This page contains a Flash digital edition of a book.
mberg:


TEKSTI HANNA JUNTTO KUVAT BRIAN RAIDER JA SEISKAN ARKISTO


S JA AVOLIITTO!


Pariskunnan uusi koti sijaitsee aivan Hollywoodin keskustassa.


Kent on viih- teen moniosaa- ja, joten myös työ yhdistää pariskuntaa.


Kaunis Pia on luonut mallinuraa Hollywoodissa. Hän on myös päässyt näyttele- mään tv-ohjelmi- en ja elokuvien trailereihin.


−Tapasimme ensimmäisen ker-


ran jo vuosi sitten, juuri kun olin tullut tänne. Ajattelin, että onpas hyvännäköinen kundi, mutta pää- tin, etten halua deittailla ketään, vaan keskityn uraani. Kent kui- tenkin piti hanakasti yhteyttä, Pia nauraa.


−Mielestäni Pia oli kaunis ja to- della herttainen, vaikka puhuim- me ensimmäisellä kerralla vain muutaman minuutin, Kent muis- telee. −Laitoin hänelle viestiä Face- bookissa ja… vuotta myöhemmin − tässä ollaan! Kent on kotoisin Kanadasta. −Minäkin olen asunut Losissa vasta reilun vuoden, joten meil- lä on Pian kanssa melko saman- lainen elämäntilanne, hän toteaa.


Luomme yhdessä uraa


Pia juonsi alkuvuodesta punai- sella matolla erään videon Ken- tin firmalle, ja pari tutustui pa- remmin. −Kävimme kahvilla ja huoma-


sin, että ihan mukava tyyppihän tämä on. Aivan erilainen kuin muut täällä. Muut miehet ovat olleet sellaisia niljakkaita Holly- wood-tyyppejä, Pia kertoo. Kent luotsaa työkseen viihde- alan ammattilaisille suunnattua Fameus-sivustoa.


−Se on vähän kuin sosiaalinen media kaikille, jotka työskentele- vät viihdealalla. Siellä näytteli- jät, mallit ja muusikot voivat ver- kostoitua ja pitää yhteyttä keske- nään. Lanseerasimme juuri uu- den iPhone-applikaation, Kent selittää.


−Olemme onnellisia, kun voim- me työskennellä ja luoda uraa yh- dessä. Kent on taustalla tuottaja- na ja minä talenttina. Tunnen pal- jon ihmisiä, jotka tarvitsevat Ken- tin apua ja Kent taas voi auttaa minua, Pia selventää.


Tähtihaastatteluja


Showbisneksen ammattilainen ta- paa työssään myös suuria tähtiä. −Olen työskennellyt muun muassa Entourage-sarjan Adri- an Grenierin kanssa. Hän ohjasi Teenage paparazzo -leffan, jonka kiertueen firmamme järjesti. Ka- nadalaisisissa Juno Awardseissa työskentelin Gerard Butlerin ja Michael Bublén kanssa, Kent lu- ettelee. −Ja Pia haastatteli äskettäin punaisella matolla meille vaik- ka kuinka paljon tähtiä! Paikal- la oli The Power Rangers – tiedät- kö sen lastensarjan? Ja keitä näi- tä nyt oli…


−En minä tiedä! Minä vain haastattelen, Pia nauraa.


TULEVAISUUDEN SUUNNITELMAT!


29


haastattelussa!


Pariskunta rakkaus-


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68  |  Page 69  |  Page 70  |  Page 71  |  Page 72  |  Page 73  |  Page 74  |  Page 75  |  Page 76  |  Page 77  |  Page 78  |  Page 79  |  Page 80  |  Page 81  |  Page 82  |  Page 83  |  Page 84  |  Page 85  |  Page 86  |  Page 87  |  Page 88  |  Page 89  |  Page 90  |  Page 91  |  Page 92  |  Page 93  |  Page 94  |  Page 95  |  Page 96  |  Page 97  |  Page 98  |  Page 99  |  Page 100  |  Page 101  |  Page 102  |  Page 103  |  Page 104  |  Page 105  |  Page 106  |  Page 107  |  Page 108  |  Page 109  |  Page 110  |  Page 111  |  Page 112  |  Page 113  |  Page 114  |  Page 115  |  Page 116  |  Page 117  |  Page 118  |  Page 119  |  Page 120  |  Page 121  |  Page 122  |  Page 123  |  Page 124  |  Page 125