★★★★★=MESTARITEOS ★★★★=LAATULEFFA ★★★=KELPO PÄTKÄ ★★=AJANVIETETTÄ ★=AJANHUKKAA ELOKUVATEATTEREIDEN
ENSI-ILLAT OHJELMISTOON PERJANTAINA 3.8.
DVD:T REUNALLA
Pingviinit seikkailevat Eu- roopassa.
MADAGASCAR 3
Tutut eläinsankarit liittyvät sirkukseen.
M
adagascarin kolmannessa osassa sekalainen eläin- lauma haaveilee edelleen
paluusta kotieläintarhaansa New Yorkiin.
Afrikkaan jumiutuneet Alex-leijo-
na, Marty-seepra, Melman-kirahvi ja Gloria-virtahepo päättävät lähteä pingviinien perään Monte Carloon. Siellä he saavat riesakseen Alexin päätä janoavan kapteeni Chantel DuBoisin, jota paetessaan he päätyvät kiertämään Eurooppaa sirkuksen mukana.
Pyöräilevä karhu naurattaa
Myös vanhempien katsojien viih- teeksi sopivassa elokuvassa riittää vauhtia alusta saakka. Kolmas Madagascar ei juuri
yllätä, mutta ainakin kaverukset päätyvät hieman aiemmista elo- kuvista poikkeavaan ympäristöön. Vanhojen hahmojen seuraan liittyy uusia tuttavuuksia, joista hupaisin on pientä pyöräänsä polkeva sir- kuskarhu Sonya.
Niin kuin usein eläinanimaati-
oissa, elokuvassa heikointa ovat ihmishahmot. Pahiksena nähtävä kapteeni DuBoisin ärsyttävyys on viety paikoin liian pitkälle. Loppu- ratkaisun perusteella ei voi päätellä suoraan, vieläkö elokuvasarjalle on tulossa jatkoa. Elokuvasta tulevat levitykseen sekä 3D- että 2D- versiot, sekä alkuperäisäänillä että suomeksi puhuttuna. MM
● Madagascar 3. (Madagascar 3: Europe’s Most Wanted). Animaatio. USA 2012. O: Eric Darnell. N: Petteri Summanen, Mikko Leppilampi, Laura Voutilainen, Puntti Valtonen. 93 min.
bbb
Välde testaa, tunteeko Pike ihastuneen katseen.
MISS FARKKU- SUOMI
Kauko Röyhkän romaanin filmatisointi toimii.
V
älde on oululainen koululainen, joka ei tunne oloaan kotoisaksi kotikaupunkinsa ahtaissa ym-
pyröissä. Pelastukseksi löytyy rock- musiikki, jota nuorukainen alkaa soittaa Lou Reedin ja David Bo- wien innoittamana samanhenkisen Sasun kanssa. Omat biisit syntyvät sängyn reunalla rämpytellen, mutta Sasun on vaikea ymmärtää Välden henkilökohtaisia sanoituksia. Välden ihastus on koulun kaunein tyttö Pike, joka voittaa himoitun Miss Farkku-Suomi -tit- telin. Ihastuminen ei kuitenkaan tunnu etenevän, ja Pikestä ovat kiinnostuneet muutkin. Aloittelevan rockmuusikon tielläkin on kiviä ker- rakseen, eikä Torttu-yhtye ole suin- kaan välitön menestys. Vähitellen Välden sinnikkyys alkaa kuitenkin kantaa hedelmää.
