Brunettella oli hauskaa, kun Ossin himok- kaat huulet lähestyivät.
Neiti puhui myös pu- helimessa pusuttelun lomassa.
Mailataituri piti käsiään kaunottaren lantiolla.
OSSI VEI BRUNETTEN HOTELLIIN!
Ossi teki välillä havaintoja ympäröivästä maailmasta.
iekkoleijonien mai- neikas tähtipuolusta- ja Ossi Väänänen lähti Apollo-yökerhosta aamuyöllä puoli kolmen aikoihin. Käsi- puolessa Ossilla oli hemaise- va brunette, johon maajouk- kueen luottopakki oli silmin- nähden viehtynyt. Pari yritti viittoilla itsel- leen taksia, mutta eivät siinä kuitenkaan onnistuneet. Tä- mä ei kuitenkaan haitannut Ossia, joka nappasi viittoilun lomassa kaunottarensa tuke- vaan halausotteeseen, ja suu- 10
K
teli tätä himokkaasti suulle. Brunette ei pistänyt hanttiin, mutta puhelimessa puhumi- nen ja tähtipakin suutelu sa- maan aikaan osoittautuivat neidille mahdottomaksi teh- täväksi.
Lopulta pari intoutui suu- telemaan toisiaan oikein an- taumuksella, ennen kuin läh- ti kävellen pois paikalta. Matka jatkui läpi öisen Hel- singin aina kiekkoleijonien hotellille saakka, jonne kak- sikko paineli.