This page contains a Flash digital edition of a book.
Tomi Jouhti (vas.), Markku Pajunen ja Dan Colliander luottavat tuotteensa ainutlaatuisuuteen.


Samoille projektorimarkkinoille


pyrkiviä kilpailijoita on Jouhtin mu- kaan muutamia. Joukossa on saksalai- sen Osramin ja japanilaisen Nichian kaltaisia suuryhtiöitä. Jouhti uskoo kuitenkin, että suomalaisyrityksellä on tekniikkansa avulla hyvät mahdol- lisuudet erottautua kilpailijoista. ”Me pääsemme parempaan kuvan-


laatuun ja edullisempaan kokonais- hintaan”, Jouhti painottaa. Keksintönsä suojaamiseksi Epi-


Crystalsilla on kuusi patenttiperhet- tä, joissa on 25 hyväksyttyä tai käsit- telyssä olevaa patenttia eri puolilla maailmaa. Yrityksessä on varauduttu siihen,


että jossakin päin maailmaa moduu- li puretaan palasiksi ja yritetään teh- dä vastaavat tuote. ”Emme ole tästä huolissamme.


Tuotetta on käytännössä mahdoton kopioida. Valonlähteen komponent-


Edessä uusi rahoituskierros


Perustamisvaiheessa EpiCrystals sai tukea Tekesiltä ja Finnveralta. Vuon- na 2007 ja 2009 järjestettiin rahoi- tuskierrokset, joilla yrityksen ke- hitystyöhön kerättiin yhteensä 7,4 miljoonaa euroa. Molemmissa sijoit- tajia ovat Suomen Teollisuussijoitus ja VNT Management. Jälkimmäinen on bisnesenkeli Veijo Karppisen pe- rustama pääomasijoitusyhtiö. Lisärahoitusta tarvitaan siirryttäes-


sä tuotekehitysvaiheesta itse tuotan- toon. Colliander laskee, että alihan- kintaketjun virittämiseen ja tuotteen markkinointiin tarvitaan kymmenen miljoonan euron panostukset. Tavoitteena on kerätä potti syys-


kuuhun mennessä. Euroalueen krii- si ei ole tehnyt työtä helpoksi. ”Suomesta rahoitusta tuskin löy- tyy, vaan sitä on haettava ulkomailta,


tien valmistukseen tarvitaan muun muassa nanometriluokan hilaraken- teita, joiden tarkkaa kokoa ja muita ominaisuuksia ei saada selville”, Jouh- ti sanoo.


”Tavoitteemme on olla alan teknologia- ja markkinajohtaja vuonna 2015.”


lähinnä Keski-Euroopasta”, Collian- der sanoo. Yrityksellä on tällä hetkellä toi- mipisteet Tampereella ja Helsingis- sä. Työntekijöitä on 23, ja liikevaihto viime vuonna 600 000 euroa. Jos suunnitelmat toteutuvat, Epi-


Crystals näyttää muutaman vuoden kuluttua kokonaan toisenlaiselta yh- tiöltä. Suurin haaste on hallita näkö- piirissä oleva kova kasvu. ”Tavoitteemme on olla alamme


teknologia- ja markkinajohtaja vuon- na 2015. Se tarkoittaa 20 – 30 prosen- tin markkinaosuutta ja parin sadan miljoonan euron liikevaihtoa”, Jouh- ti suunnittelee. ■


2/2012 65


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68