Marja Tukiainen suree Julia-tyttärensä
TEKSTI HELI KARONEN KUVAT PASI MURTO, SEISKAN ARKISTO JA TUKIAISTEN KOTIALBUMI
Marja ja Johanna veivät Julian synty- mäpäivän kunniaksi haudalle posliini- enkelin, kynttilöitä ja kaksi kukka- seppelettä.
Pelkään Johannan hengen puolesta!
M
–Johannalla ei ollut mitään tekemistä Julian kuoleman kanssa. On iljettävää, että joku kehtaa edes väittää sellaista. Jo- hanna ja Julia olivat toistensa parhaat ystävät, Marja-äiti sanoo.
arja-äidin mukaan Johanna on saanut syyt niskoilleen Juli-
an elämän tuhoamisesta ai- van syyttä.
–Ne jotka tunsivat Julian,
tietävät, että hänellä oli vah- va tahto. Johanna ei olisi pys- tynyt pompottamaan Juli- aa tahtonsa mukaan, Mar- ja sanoo.
–Johanna on vahva, mut- ta Julian kuolema oli hänel- le todella suuri shokki. Hänen mielensä ja terveytensä ovat järkkyneet. Olen pelännyt hä- nen henkensä puolesta.
Johanna kertoo voivansa jo paremmin.
–En ikinä tekisi itselleni
mitään, sillä en haluaisi tuot- taa äidilleni lisää surua, Jo- hanna sanoo. Marja toivoo, että Johanna muuttaisi pois Suomesta. –Toivon, että Johanna jät- täisi julkisuuden ja muuttaisi luoksemme Ruotsiin. Niin toi- voin Juliankin kohdalla. Toi- von, että hän elättäisi itsen- sä muulla kuin keikkailemal- la ravintoloissa. Ne ympäris- töt eivät sovi hänelle, Mar- ja sanoo.
NETTIVIHA JATKUU KUOL
–En tunnista tytärtäni
vihakirjoituksista, Marja sanoo Seiskalle.
Helsingin Malmin hautaus- maalla on hiljaista. Tihkusade tuntuu tuulen vihmoessa jää- tävältä. Yksi hautakivi erottuu joukosta selkeästi. Sen päällä on valkoisia posliinienkeleitä ja pie- ni koristelintu. Linnun ympäril- le on pujotettu helminauha, jos- sa lukee fight eli taistelu. Malja- kossa on silkkikukkia. Hautaki- vessä lukee Tukiainen Julia Ma- ria Anniina. –Paljon onnea vaan, paljon
4
onnea vaan, paljon onnea Julia, paljon onnea vaan, Marja ja Jo- hanna Tukiainen laulavat. Äiti ja sisko onnittelevat Juliaa, joka olisi täyttänyt 31 vuotta. Johanna pysyttelee tällä kertaa taustalla, sillä ensimmäistä kertaa puheenvuoro on hänen äidillään.
”Mitään ei ollut tehtävissä”
Marja löysi tyttärensä Julian kuol- leena perheen kodista Helsingin Jollaksesta maanantaina 16. joulu- kuuta 2013. –Viimeinen viikko Julian kans- sa oli ihana. Tulin Ruotsista hänen luokseen Helsinkiin. Katsoimme leffoja, teimme ruokaa ja vain olim- me. Julia oli todella väsynyt. Hän oli laihtunut, suorastaan riutunut. Pidin huolta, että hän söi kunnol- la. Juliasta oli tullut hento ja voi- maton. Tyttö oli kuitenkin iloinen ja suunnitteli tulevaisuutta. He olivat päättäneet lähteä Johannan kans-
sa Havaijille heti joulunpyhien jäl- keen, Marja sanoo. Marja lähti Ruotsiin muun per- heensä luokse viikonlopuksi. Hän oli poissa kolme vuorokautta. –Kun tulin takaisin kotiin, oli
aivan hiljaista. Koiratkaan eivät haukkuneet tai tulleet vastaan. Menin portaat ylös ja avasin Juli- an huoneen oven. Hän lepäsi sän- gyllä levollisena. Koirat makasivat hänen vierellään aivan hiljaa. Mi- tään ei ollut enää tehtävissä. Julia oli nukkunut pois, Marja kertoo. Ruumiinavauksessa selvisi, että
Julia oli menehtynyt jo kaksi päi- vää ennen kuin äiti hänet löysi.
Julia aavisti kuolemansa
Marja epäilee, että Julia oli huo- nommassa kunnossa kuin antoi ymmärtää. –Toisinaan mietin, aavistiko Ju-
lia kuolemansa. Aivan kuin hän oli- si tiennyt. Kun kävin Julian tava-
roita läpi, löysin hänen käsilaukus- taan posliinisen enkelin. Hän oli kantanut sitä mukanaan jo viikko- ja, Marja sanoo. –Julia ei valittanut kipuja tai pa-
haa oloa vaan oli reipas. Hän ei to- sin koskaan oikein hyväksynyt sai- rauttaan. Neulakammoisena hän vihasi insuliinipiikkien pistämistä. Julian pahin pelko oli, että sairaus veisi häneltä jalat tai näkökyvyn. Edes kuolemaa hän ei pelännyt niin paljon, hän jatkaa. Diabetes vei Julian useasti sai- raalaan. –Julia kävi lähellä kuolemaa kymmeniä kertoja. Diabetes oli hänen kohdallaan todella ärhäk- kä. Kun normaali veren sokeripi- toisuus on asteikolla 4–6, saattoi- vat Julialla arvot olla ruokailun jäl- keen jopa 30. –Joskus Julia sai syyttää itseään sairaalareissuista, mutta usein so- keriarvot heilahtivat, vaikka hän
SEISKASSA! VAIN
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123