KUVAT: CLAUDIAN HURJA MUODON- MUUTOS!
Claudian lapset ovat tekemi- sissä Pasin kanssa, mutta pariskunta ei ole suunnitellut muuttavansa yhteen.
Claudia on ryhtynyt myös bloggaajaksi ja kirjoittaa kolumneja Porilaine-lehteen.
seiska.fi CMieheni on 13 vuotta nuorempi!
laudia Eve on tapaillut 13 vuotta nuorempaa miesystäväänsä Pasia lop- puvuodesta 2013 lähtien. Oulus- ta kotoisin oleva ja julkisuudesta
Papu-mopsi on perheen uusi jäsen. Se on lahja Claudian mieheltä.
42
poissa pysytellyt mies asuu nyt pääkaupunkiseudulla. Claudia on esitellyt elämänkumppanin- sa lapsilleen ja vanhemmilleen jo ajat sitten. –Vietimme yhteisen joulun jo toissa vuonna. Tutustuim- me kaupungilla ihan sattumal- ta vuosi ja kaksi kuukautta sitten. Olen ollut kuitenkin varpaillani suhteen kans- sa ilkeiden lehtijuttu- jen ja oikeustaistojen takia. Olemme kah- teen otteeseen pi- täneet pientä tau- koa, sillä olen toi- vonut, että hän valitsisi helpom- man naisen. Elämäni on yh- tä sirkuksen pyörittämistä. Hän oli kuiten- kin sitä miel- tä, että on tie- toinen,
mihin
on lähtenyt mu- kaan, kertoo.
Claudia Koira lahjaksi
Edessä ei ole toistaiseksi yh- teenmuuttoa tai kihloja, vaik- ka Claudian mukaan suhde on edennyt jo vakaalle pohjalle. –Olemme päivittäin tekemi-
sissä, mutta emme näe tarvet- ta muuttaa saman katon alle. Hän on miehisempi kuin aikai- semmat mieheni yhteensä. Täy- tyy myöntää, että olin skeptinen suhteemme toimivuudesta ikä- eron ja julkisuuskuvani takia. Hän on kuitenkin tavallinen työ- mies ja vastuunkantaja. Lisäksi hänellä on jälkikasvua. Onko mies järjestänyt si- nulle yllätyksiä? –Kyllä hän senkin puolen tai-
taa, sillä hän osti minulle ja lap- silleni mopsin, Papun.
Laihdutan 28 kiloa
Uuden suhteen myötä Claudia on innostunut elämäntapare- montista; kun Claudia meni hil- jattain lääkärin vastaanotolle, hän huomasi lihoneensa Julkkis Big Brotherin jälkeen 18 kiloa. –Lihomiseen vaikuttivat tu-
pakanpoltto ja makeisten syö- minen. En syönyt mitään järjet- tömiä määriä, mutta kiloja rupe- si tulemaan, kun popsin päivit- täin suklaalevyn ja toffeeta. Olen myös ollut aina kova tekemään lapsille ruokaa ja herkkuja, joi- ta tuli itsekin naposteltua. Aloin käyttää sotanorsuvaatteita,
jo-
ten en osannut ennen lääkärin vastaanottoa sanoa, olinko liho- nut kilon vai kymmenen. Lihominen vaikutti Claudian
hyvinvointiin ja virkeyteen. Hur- ja painonpudotus lähti käyntiin kuuden viikon keittodieetillä. –Nyt syön ihan normaalisti.
Laihduin kuuden viikon aika- na 18 kiloa, mutta aion pudot- taa vielä 10 kiloa. En halua os- taa vaatteita lastenvaateosastol- ta, mutta haluan olla tyytyväi- nen ulkonäkööni.
Laihtuminen on saanut Clau- dian innostumaan uusista har- rastuksista, mutta kuntosalil- la rehkijää hänestä ei saa teke- mälläkään. –Haluaisin aloittaa miekkai-
lun!
Laihduin 18 kiloa 6 viikossa!
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125