Hauska ja koskettava
Kauko Röyhkän omaelämäkerralli- seen kirjaan perustuva elokuva on hauska, koskettava ja raikas. Ul- kopuolisuuden tunne välittyy ilman liikoja alleviivauksia. 1970-luvun ajankuva on tavoitettu hienosti, ja ajankohdan sekä Röyhkän musiik- kia on käytetty oivaltavasti. Väldeä esittävän Mikko Neu-
vosen karisma riittää päärooliin loistavasti. Sibelius-lukiosta juuri valmistunut Sanni Kurkisuo osoit- taa Piken roolissa olevansa myös lahjakas näyttelijä. IL
● Miss Farkku-Suomi. Draama. Suomi 2012. O: Matti Kinnunen. N: Mikko Neuvonen, Sanni Kurkisuo, Elias Gould, Pirkko Hämäläinen. 86 min.
bbbb
Finnkinon katsotuimmat viikonloppuna 27.–29.7. LEFFAT TOP7
1. Yön ritarin paluu 2. Ice Age 4:
Mannerten mullistus 3D 3. Madagascar 3
4. Matkalla 5. The Amazing Spider-Man 6. Mitä odottaa kun odotat 7. Lumikki ja metsästäjä
Nuori Abraham oppii käsitte- lemään tappavasti kirvestä.
ABRAHAM LINCOLN: VAMPIRE HUNTER
Legendaarinen presidentti lahtaa vampyyrejä.
S
eth Grahame-Smithin romaa- niin perustuvassa elokuvassa USA:n ehkä kuuluisimmasta
presidentistä Abraham Lincolnista paljastuu uusi puoli. Vampyyri tappaa 11-vuotiaan
Abrahamin äidin. Aikuiseksi kasvet- tuaan Abraham tapaa vampyyrien metsästäjän Henry Sturgesin ja py- hittää loppuelämänsä verenimijöiden tappamiselle. Samalla Abraham kohoaa orjuutta
vastustavaksi presidentiksi. Sturge- sin varoitteluista huolimatta Abraham perustaa myös perheen.
Elokuvaversio oikoo mutkat
Venäläinen Timur Bekmambetov osoitti jo Angelina Jolien tähdittä- mässä Wanted-elokuvassa (2008), että hänellä on näkemystä energisen toiminnan ohjaamiseen. Myös nyt pääpaino on taistelukohtauksissa ja ne ovat jälleen äärimmäisen upeita. Varsinkin puolivälissä nähtävä
Abrahamin ja hänen äitinsä tappajan välinen kamppailu villinä laukkaavan hevoslauman keskellä on toteutettu erittäin kekseliäästi. Myös lopun ju- nakohtaus on hieno. Grahame-Smithin romaani sisälsi otteita sekä Lincolnin kuvitteellisesta salaisesta päiväkirjasta että muista historiallisista dokumenteista. Kirja ei kekseliäisyydestään huolimatta ollut kuitenkaan mikään syvällinen tutkielma vampyyrimytologiasta tai orjuudesta. Elokuvassa pohdiskeleva osuus on silti vieläkin pienemmässä osassa. Toivottavasti Bekmambetov saa tu- levaisuudessa yhdistettyä oivaltavaa toimintaa hieman moniulotteisem- paan tarinankerrontaan. TK
● Abraham Lincoln: Vampire Hunt- er. Toiminta. USA 2012. O: Timur Bekmambetov. N: Benjamin Walker, Rufus Sewell, Dominic Cooper. 105 min.
