This page contains a Flash digital edition of a book.
RAKENNE- muutos


Huoltosuhde heikkenee


Suomen huoltosuhteen heikkeneminen pakottaa päättäjät puoluekannasta riippumatta tekemään rakenteellisia uudistuksia.


Eija Lampi ■


HYVINVOINTIYHTEISKUNNAN raken- nusvuosina 1950-luvulta 1990-luvul- le maan huoltosuhde, eli lasten ja vanhusten osuus työikäisistä, oli al- le 50 prosenttia ja bruttokansantuo- te kasvoi keskimäärin noin kolmen prosentin vuosivauhtia. Nyt kasvu on hiipumassa alle kahteen prosent- tiin, ja huoltosuhde heikkenee seu- raavan kolmenkymmenen vuoden ai- kana rajusti. Nykyisin 100:aa työikäistä kohden


on noin 52 huollettavaa. Parinkym- menen vuoden päästä huollettavia on


73. Ensi vuosikymmenen alussa Suo- mella on kyseenalainen kunnia olla Euroopan unionin ikääntynein maa. Entistä pienempi joukko työikäisiä kantaa harteillaan hyvinvointiyhteis- kunnan kustannukset. Hoivapalvelujen tarpeen noustessa


julkisen sektorin työpaikkojen ennus- tetaan lisääntyvät nopeasti. Vuoteen 2025 mennessä kunnissa ja valtiolla voi olla 11 prosenttia nykyistä enem- män työntekijöitä. Yksityisen sekto- rin työpaikkojen lukumäärän kasvu uhkaa jäädä tästä alle puoleen.


Eläkeläisten osuus nousee nopeasti Väestöllinen huoltosuhde 2010–2030


Huoltosuhde


80 – 150 70 – 80 60 – 70 40 – 60


2010 kuntien lkm


huoltosuhde 0


80 – 150 70 – 80 60 – 70 40 – 60


2030 kuntien lkm


huoltosuhde 0


80 – 150 70 – 80 60 – 70 40 – 60


50 100 150 200 250 50 100 150 200 250 Kuvitus Arijukka Turtiainen Huoltosuhteen heikkeneminen


kohtelee erityisen rajusti Itä- ja Poh- jois-Suomea, joissa teollisuudella on suuri merkitys. Näiden paikkakun- tien elinvoima on koetuksella ja hii- puu, mikäli teollisuustyöpaikkojen vä- hentyminen jatkuu. Talouspolitiikan liian raju välitön


kiristäminen voidaan välttää, jos nyt tehdään nopeat päätökset uskotta- vista ja tehokkaista rakenneuudis- tuksista. Tämä tarkoittaa päätöksiä sekä eläkeiästä että kuntarakenteen uudistamisesta. ■


Väestöllinen huoltosuhde on alle 15-vuotiaiden ja 65 vuotta täyttäneiden määrä 100 työikäistä kohden. Vuonna 2010 huoltosuhde oli Manner-Suomessa 51,6, ja se on Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan 73,0 vuonna 2030. Tämä tarkoittaa noin 21 uutta huollettavaa 100 työssäkäyvää kohti verrattuna vuoden 2010 tasoon.


Lähde: Tilastokeskus 32 2/2012


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68