Laaksonen tunnustautuu Seiskan luki- jaksi. –Ohoh, Ilkka Kanerva on päässyt juoruihin.
Sateen sattuessa Jukka retkahtaa olohuoneen soh- valle. –Tähän on helppo nukahtaa.
Avarassa keitti- össä riittää tilaa myös vieraille.
Mökin viih- denurkkauk- seen kuuluu taulutelevisio.
JVitsien aihiot syntyvät mö
ukka Laaksosen ura imi- taattorina sai alkunsa vuonna 1986, kun hänen naapurissaan Espoossa asunut Klaus Thomasson otti hänet sii- piensä suojiin.
−Olin töissä leipurien tukussa ja olimme lähdössä työporukan kanssa laivalle M/S Sally Albat- rossille, jonne ”Klasu” oli pes- tattu esiintymään. Päätimme yhdistää voimamme ja teimme yhdessä Enska ja Hanski -ohjel- manumeron. Siitä kaikki lähti, Jukka muistelee.
−Klasua on syyttäminen koo-
mikon urastani, hän on oppi-isä- ni, Jukka virnistää.
Rooli Turhapurossa Koko kansan tietoisuuteen
Jukka nousi Se on siinä -ohjel- man kautta, joka pyöri TV2:ssa lähes kymmenen vuoden ajan 2001-2009.
−Ohjelmaa oli kiva tehdä Ant- zan (Antero Mertaranta) ja Ris- ton (Kaskilahti) kanssa. Sääli, että se loppui, Jukka murehtii. 42
Yksi Jukan unelmista kävi
toteen, kun hän pääsi mukaan Uuno Turhapuroon. Hän oli mu- kana gangsterin roolissa Uuno Turhapuron poika -elokuvassa vuonna 1993. −Kun Pertti ”Spede” Pasanen soitti ja pyysi mukaan Uunoon, ei sitä voinut uskoa todeksi.
Nyrpistelyyn ei ole varaa
Hauskan miehen mainees- sa on myös varjopuolensa. Kei- koilla on oltava hyväntuulinen ja iloinen, vaikka takaraivossa jokin asia pännisi.
−Ei ihmiset halua nähdä la- valla nyrpistelevää koomikkoa. Koomikon työ on haastavaa
ja vaativaa, mutta antaa myös paljon.
−Nautin, kun saan yleisön viihtymään ja nauramaan. Täysin vapaaherraksi Juk- ka ei heittäydy mökillään. Aivot suoltavat uusia vitsejä. −Uusien vitsien aihioita syn-
tyy helposti mökillä, kun pää on valmiiksi lepovaihteella.