bbb T
anskalaisohjaaja Asger Lethin trilleri alkaa, kun pilvenpiirtäjän reunuk- selle ilmestyy hyppäämistä harkitseva Nick Cassidy, joka on vankikarkuri ja entinen poliisi. Kun kaupungin huomio kiinnittyy yläilmoihin, lähistöllä häärii Nickin veli vaimoineen. Tarkoituksena on ryöstää kiinteistömogulin jättiläis- timantti. Poliisipsykologi Linda tajuaa, että Nick on mukana juonessa, mutta joutuu itse mukaan sotkuun. Nickin ja Lindan keskustelut yläilmoissa sekä Nickin aikomusten mystiikka rakenta- vat jännitystä, mutta tunnelma kuihtuu kehnosti toteutetun timanttiryöstön ai- kana. Kymmenien läheltä piti -tilantei- den jälkeen elokuva jää mauttomaksi. DVD-julkaisulta ei löydy lisämateriaalia. (Man On A Ledge). Jännitys. USA 2011. O: Asger Leth. N: Ed Harris, Elizabeth Banks, Sam Worthington. 99 min. K-12. OU bb
MY WEEK WITH MARILYN T
ositarinaan perustuva elokuva Hollywoodin rakastetuimmasta blondista tarjoaa kiehtovan näkökul- man ikonin persoonaan. Keskiössä on Colin Clark (Eddie Redmayne), joka pestataan Sir Laurence Olivierin (Ken- neth Branagh) elokuvaproduktioon. Clark ystävystyy Marilynin (Michelle Williams) kanssa, ja rakastuu tähän. Marilynista välittyy kuva epävarmana ja ailahtelevana hermorauniona. Lääketokkurassakin Williams on val- loittava, mutta ei yhtä maaginen kuin esikuvansa. Nuori Colin on lähinnä todistajan roolissa, monessa kohtauk- sessa kirjaimellisesti sivustakatsoja. Paikoitellen juonta kuljetetaan turhan- kin sisäsiististi, ja pikkusievä söpöily kaipaisi säröjä. Lisämateriaaleina on ohjaajan kommenttiraita sekä melko mielenkiinnoton dokumentti, jossa työryhmä hehkuttaa toisiaan – ja totta kai Marilynia. Draama. Britan- nia/USA 2011. O: Simon Curtis. N: Michelle Williams, Kenneth Branagh, Eddie Redmayne, Julia Ormond. 98 min. S. AB bbb
LISÄÄ ESITTELYJÄ OSOITTEESSA
www.telvis.fi
K-16 K-12 K-7
Page 1 |
Page 2 |
Page 3 |
Page 4 |
Page 5 |
Page 6 |
Page 7 |
Page 8 |
Page 9 |
Page 10 |
Page 11 |
Page 12 |
Page 13 |
Page 14 |
Page 15 |
Page 16 |
Page 17 |
Page 18 |
Page 19 |
Page 20 |
Page 21 |
Page 22 |
Page 23 |
Page 24 |
Page 25 |
Page 26 |
Page 27 |
Page 28 |
Page 29 |
Page 30 |
Page 31 |
Page 32 |
Page 33 |
Page 34 |
Page 35 |
Page 36 |
Page 37 |
Page 38 |
Page 39 |
Page 40 |
Page 41 |
Page 42 |
Page 43 |
Page 44 |
Page 45 |
Page 46 |
Page 47 |
Page 48 |
Page 49 |
Page 50 |
Page 51 |
Page 52 |
Page 53 |
Page 54 |
Page 55 |
Page 56 |
Page 57 |
Page 58 |
Page 59 |
Page 60 |
Page 61 |
Page 62 |
Page 63 |
Page 64 |
Page 65 |
Page 66 |
Page 67 |
Page 68 |
Page 69 |
Page 70 |
Page 71 |
Page 72 |
Page 73 |
Page 74 |
Page 75 |
Page 76 |
Page 77 |
Page 78 |
Page 79 |
Page 80 |
Page 81 |
Page 82 |
Page 83 |
Page 84 |
Page 85 |
Page 86 |
Page 87 |
Page 88 |
Page 89 |
Page 90 |
Page 91 |
Page 92 |
Page 93 |
Page 94 |
Page 95 |
Page 96 |
Page 97 |
Page 98 |
Page 99 |
Page 100 |
Page 101 |
Page 102 |
Page 103 |
Page 104 |
Page 105 |
Page 106 |
Page 107 |
Page 108 |
Page 109 |
Page 110 |
Page 111 |
Page 112 |
Page 113 |
Page 114 |
Page 115 |
Page 116 |
Page 117 |
Page 118 |
Page 119 |
Page 120 |
Page 121 |
Page 122 |
Page 123 |
Page 124 |
Page 125