This page contains a Flash digital edition of a book.
M


etsäteollisuus ry:n puheenjohtaja Juha Vanhai- nen on tammikuun lopussa työmatkalla Kes- ki-Euroopassa. Asiakkaan lehden levikki on miljoonia kappaleita. Logistiseen konseptiin ei kuulu varastoja. Siksi Stora Enso, jonka pape- riliiketoiminnasta Vanhainen vastaa, takaa, et- tä paperi on tiettynä viikonpäivänä painossa. ”He eivät uskalla ottaa riskiä, että lehti jäisi


joku päivä ilmestymättä. Suomesta tapahtuviin toimituksiin pelätään liittyvän epävarmuutta lakkojen vuoksi. Lakonuhka riittää varajärjes- telyjen käynnistämiseen.” Vanhaisen mukaan keskusteluissa kansain-


välisten asiakkaiden kanssa on nykyisin usein varauduttava siihen, että asiakas haluaa tietää, miltä tehtaalta paperi toimitetaan. ”Seuraan asiakkaideni kautta Suomen mai-


netta. Suomi on pikkuhiljaa menettämässä luo- tettavan kauppakumppanin maineen.”


Hänestä työrauhakysymyksistä on keskustel-


tu kovin yleisluonteisesti. Siksi pitäisikin kysyä, mitä me teemme eri tavalla verrattuna Ruotsiin, joka ei kärsi laittomista lakoista. Työmarkkinajärjestöjen solmiman raamiso-


pimuksen pitäisi taata työrauha kahdeksi vuo- deksi. ”On hyvä, että myös Auto- ja kuljetusalan


työntekijäliitto AKT on mukana.” Ulkomailta voisi hakea oppia lisäksi työmark-


kinoiden joustavuuteen liittyvissä kysymyksissä. ”Vastuullani on neljä tehdasta Saksassa. Siel-


lä on saatettu joillain aloilla sopia korotuksis- ta liittotasolla, mutta paikallisesti on päädyt- ty nollatasoon tai jopa laskeviin palkkoihin, jos palkanmaksukykyä ei ole ollut. Myös työaika joustaa markkinoiden mukaan eri lailla kuin Suomessa. Saksa porskuttaa tässäkin talousti- lanteessa.”


Juha Vanhainen muistuttaa, että energian hinnan ja kuljetuskustannusten noususta sekä puukaupan vaihteluista huolimatta Suomessa valmistetaan paperia edelleen 100 miljoonan ihmisen tarpeisiin.


14


2/2012


Page 1  |  Page 2  |  Page 3  |  Page 4  |  Page 5  |  Page 6  |  Page 7  |  Page 8  |  Page 9  |  Page 10  |  Page 11  |  Page 12  |  Page 13  |  Page 14  |  Page 15  |  Page 16  |  Page 17  |  Page 18  |  Page 19  |  Page 20  |  Page 21  |  Page 22  |  Page 23  |  Page 24  |  Page 25  |  Page 26  |  Page 27  |  Page 28  |  Page 29  |  Page 30  |  Page 31  |  Page 32  |  Page 33  |  Page 34  |  Page 35  |  Page 36  |  Page 37  |  Page 38  |  Page 39  |  Page 40  |  Page 41  |  Page 42  |  Page 43  |  Page 44  |  Page 45  |  Page 46  |  Page 47  |  Page 48  |  Page 49  |  Page 50  |  Page 51  |  Page 52  |  Page 53  |  Page 54  |  Page 55  |  Page 56  |  Page 57  |  Page 58  |  Page 59  |  Page 60  |  Page 61  |  Page 62  |  Page 63  |  Page 64  |  Page 65  |  Page 66  |  Page 67  |  Page 68