ttoman teinipojan − todettiin syyttömäksi
Zimmermanin vastaiset mielen- osoitukset ovat yltyneet jopa mel- lakoiksi. −Olemme lakien kansakunta, ja valamiehis- tö on puhunut, presidentti Barack Obama muistutti.
TEKSTI ILONA VEHMAS KUVAT ALL OVER PRESS
TUSTA VAI RASISMIA?
Surmaillan tapahtumat
aseettoman Trayvon Martinin aida- tulla asuinalueella Sanfordissa Flori- dassa 26. helmikuuta.
V
26.2.2013 klo 18.34 Trayvon Martin lähtee 7-Eleven- ruokakaupasta kävelemään isänsä kotiin 1,3 kilometrin päähän. Martin oli ostanut karkkiaskin ja jääteetä.
Klo 19.11 George Zimmerman soittaa au- tostaan poliisille, kertoo nähneensä ”kundin”, joka näyttää siltä, että hä- nellä on ”pahat mielessä”. –Tai hän on huumepäissään tai jotakin. Sataa, ja hän vain kävelee ja katselee ym- päriinsä, Zimmerman raportoi.
Klo 19.13 Zimmerman parkkeeraa autonsa,
Tässä paikassa Zim- merman ampui Martinin helmikuun lopussa.
Trayvon Martin oli surmansa aikaan erotettu väliaikaisesti koulusta, koska hänen repustaan oli löytynyt muo- vipussi, jossa oli jäämiä kan- nabiksesta.
Zimmermanin uskotaan otta- neen Martinin silmätikukseen tämän mustan ihonvärin ta- kia, sillä alueen asuntomurtoi- hin syyllisiksi paljastuivat tum- maihoiset pojat. Lähipiirin mu- kaan Zimmerman ei ollut mil- loinkaan syyllistynyt rasismiin, mutta rotuasiat olivat asuinalu- eella kuitenkin pinnalla.
Hankki luotiliivit
Zimmermania ei aluksi edes pi- dätetty, sillä hän vetosi alus- ta lähtien itsepuolustuslakiin.
Lainvalvojien päätös johti mie- lenosoituksiin, joiden päätteek- si, 44 päivää ampumisen jäl- keen, Zimmerman pidätettiin ja paikallinen poliisipäällikkö erosi virastaan. Zimmermanin tuore syyttömäksi toteaminen on nos- tattanut mielenosoitukset uu- teen raivoon ja ne ovat yltyneet jopa mellakoiksi. Zimmermanin lähipiiri on kertonut hänen pel- käävän henkensä puolesta. −Hän joutuu katselemaan ol- kansa yli koko loppuikänsä, Zim- mermanin veli kommentoi ame-
rikkalaismedioille. Zimmerma- nin kerrotaan hankkineen muun muassa luodinkestävät liivit. Martinin surma ja sen jälki- puinti ovat herättäneet kansa- laisissa raivoa, sillä Martinin mustan ihonvärin uskotaan vai- kuttaneen sukujuuriltaan ame- rikkalais-perulaisen, valkoihoi- sen Georgen suosimiseen. Zim- mermanin vapauttaneessa va- lamiehistössä oli kuusi naista, joista viisi oli valkoihoisia. Va- lamiehistö pohti ratkaisuaan 16 tuntia.
Martin pyrähtää Zimmermanin näky- mättömiin. Zimmerman on yhä pu- helimessa poliisin kanssa, joka sa- noo, ettei Zimmermanin kannata läh- teä Martinin perään. Zimmerman lähtee silti. Martin soittaa ystävälleen ja kertoo ”jonkun omituisen valko- naaman” seurailevan häntä. Ystävä oli kuullut Martinin kysyvän Zimmer- manilta, miksi tämä seuraa Martinia. Zimmerman kertoo vastanneensa, ettei ”mitään ongelmaa ole”.
Klo 19.16 Zimmerman ja Martin ottavat yh-
teen, Zimmerman ampuu aseetto- man Martinin kuoliaaksi yhdellä lau- kauksella rintaan. Martin oli kahakan aikaan vielä ystävänsä kanssa pu- helimessa. Hän kuuli Martinin puhe- limen putoavan maahan, minkä jäl- keen Martin huusi ”irti, irti”. Zimmer- manin mukaan Martin oli hyökännyt hänen kimppuunsa ja alkanut haka- ta hänen päätään jalkakäytävän reu- naan. Todistajien mukaan paikal- ta kuului avunhuutoja. Zimmerman kertoi Martinin käden menneen koh- ti hänen asettaan, jolloin Zimmerman nappasi aseen ja ampui Martinia. Po- liisi saapui kahden minuutin päästä laukauksesta
Klo 19.33 Martin todetaan kuolleeksi. 45
apaaehtoisena naapurustovah- tina toiminut George Zimmer- man, 29, ampui 17-vuotiaan,
mellakoi, Obama rauhoittelee
Kansa
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125