onerism-albumin julkaisseen rock- yhtyeen Tame Im-
palan keulakuvan Kevin Parkerin lauluääntä on verrattu The Beatles -le- gendan John Lennonin ääneen. Herra ei ole ver- tauksesta mielissään. –Yritän olla kuulostamat- ta häneltä enkä onnistu siinä, australialainen Parker tuumasi Vulturelle.
Factor USA -ohjelmassa tuomari- na työskentelevä Britney Spears on hankkinut uuden kartanon Thousand Oaksin kaupungista Kaliforniasta, TMZ ja
X 42
The Real Estalker raportoivat viime vii- kolla. Huhtikuusta asti myynnissä olleen, noin 790-neliöisen kodin hintapyyntö oli hieman vajaat 6,8 miljoonaa euroa.
suhteet, rakkaus ja romantiik- ka esiintyvät taajaan country-laulaja
P
Taylor Swiftin lyriikoissa, eikä 22-vuo- tiaan neljäs pitkäsoitto Red ole poikke- us. –Minulla ei ole ollut suhdetta, joka kestäisi ikuisuuden. Tiedän vain niiden alkavan ja päättyvän. Käytän paljon aikaa tasapainottelemalla uskon ja epäuskon välillä, Swift ker- toi The Guardian -leh- delle.
ojat, päättyneet
iime viikon keskiviikko- na julkaistu eteläkorea- laisen tyttöbändin Karan
Electric Boy -kappale nou- si heti Japanin single-lis- tan kärkeen. Ensimmäise- nä päivänä lähes 29 000 kappaletta myyneen sin- kun on tuottanut ja osit- tain säveltänyt suomalai- nen Mikko Tamminen.
Mira esittää HIV-positiivista stripparia! P
MMP:n Mira Luoti (vas.) nähdään Aleksanterin teatterissa Helsingis- sä esitettävässä Rent-musikaalissa.
Mira esittää viime perjantaina ensi-iltan- sa saaneessa musikaalissa HIV-positii- vista ja huumeongelmaista stripparia.