TV-JUORUT KUUMIMMAT TV-JUORUT... TUOREIMMAT TV-PALJASTUKSET...
ARMI SAI UNELMAROOLIN
N
äyttelijä Armi Toiva- sen uran kohokohta on ollut päärooli
joulukuussa ensi-iltansa saaneessa Päin seinää -elo- kuvassa, jossa hän näytte- lee teini-ikäisen yksinhuol- tajaa. –Olemme tehneet Antti Heikki Pesosen kanssa aikaisemminkin yhteistyötä
ja ihailen häntä suuresti ohjaaja-käsikirjoittajana. Tämä oli tärkeä rooli, sillä käsikirjoitus on äärim- mäisen onnistunut. Tällä hetkellä Armi keskittyy vain Kingi-ohjelmaan. –Uuteen formaattiin haluan sitoutua niin, etten tee päällekkäin muita töitä. Uskon, että katsojat löytävät Kingin, sillä tällä porukalla ei voi muuta kuin saada hyvää jälkeä aikaan, Armi toteaa. TV
K
eittiömestari Hans Välimäellä on suu vehnäsellä, kun hän muistelee viime syksynä kuvattua Suomen paras leipomo -kierrosta. Tiistaina Jimillä alkaneen sarjan osallistujista ei ole pahaa sanaa sanottavana. –Koska kaikki osallistujat olivat ammattileipureita, myös niiden tuotteet olivat maistuvia. Eniten Hansia harmitti, kun piti pudottaa joku jatkosta. Tuoma- rina Hans joutui tietenkin maistelemaan kaikkien leipomoiden kilpailutuotteita, millä oli seurauk- sensa. –Kuvausten jälkeen jouduin treenaamaan rajusti, koska tuli syötyä niin hyvin. JJ
LEIPOMOKIERROS TOI KILOJA
P
TUTTU TEKSTI EI RASITTANUT
ikku Kakkosen Yökyöpelit-sarjassa mukana oleva Emilia
Nyman ei kokenut rasittee- na sitä, että sarja pohjautuu jo tunnettuihin runokirjoihin ja niistä tehtyyn suosittuun lastennäytelmään. –Teksti ei tuntunut taakalta, itse asias- sa en edes ajatellut sitä, että tämä on tehty ja tuttu. Olin
mukana Helsingin Kaupunginteatterin versiossa, joten kun tämän on kerran tehnyt lavalle, ne roolit ovat jo jossain tuolla sisällä, Emilia sanoo. –Televi- sioversiossa on eroja, mutta on paljon samaakin. Minulle on helppoa, kun lastenohjelmassa saa olla yliampuva ja reagoida isosti. Toisaalta, samaa esitystä ei tarvitse myöskään toistaa sataa kertaa ja voi tehdä uusintaottoja. JA
P
TUUKKA ON OMITUINEN HIIHTÄJÄ
ikku Kakkosen lauantaiaamuissa alkavassa Yökyöpelit-
sarjassa Tuukka Leppä- nen esittää useampaa roolia. –Taisin tehdä seitsemää tai kahdeksaa eri roolia. Jokainen hahmo kuitenkin tehtiin erikseen ja mietittiin, mikä juuri sille tyypille olennaista juuri siinä kohtauksessa. Sinänsä lastensarjan tekeminen ei eroa muusta näyttelijäntyöstä, Tuukka kertoo. –Mutta hahmokirjo tietysti oli aika laaja. Olin eläimenä, olin lintuna ja olin omi- tuisena hiihtäjänä jos jonkinnäköisenä, Tuukka nauraa. –Lapset ovat silti lahjomaton yleisö. He huomaavat heti, jos roolia ei ole mietitty loppuun asti, ja palaute on aika välitöntä. JA
P
TURPA KIINNI JA PUNNERRA!
A
xl Smith on ollut Voice of Finlandin juontajana shown alusta vuonna 2011 asti ja on vilpittömästi nauttinut ajasta. –En edes tiedä voiko tätä sanoa työksi, kun on niin sairaan hauskaa, Axl iloitsee. Työ ei silti päästä liian helpolla. –Kun katsoo meidän jengiä ja tähtivalmentajia, niin siellä on parikin ihan villiä arpaa mukana. Lähetyksen vetäminen ei ole maailman helpoin duuni, täytyy pitää lujasti kiinni, että ohjakset pysyvät käsissä, hän nauraa. JA
TEKSTI SEISKAN TV-TOIMITUS KUVAT ALLERIN ARKISTO
VOIKO TÄTÄ EDES SANOA TYÖKSI?
arin tuhannen hakijan jou- kosta seuloutui kymmenen onnekasta, jotka alkoivat
viime viikolla karistaa kilojaan julkisesti Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmassa Livillä. Neljättä kautta juontava Jutta Gustafsberg komentaa kilpai- lijoita kovempiin suorituksiin, mutta turvautuu tv-laihduttajien kohdalla yleensä myönteiseen kannustamiseen. Omalla kohdallaan hän haluaa rajumpia otteita. –Silittely on ihan turhaa. Pidän siitä, kun personal traine- rini huutaa, että turpa kiinni ja punnerra. JJ
SUPERHÖRHÖÄ E
ESSI NÄYTTELEE
ssi Hellén on Viikossa aikuiseksi -elokuvan Emma, new age -henkinen nainen, jota Essi itse kuvailee superhör- höksi. –Olen itse suoraviivainen tyyppi, mutta Emmaa oli
hauska tehdä. Toin hahmoon enemmän pehmeyttä ja lämpöä, Essi selittää. Kuvauksissa lämpö oli kortilla, sillä sää oli hyytävä. –Sama viima oli kaikilla. Kylmyys loi yhteishenkeä ja pilvien tarkkailusta tuli yhteistä hupia. Olen sosiaalinen ihminen, joten viihdyin hyvin tiiviissä tunnelmassa, turkulaisessa Linnateatteris- sa keväällä näyttelevä Essi nauraa. IL
PIKAJUORUT ★ PIKAJUORUT ★ PIKAJUORUT ★ PIKAJUORUT ★ PIKAJUORUT ★ PIKAJUORUT ★ PIKAJUORUT ★ PIKAJUORUT ★
★ Yle on saanut kahdeksan Kultaista Venlaa. Palkinnot menivät muun muassa ohjelmille Siskonpeti, Jäämeri 30 päivässä ja Kimmo. ★ MTV:n ohjelmat palkittiin kolmel- la Kultaisella Venlalla. Palkinnot menivät ohjelmille Duudsonit tuli taloon, Posse sekä Enbuske ja Linnanahde Crew. ★ TV5 televisio 8.2. Lontoossa järjestettävän Bafta- gaalan, jossa Britannian elokuva-akatemia palkitsee vuoden parhaita elokuvia ja tv-sarjoja. ★ Salatuista elämistä esitetään 25.2. erikoisjakso, joka keskittyy vain Mari- anna-hahmon elämään. ★ Antti J. Jokisen Kätilö-elokuvan traileri on julkaistu YouTubessa. Elokuvassa näyttelevät muun muassa Krista Kosonen ja Lauri Tilkanen.
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125