ellénin loppuelämän päätös YSYY KIINNI!
Essi aloitti viime syksynä suositussa Putouksessa.
täysin vieraaseen kaupunkiin työn perässä. Kun tulin vielä raskaaksi ja jäin äitiyslomalle, aloin ikävöidä perhettäni ja ystäviäni. Tukiver- kostoni Kokkolassa oli lähes mitä- tön. Tajusin, miten suuri merkitys on sillä, mistä on kotoisin. Minul- la on tunneside Helsingissä jokai- seen kaupunginosaan, missä olen viettänyt vähänkin enemmän ai- kaa, Essi kertoo.
Valmis joogaleirille
Viikossa aikuiseksi -elokuvassa Essi näyttelee henkisesti ylikyp- sää puunhalaajaa, Emmaa, joka päätyy tuntemattomien ihmisten kanssa päihteettömälle ja seksit- tömälle aikuistumisleirille. Leiri- elämä ei ole täysin vierasta Essil- le, sillä hän toimi ennen kirkosta eroamistaan isosena Pakilan seu- rakunnan järjestämillä rippikou- luleireillä.
–Tuntui oikealta erota kirkosta,
sillä koin kirkon liian konserva- tiiviseksi omille arvoilleni, Tavas- tialla tammikuussa järjestetyn Tahdon2013-konsertin juontanut Essi kertoo. Voisitko lähteä roolihahmosi tavoin aikuistumisleirille? –Joogaleirille
taan aikataulutettua. Koska va- paa-aikani on kortilla, olen tarkka siitä, miten sen käytän. En kuiten- kaan vaihtaisi nykyistä elämän- tilannettani mihinkään. Tärkein- tä on, että minulla on tarpeeksi ai- kaa lapselleni.
Ikäkriisi koetteli
Essin taival näyttelijäksi näyttää ansioluettelon perusteella pää- määrätietoiselta. Kallion ilmaisu- taidon lukion kasvatti pääsi Teat- terikorkeakouluun 19-vuotiaana. Hän sai jo ennen valmistumistaan ensimmäisen elokuvaroolinsa Jo- hanna Vuoksenmaan ohjaamasta 21 tapaa pilata avioliitto -kassa- magneettifilmistä.
voisin lähteä.
Nautin, kun saan tutustua uusiin ihmisiin, mutta en olisi valmis lei- rille, jonka ohjelma on aamusta il-
Onko tiesi näyttelijäksi ol- lut yhtä mutkaton kuin miltä se kuulostaa? –Varmasti jokaisella on omat kriisinsä kouluaikana. Itse kamp- pailin nuoren ikäni kanssa ja kä- vin läpi identiteettiini liittyvää kasvuprosessia. Olin ihan lapsi, kun aloitin Teatterikorkeassa. Ym- märsin vasta lähempänä valmis- tumista, että kasvaminen näytte- lijäksi vaatii kasvamista ihmisenä. Ensimmäiset vuodet olivat raskas- ta aikaa, sillä painin sekä koulussa että henkilökohtaisessa elämässä- ni samojen ongelmien kanssa, Essi pohtii aikuistumistaan.
Viikossa aikuiseksi -elokuvassa joukko toisilleen ennestään tuntemattomia ihmisiä lähtee leirille.
Viikossa aikuiseksi ensi-ilta 23.1.2015
Putous-jatkoni on epävarmaa!
Putouksessa. Selvää kui- tenkin on, että sarjan näyt- telijäkaartiin pääsy oli Essil- le yksi uran merkkipaaluista. Mutta oliko se tärkein? Puhe- lias Essi puntaroi hetken vas- taustaan.
E
Essin sket- sihahmo Putouksessa oli kuuluisuudesta haaveileva Julia ”Jusu” Herlin.
–Olihan se iso työ, jonka tekemi-
sestä olin haaveillut. Putous ei ole kui- tenkaan yksi elämäni kohokohdista, sil- lä sarjassa näytteleminen ei paljon muut- tanut perusarkeani. Uskon, että meistä näyttelijöistä jokainen toivoi, että ohjelma
vaikuttaa positiivisesti tuleviin työkuvioihin, Essi pohtii. Hän kertoo suuntaavansa seuraavaksi Petteri Summasen pyytämänä Turun Linnateatteriin.
Essi jätti viimesyksyisen Putous- rupeaman ajaksi ystävyyssuhteet taka-alalle, sillä hän halusi viet- tää vähäisen vapaa-aikansa mie- hensä ja pienen tyttärensä kans- sa. Näin jälkeenpäin päätös tun- tuu Essistä oikealta, sillä hänel- lä ei olisi ollut edes aikaa lähteä kaupungille kahvittelemaan saa- ti käymään elokuvissa. Putouk- sen myötä Essistä kuoriutui hei- luva ”etelän emäntä”, jollaiseksi hän kuvaili itseään leikkisästi Me Naiset -lehden haastattelussa. –Kyllä minä aika jämäkkä olen muutenkin. Emännyys tarkoittaa sitä, että asiat hoidetaan kuntoon. Arki saadaan rullaamaan pää- määrätietoisella toiminnalla: kau- passa käydään, ruokaa valmiste- taan kerralla koko viikoksi, lap- selle laitetaan vaatteet päälle ja pyykit pestään. En voi ottaa viime syksystä kunniaa itselleni, vaan se kuuluu miehelleni, joka otti Putous-periodini ajaksi vastuun arjen pyörittämisestä, Essi sanoo. –Työpäivien jälkeen oli rentout-
tavaa palata kotiin, kun vastas- sa oli lapsi. Häntä ei onneksi kiin- nostanut Putous vaan minun läs- näoloni.
Minkä verran Putous on vai- kuttanut elämääsi? –Yllättävän vähän. Etenkin, kun en nauti baarissa käymises-
tä, ja glamour-elämä seurapiirita- pahtumien muodossa on vain lisä- mauste, Essi sanoo.
Juhlimista selvin päin
Viime perjantaina järjestetyssä Kultainen Venla -gaalassa Essi oli ehdolla vuoden esiintyjäksi ja Pu- tous vuoden tv-sarjaksi.
–Yhtenä iltana voi pitää haus-
kaa, mutta aika usein ilta päättyy siihen, että olen kotona jo puolilta- öin. Täytyy muistaa, että herään leikkimään lapseni kanssa seuraa- vana aamuna.
Aamuherätyksiä helpottaa huo-
mattavasti Essin kaksi vuotta sit- ten tekemä päätös ryhtyä absolu- tistiksi.
–En ole juonut sen jälkeen tip- paakaan, enkä aio juoda enää kos- kaan. Alkoholin juomisen lopet- tamispäätökseen oli kaksi syytä: osaan pitää hauskaa myös selvin päin, eikä humala sovi minulle.
TEKSTI PETRI VOUTILAINEN KUVAT ARI LAHTI, DIONYSOS FILMS JA SEISKAN ARKISTO
ELOKUVAN ENSI-ILTAVIERAAT!
37
ssi Hellénille on vielä epäselvää, jatkaako hän ensi kaudellakin
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125