This page contains a Flash digital edition of a book.
Ystävät järkyttyivät! J


ani on luonut mallinuraa paitsi Suomessa myös kan- sainvälisesti.


−Olen kolme kertaa hankkiu- tunut eroon kämpästä ja huone- kaluista ja muuttanut ulkomail- le. Asuin vuoden Etelä-Afrikas- sa, ja pari vuotta Las Vegasis- sa, kun esiinnyin Chippendales- tanssiryhmän kanssa, komistus kertoo. Parhaiten lihaskimppu muis-


tetaan kuitenkin Scandinavian Hunks -tanssiryhmän vakiokas- vona.


”Hunksit tukevat”


Syöpädiagnoosi on luonnollises- ti ollut suuri järkytys myös Ja- nin lähipiirille.


−Ensimmäisenä kun soitin is-


källe, niin se meni ihan hiljai- seksi. Oli niin shokissa, ettei pystynyt kymmeneen sekuntiin sanomaan yhtään mitään. Sitten se alkoi puhua jostain sorsasta- misesta ja kalastamisesta, eli ai- van muusta, Jani hymähtää. Jani on tällä hetkellä sinkku, mutta hänellä on laaja kaveripii- ri ja hyvä turvaverkosto. −Soitin syövästä hyvälle ystä- välleni Eskolle (Eerikäinen) juu- ri, kun hän oli ruokakaupassa. Eskolla meni pasmat niin sekai- sin, että ostokset tippuivat kaup- paan, ja hän vasta jälkeenpäin muisti, että ne olivat jääneet sin- ne. Mauno (Petri Ahonen) puo- lestaan jäi Tukholmassa metron ovien väliin, Jani kertoo parhai- den ystäviensä reaktioista. Janin mukaan koko tanssiryh- mä tukee häntä ”110 lasissa”. −Hunksit tekevät kaikkensa, että me saamme hoidettua tä- män pois päiväjärjestyksestä, ja pääsemme jatkamaan ryhmänä maailman valloittamista, hän summaa.


”Kaikki menee hyvin”


Tällä hetkellä Jani odottaa pää- sevänsä sädehoitoihin. −Ne lupasivat lähettää minul- le kirjeen kotiin sieltä syöpäkli- nikalta, kun selviää, koska pää- sen sinne. Toivon hoidon alkavan aivan näinä päivinä, jotta saisin tämän prosessin käyntiin! Ei tarvitsisi enää yhtään pitkittää tätä hommaa, Jani huokaa. Kasvain on iso ja pahanlaatui-


nen, joten Jani käy ensin kuu- si viikkoa sädehoidoissa, jotta se pienenisi. Sitten elimistön pitää toipua hoidoista noin kuusi viik- koa, jotta kasvain voidaan lei- kata. Leikkauksen jälkeen alkavat sytostaattihoidot, jotka kestävät noin puoli vuotta.


−Fysiikan puolesta minulla on 16


hoitoihin paljon paremmat läh- tökohdat kuin vaikkapa vanhuk- sella, mutta on aika yksilöllistä, kuinka huonoon kuntoon niistä menee, Jani pohtii.


Hän on käsitellyt tilannettaan henkisesti nyt muutaman viikon ja suhtautuu positiivisin mielin tulevaisuuteen.


−Kaikki menee hyvin. Siitä lähdetään. Ainoa mikä on, on se, että voin joutua loppuelämä- ni kantamaan mukanani avan- nepussia (eli ulostepussia, toim. huom). Uskon, että näin ei käy. En ole edes ajatellut sitä vaihto- ehtoa, etten voisi jatkaa töitäni mallina ja tanssijana, hän tote- aa luottavaisesti.


Janin parhaisiin kaverei- hin kuuluvat Hunkseista tutut Mauno eli Petri Ahonen ja Esko Eerikäi- nen, jotka olivat hyvin järkyttyneitä kaverinsa diagnoosista.


Esko


Janin onneksi hän on fyysisesti niin hyvässä kunnossa, että selviy- tynee sädehoidoista hienosti. –Leikkauksen jälkeen on tiedossa vielä puoli vuotta solu- myrkkyä. Lääkäri arvi- oi, että koko toipumis- prosessiin voi mennä jopa vuosi, mutta en minä niin pitkään aja- tellut sairastaa!


Mauno


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68  |  Page 69  |  Page 70  |  Page 71  |  Page 72  |  Page 73  |  Page 74  |  Page 75  |  Page 76  |  Page 77  |  Page 78  |  Page 79  |  Page 80  |  Page 81  |  Page 82  |  Page 83  |  Page 84  |  Page 85  |  Page 86  |  Page 87  |  Page 88  |  Page 89  |  Page 90  |  Page 91  |  Page 92  |  Page 93  |  Page 94  |  Page 95  |  Page 96  |  Page 97  |  Page 98  |  Page 99  |  Page 100  |  Page 101  |  Page 102  |  Page 103  |  Page 104  |  Page 105  |  Page 106  |  Page 107  |  Page 108  |  Page 109  |  Page 110  |  Page 111  |  Page 112  |  Page 113  |  Page 114  |  Page 115  |  Page 116  |  Page 117  |  Page 118  |  Page 119  |  Page 120  |  Page 121  |  Page 122  |  Page 123  |  Page 124  |  Page 125