Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailu oli Baba Lybeckille henkisesti raskaampaa kuin hän osasi kuvitella.
T
oimittaja Baba Lybeckin ja tanssija Mikko Ahdin tie Tanssii Tähtien Kans- sa -kilpailussa katkesi viime sunnun- taina semifinaaliin. Ensi sunnuntaina tans- sittavaan finaaliin pääsivät parturi-kampaa- ja Antonio Flores ja Disa Kortelainen sekä koomikko Krisse Salminen ja Matti Puro. −Kyllä minä mielelläni olisin vielä tanssi-
nut, mutta jotenkin aina valmistautui siihen, että pudotus voi tulla, ja nyt se tuli, Baba to- tesi suoran lähetyksen jälkeen.
Kehonhallintaa ja armoa
Baban mukaan koko tanssikisa oli hänelle kertakaikkisen mul- listava kokemus. −Toki tämä oli myös rank-
kaa ja aikaa vievää. Kunto oli jo aluksi kohdillaan, jo- ten tämä ei ollut fyysises- ti niin kovaa. Henkisesti kaikki oli kuitenkin vaati- vampaa kuin osasin olet- taa. Olen katsonut kaikki aikaisemmat kaudet, mutta ei sitä kotikatsomosta käsin tajua, Baba pohti.
Uusien tanssien lisäksi kisasta jäi Baballe paljon hyviä muistoja. −Olen lisäksi oppinut hallitsemaan kehoani paremmin sekä olemaan itselleni hieman armollisempi. Muistan, kuinka tans- sija-koreografi Sami Saikkonen sanoi kerran, että häpeän rajaa voi siirtää, Baba naures- keli.
Nukun viikon
Vaikka tanssikilpailu on nyt ohi, Baba toi- voo tanssin jäävän jotenkin hänen elämään- sä. Urheileminen jatkuu myös saman tien. −Lähden heti huomenna lenkille ja sitten
kyllä nukun viikon. Sen jälkeen alan harjoi- tella triathlonia varten. Olen mukana Ant- ti Hagqvistin Liikutaan hyvää -hyvänteke- väisyyskampanjassa, jossa triathlonin avul- la kerätään rahaa SPR:n luuydinrekisterin hyväksi. Tanssikisan aikana Baba ei ehtinyt nou- dattaa triathlonia varten tehtyä ohjelmaa, mutta aloittaa sen nyt. −Tavoitteena on vetää ensi kesänä Joroi- sissa puolikas ja lokakuussa täysi matka Barcelonassa, Baba paljastaa.
Baba Lybeck toivoo tanssin jäävän elä- määnsä jollain tavalla.
Tanssii Tähtien Kanssa su klo 19.15
MUUT KILPAILIJAT
15
videohaastattelu Seiskan tabletista!
Katso
Android-laitteisiin Google Play Storesta!
Lataa Seiskan tablet-versio iPadiin tai iPhoneen AppStoresta ja