Cheek viikkasi siististi merk- kivaat- teensa Louis Vuittonin lauk- kuun ennen kuin lähti keikalle.
Biisini kertovat omasta elämästäni
V
antaalla syntynyt, Lahdessa lapsuutensa ja nuoruuten- sa viettänyt Cheek alkoi kir- joitella omia riimejä 17-vuotiaana. Hänen ensimmäisellä omakustan- nealbumillaan on ainoastaan yksi suomenkielinen kappale. −Levyt ovat aina oman aikan- sa kuvia, eikä minun tule ihan hir- veästi kuunneltua sitä vanhaa ka- maa. Jostain piti kuitenkin aloittaa. Cheek sai 22-vuotiaana uran- sa ensimmäisen levydiilin ja aloit- ti samaan aikaan opiskelut Lahden ammattikorkeakoulussa. Hän tasa- painotteli neljä vuotta musiikin ja opiskelun välillä. −Valmistuin liiketalouden mark-
58
kinoinnin tradenomiksi ja muutin saman tien Helsinkiin. Samaan ai- kaan minulta tuli kappale Liekeis- sä, joka räjähti soimaan radioissa, ja keikat lisääntyivät. Enää en oli- si voinut yhdistää opiskelua ja mu- siikkia. Opiskelu on ollut minulle aina tärkeää, enkä halunnut jättää sitä kesken. Halusin kolmannen asteen koulutuksen kaiken varalle, Cheek kertoi.
Kysytty moniin ohjelmiin
Viisi vuotta Helsingin Töölössä asu- neen Cheekin ura on koko ajan ol- lut nousujohteinen. Ei mikään ih- me, että tuotantoyhtiöt ovat yrit- täneet saada räppärin mukaan eri
televisio-ohjelmiin. Hänet olisi ha- luttu muiden muassa Tanssii Täh- tien Kanssa, Julkkisdiili- ja Kuoro- sota-ohjelmiin, mutta Cheek ei in- nostunut. Vuosi sitten hän sai kuul- la Vain elämää -musiikkiohjelmasta ja oli oitis kiinnostunut. −Ajattelin, että helkkari, tämä- hän on siisti juttu. Oli kunnia, että minut pyydettiin niin hienoon po- rukkaan. Idea löi kovaa verrattu- na mihinkään aiempaan, vaikka en missään nimessä halua muita ohjel- mia väheksyäkään.
Räppärillä oli viikko aikaa uu-
sia omannäköiseksi toisten artisti- en kappaleita ennen ohjelman ku- vauksia.
−Moni ei ymmärrä, ettei kappa-
leita voi räpätä suoraan, vaan mi- nun piti panna alkuperäisten sano- jen joukkoon omia juttujani. Ja se oli yllättävän kivutonta. Henkilö- kohtaista suosikkikappalettani ei ole vielä nähty sarjassa, Cheek ker- toi hymyillen.
Mikään aihe ei ole liian arka
Cheekin ura on saanut uusia tuu- lia Vain elämää -ohjelman kautta. −Ohjelman nauhoitusten aikana tuli sellainen tunne, että voisin teh- dä tätä pidempään kuin olin suun- nitellut. Olemme murtaneet mon- ta ovea, ja jokainen murrettu ovi on avannut uusia ovia. Teen tätä niin