This page contains a Flash digital edition of a book.
H


elsinkiläisen rock-yhtyeen Year Gonen ensimmäinen pitkäsoitto, Secrets for Sale, julkaistiin toukokuun alussa ylistävien arvostelujen kera. Viisi vuotta sitten yhteisen taipaleensa Helsingissä aloittaneen bändin juuret


ovat Oulussa, jossa jäsenien yhteinen historia yltää aina varhaisiin teinivuosiin saakka. –Tunsin laulaja-kitaristimme Lari Poutasen, ja Jani Rasimus sekä Jussi Väänänen olivat tahoillaan hyviä ystäviä. Jossain vaiheessa tulimme yhteen ja huomasimme, että porukalla on hyvä synergia. Bändi syntyi kuin it- sestään, kitaristi Jussi Ylävaara kertoi Seiskalle. Year Gonen rytmiryhmään kuuluvat Jani ja Jussi tunnetaan ammattitanssi-


joina ja Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman opettajina. –Heidän tanssiammattinsa näkyy aikatauluissamme, joissa on soviteltavaa. Yhteinen historiamme toimii kuitenkin hyvänä polttoaineena. Ensimmäinen pulla on tullut uunista, ja meillä on kova hinku päästä kiertämään ja luomaan uutta, kitaristi summaa.


Britney toteuttaa unelmia!


S V


asta 14-vuotias YouTu- be-löytö Greyson Chance työskentelee suuren taus-


tajoukon kanssa, mutta nuori ar- tisti haluaa kontrolloida uransa yksityiskohtia mahdollisuuksien mukaan. –Olen tosi itsepäinen. Olen vahvasti mukana luovas- sa prosessissa aina vaatteista shown yksityiskohtiin ja valoku- vauksiin, hän kertoi Rapplerille.


imon Cowellin ja Brit- ney Spearsin neuvottelut päättyivät viime viikolla, ja Britney kiinnitettiin US X Factor -ohjelman tuomaristoon 12 mil- joonan euron palkkiota vastaan. Britney odottaa innolla kilpaili- joiden koulimista yhdessä, rei- lun 800 000 euron palkkiolla oh- jelmaan lähtevän Demi Lova- ton kanssa. –He ovat niin nuo- ria ja yrittävät toteuttaa unelmi- aan. Tämä on kaunis konsep- ti, joten tässä mukana oleminen on todella coolia, Britney kertoi Sky-kanavalle.


The Northern Governorsin


säveltäjä-trumpe- tistin Jorma


Kalevi Louhivuoren


7päiväN MENOT


OSTUSTA!


Gassin taidot jäävät huomiot- ta, koska miehet ovat ”pel- lejä”. –Sadan vuoden pääs- tä kukaan ei muista Gotyeta tai muita, mutta meidän mu- kaamme perustetaan uskon- toja, Jack analysoi Reuter- sille.


Tanssitähdillä kehuttu yhtye!


TO 24.5.


Jalkapallopeli, joka luovuudella eli


PE 25.5.


Pohjoisen Kuve-röörit maistelee Maailmakylässä-festivaalikeikkaa perunakellarin tuoksuissa


LA 26.5. SU 27.5.


Maailmakylässä-festivaalit, Governorsien karnevaalit


MA 28.5.


Sibelius Big Band harjoitukset arvatkaa missä?


TI 29.5. KE 30.5.


Sibis Big Band feat Tim Hagans, Musiikkitalon musta boksi


This Is


The Northern Governors -debyytti myynnissä!


Harrasteliigan jalkapallopeli, voitto tai ei, hyvä peli HEI!


Capoeira-roda Maailmakylässä- festivaaleilla: taistelun ja tanssin vapautta


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68  |  Page 69  |  Page 70  |  Page 71  |  Page 72  |  Page 73  |  Page 74  |  Page 75  |  Page 76  |  Page 77  |  Page 78  |  Page 79  |  Page 80  |  Page 81  |  Page 82  |  Page 83  |  Page 84  |  Page 85  |  Page 86  |  Page 87  |  Page 88  |  Page 89  |  Page 90  |  Page 91  |  Page 92  |  Page 93  |  Page 94  |  Page 95  |  Page 96  |  Page 97  |  Page 98  |  Page 99  |  Page 100  |  Page 101  |  Page 102  |  Page 103  |  Page 104  |  Page 105  |  Page 106  |  Page 107  |  Page 108  |  Page 109  |  Page 110  |  Page 111  |  Page 112  |  Page 113  |  Page 114  |  Page 115  |  Page 116  |  Page 117  |  Page 118  |  Page 119  |  Page 120  |  Page 121  |  Page 122  |  Page 123  |  Page 124  |  Page 125  |  Page 126  |  Page 127  |  Page 128  |  Page 129  |  Page 130  |  Page 131  |  Page 132  |  Page 133