Välillä keik- kareissuilla joutuu syö- mään milloin missäkin.
TEKSTI ANNE TAHVOLAINEN KUVAT ATTE KAJOVA
VAIMO BONG MINUT TELEVIS
Reissuun lähdet- tiin aamulla, jo- ten paidat saivat kuivua loppuun autossa.
Marko ja Juha virit- televät soittimiaan ennen keikan alkua.
Juha Metsäperän ura lähti nousuun vuonna 2006, kun debyyttilevy Pienen hetken ilmestyi.
P 30
unakeltainen keikka- bussi kurvaa Tampe- reen rautatieasemal- le lauantaina puolenpäivän aikaan. Kuskin paikalta toi- mittajaa ja kuvaajaa hyp- pää tervehtimään iskelmä- laulaja Juha Metsäperä, 33. Pääsemme seuraamaan iskelmälaulajan keikkapäi- vää ja ensin suunnistam- me Rauman pitsiviikoille ja sieltä Yläneelle Valasran- nan tanssilavalle. Juha on keikkaillut ak- tiivisesti jo useamman vuo- den. Ura alkoi kuitenkin
alun perin vähän sattumal- ta.
−Teimme sukulaisten
kanssa mummolleni joulu- levyn vuonna 2005. Tätini sitten lähetti levyn tietä- mättäni silloiselle HMC-le- vy-yhtiölle, Juha kertoo. Levy-yhtiöstä Pekka Nie- minen otti Juhaan yhteyt- tä ja tarjosi levytysmahdol- lisuutta.
−Luulin puhelua aluksi vitsiksi ja yritin tunnistaa äänestä, oliko soittaja joku kavereistani. Jopa tarkis- tin puhelinnumeron puhe-
lun jälkeen numerotiedus- telusta. Vasta sitten soitin takaisin Pequlle.
Elän musiikilla
Juhan ensimmäinen le- vy Pienen hetken ilmestyi 2006 ja siitä lähtien Juha on pystynyt elättämään it- sensä musiikilla.
−Olen koulutukseltani it-insinööri ja aluksi kävin töissä samaan aikaan, kun keikkailin. Sitten musiikki lähti viemään, enkä ole ka- tunut pätkääkään. Juha on kotoisin Ou-