina. Kirkosta on eronnut tuhansia ihmisiä, jois- ta useat ovat ilmoitta- neet syyksi Räsäsen.


SEISKA 25/2004


Niilo Räsänen ja Päivi meni- vät naimisiin vuonna 1985.


Räsästen vuon- na 2004 Seiskal- le esittelemässä mökissä on alle 30 neliötä.


Näin vuonna 2004! P


äivi, aviomies Niilo ja parin lapset esittelivät Seiskalle yh- deksän vuotta sitten kesäl-


lä suloisen kesämökkinsä, joka si- jaitsee myös Riihimäellä. Pieni pirt- ti on kaksikerroksinen, mutta ylä- kerrassa ei juuri muuta mahdu te- kemään kuin nukkumaan. Niilo-isä paljasti jutussa rakentaneensa jyr- källe tontille portaat, jotta perheen pienimmät pääsisivät vaivattomam- min liikkumaan. −Tämä mökki on unelmien täyt-


MUNALLA! T


laan, joita hän kertoi Ylen Ajan- kohtainen kakkonen -ohjelman niin kutsutussa Homoillassa. Räsänen hoitaa sisäasiainmi- nisterille kuuluvien poliisi-, pe- lastus-, rajavartio- ja maahan- muutto-osastojen asioiden li- säksi poikkeuksellisesti kirkol- lisasiat, jotka tavallisesti kuu- luvat opetus- ja kulttuuriminis- teriölle.


Räsänen on saanut jyrkkien mielipiteidensä vuoksi tottua kovaankin arvosteluun. Uusim-


man kohun myötä muun muas- sa sosiaalisessa mediassa on toi- vottu Räsäsen kuolemaa ja hän- tä on nimitelty esimerkiksi mie- lisairaaksi. Räsäselle


henkilökohtaises-


ti tullut palaute on hänen omien sanojensa mukaan ollut pääosin positiivista. Facebookiin perustettiin viime


viikolla Tukipostia Päivi Räsäsel- le -tapahtuma, johon on ottanut osaa jo yli 8000 ihmistä. Tapahtu- malla osoitetaan tukea Räsäselle.


tymys. Täällä on kaikki tarpeellinen, muttei mitään liikaa, Päivi ja Nii- lo kertoivat.


Pariskunnalla on viisi lasta, joista


kolme nuorinta vielä tuolloin vuon- na 2004 viihtyivät mökillä. Mirja- mi, nyt 21, Esteri, 19, ja Juulia, 17, olivat tuolloin innokkaita uimareita. Isoimmat sisarukset Sakari, 25, ja Saara, 23, viettivät kesäänsä muil- la tahoilla.


−Heidän aikansa kuluu kaverei- den kanssa ja kevytmoottoripyörällä kaahatessa, Päivi paljasti. Päivi ja Niilo kertoivat, etteivät he olleet vielä viettäneet mökillään kahdenkeskistä aikaa. Pariskun- ta kertoi odottavansa toisinaan niitä päiviä, jolloin he ovat kaksin. −Toisaalta lasten kasvaminen on kamalan haikeaa, Päivi mietti.


Turva-asiantuntija: Toki huolestuttavaa


urvallisuusalan yritys Mielen- rauhassa työskentelevä asian- tuntija Totti Karpela kom- mentoi Seiskan pyynnöstä Räsä- sen tapausta. Karpelan mielestä kananmunien heittely on vielä niin pientä, ettei suurempaan huoleen ole syytä.


−Omaisuuteen kohdistuvaa ilki-


valtaa en pitäisi henkeen kohdistu- vana vaarana. Se on tekona vähäi- nen, mutta ikävää on, että tällaista on käynyt. Toki on huolestuttavaa,


että joku on niin suivaantunut, et- tä on päätynyt tällaista teke- mään. –Voi myös ol-


la, ettei tällä ole mitään tekemis- tä Räsäsen lausun- tojen kanssa, vaan ky- se on vain esimerkiksi jonkun ky- län epäkypsän teinin teosta, Kar- pela sanoo.


9


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68  |  Page 69  |  Page 70  |  Page 71  |  Page 72  |  Page 73  |  Page 74  |  Page 75  |  Page 76  |  Page 77  |  Page 78  |  Page 79  |  Page 80  |  Page 81  |  Page 82  |  Page 83  |  Page 84  |  Page 85  |  Page 86  |  Page 87  |  Page 88  |  Page 89  |  Page 90  |  Page 91  |  Page 92  |  Page 93  |  Page 94  |  Page 95  |  Page 96  |  Page 97  |  Page 98  |  Page 99  |  Page 100  |  Page 101  |  Page 102  |  Page 103  |  Page 104  |  Page 105  |  Page 106  |  Page 107  |  Page 108  |  Page 109  |  Page 110  |  Page 111  |  Page 112  |  Page 113  |  Page 114  |  Page 115  |  Page 116  |  Page 117  |  Page 118  |  Page 119  |  Page 120  |  Page 121  |  Page 122  |  Page 123  |  Page 124  |  Page 125