25-vuotiasta Lottaa TA V
Markus ja Lotta kihlautuivat kolme viikkoa ensitapaami- sensa jälkeen.
Markuksen tuleva morsian on eläin- rakas. Perheeseen kuuluvat basset hound Eka, lhasa apso Kukka ja phalène Ingo. Lisäksi Lotalla on kolme kissaa.
Transvestiitti romukauppias Markus Kuotesaho löysi elämänsä naisen. –Aion kokea Lotan kanssa kaiken, mitä on jäänyt näiden romujen takia tekemättä.
K
uopiolaisen kerrostalokak- sion ulko-ovesta kurkis- taa punapäinen, vahvas-
ti meikattu mies. Hermostuneen romukauppiaan ulkoasua hallit- sevat mustat korkokengät, nah- kainen kaulapanta ja minihame, jonka pituus tasapainoilee hy- vän maun rajoilla. Transvestiit- tia yrittäjää jännittää, sillä hän on menossa kihloihin. –Tahdotko ottaa tämän sor- muksen sormeesi kihlautumisen merkiksi? siikajokelainen Mar- kus Kuotesaho, 55, kysyy polvil- laan häntä 30 vuotta nuoremmal- ta Lotta Naukkariselta. Markuksen levottomuus kos- tautuu: kihlasormus päätyy va- hingossa naisen oikeaan nimet- tömään. Kun kosinta on toistet- tu ja sormus saatu paikoilleen, Markus avaa kuohuviinipullon. Hän voi rentoutua, koska on nyt kihloissa – ensimmäistä kertaa
elämässään. Hirmuinen aarre
Kihlaparin yhteinen tarina alkoi viime marraskuussa, kun Seis- ka julkaisi henkilöhaastattelun Markuksesta. Juttu nousi netti- ilmiöksi, ja ”romutransuksi” ris- tityn miehen tarina tavoitti Seis- kan eri kanavissa miljoonaylei- sön. Yksi tavoitetuista oli 25-vuo- tias Lotta, joka lumoutui persoo- nallisesta ja rohkeasta miehestä. –Ajattelin, että onpa hyvännä- köinen äijä! Lähetin hänelle teks- tiviestin ja ehdotin kirjeenvaih- toa. Markus vastasi minulle viisi- sivuisella, käsinkirjoitetulla kir- jeellä. Sehän on hirmuinen aarre tänä päivänä, Lotta kertoo. Negatiivisuuteen taipuvainen Markus luuli pitkään, että nuori nainen vain pilailee hänen kus- tannuksellaan. Molemminpuo- linen ihastus kehittyi nopeasti,
mutta romuyrittäjä pysyi varo- vaisena. –Tarkoitukseni oli viestitel- lä muutama kuukausi, siirtyä keväällä puheluasteelle ja käy- dä ehkä kesäkuussa tapaamas- sa Lottaa Kuopiossa. Yhtäkkiä hän sitten soitti kesken kaiken, ja asiat alkoivat edetä pikavauh- tia, Markus kuvailee.
Lemmimme kuin kanit
Uudenvuodenaattona Markus istui
jo pakettiautonsa ratis- sa matkalla Kuopioon. Trans- vestiittiasuunsa sonnustautu- nut mies paini koko kolmen ja puolen tunnin ajomatkan ajan omien epäilystensä kanssa. –Jos minulla ei olisi ollut ha- me päällä, olisi tullut paskat hou- suun. Ajattelin koko matkan, et- tä mitä jos tyttö pettyy tällaiseen vanhaan, ruttuiseen ukkoon. Olin kääntyä takaisin jokaisessa ris- teyksessä, Markus kertaa. Ensikohtaaminen tapahtui Lo- tan asunnon porraskäytävässä. Hissiin päästyään nainen suuteli Markusta suoraan suulle. –Ensimmäinen ilta meni juopo- tellessa ja rakastellessa. Tämä ei ole mikään pyhäkoulusuhde: sek- sielämämme on hyvää ja kaikki temput tehdään. Me lemmimme
25-vuotiasta Lottaa ei miehensä transvestiitti- harrastus häiritse. –Olenhan itsekin tällainen tatuoitu nainen.
SEISKA 47/2014
Markuksen henkilöhaas- tattelu saavutti Seiskan eri kanavissa miljoonayleisön.
Seuraavaksi edessä kirkkohäät ja lapsia!
uoden alussa kihlautuneiden Markus Kuo- tesahon ja Lotta Naukkarisen suhteen jat- kosuunnitelmat vaikuttavat selviltä. Paris- kunta aikoo muuttaa jossakin vaiheessa yhteen, avioitua ja hankkia yhteisiä lapsia. –Lotta on luvannut lahjoittaa minulle ne lap-
set, jotka ovat jääneet tekemättä. Hankimme kaksi lasta, joista saadaan Suomelle presidentti ja pääministeri. Lotta on myös päättänyt ottaa ty- perän sukunimeni papin aamenen jälkeen, Mar- kus taustoittaa.
Avioliiton onnelliseen satamaan Markus ha- luaa ankkuroitua kirkkohäiden merkeissä. Kir- kossa hän ei aio pukeutua minihameeseen. –Jumalan huoneeseen ei mennä naisten vaat-
teissa. Luulen joutuvani helvettiin, mutta aion mennä sinne rakastuneena ja nauraen. Pelkään Jumalaa niin paljon, etten uskalla mennä tran- sukamppeissa vihille. Panen päälleni kunnollisen puvun ja solmion.
niin kuin punasilmäkanit, Mar- kus heittää.
Äiti antoi siunauksen
Markuksen transvestiittitaipu- muksen lisäksi parin läheisiä on askarruttanut kihlattujen ikäero. Lotta viittaa epäilijöille kintaalla, sillä myös hänen edellinen mie- hensä oli yli viisikymppinen. –Olen aina tykännyt vanhem- mista miehistä, koska heitä ei tar- vitse opettaa. Markuksessa vie- hättää myös turvallisuus,
sillä
olen ollut aiemmin väkivaltaises- sa suhteessa. Eihän Markusta nyt voi pelätä, sillä hän on niin suloi- nen, Lotta kehuu.
Myös Markus on saanut ystävil- tään tuen uudelle suhteelle. Ka- vereiden ymmärrystä tärkeämpää on kuitenkin saattohoidossa ole- van äidin kannustus. Markuksen äidillä oli selvä viesti sairasvuo- teella vierailleelle parille: on täl- laisia suhteita ollut ennenkin. –Jos minulle tarjotaan juma- lauta kultatarjottimella itseäni 30 vuotta nuorempaa tyttöä, oli- sin idiootti, mikäli kieltäytyisin ennakkoluulojen takia. En luovu tästä tytöstä koskaan. Voin me- nettää hänet jollekin nuoremmal- le miehelle, mutta en tee sitä tais- teluitta, Markus lupaa.
25
Seiska yhdisti kihlaparin!
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125