Jenni Haukio on ensimmäistä kertaa Linnan emäntä Kuva manipuloitu
Selostajat vaihtuvat!
L
Juhlat maksavat 240 000 euroa!
L
innan juhlien budjetti on suunnilleen saman verran kuin viime vuonna eli noin 240 000 euroa. Budjetti on kasvanut vuosi vuodelta.
innan juhlia jo vuo- sia televisiossa selos- taneita Matti Rönkää
ja Marjukka Havumä- keä ei tänä vuonna eette- rissä kuulla, sillä hei- dät on kutsuttu juh- lavieraiksi. Tilalle hyppäävät Ylen uutisankkurit Piia Pasa- nen ja Jus-
si-Pekka Ran-
tanen (kuvassa), joiden kanssa selos-
tuskopissa ovat myös po- litiikan toimittaja Ari Ha- kahuhta ja muotitoimittaja Jaakko Selin.
J
uhlavieraat pääsevät nauttimaan erittäin kattavasta tarjoilusta, sillä listalla on 19:ää erilaista suolapalaa,
11:tä makeaa herkkua, seitsemää kak- kua ja neljää juustoa. Juomaksi vieraille on varattu puna- ja
valkoviiniä, olutta ja virvokkeita, Kulta- rannan omenamehua, kahvia sekä teetä ja Linnan legendaarista boolia, jonka re- septiä ei ole julkisuuteen paljastettu.
Bändi soittaa tuttuja hittibiisejä! I
4 Linnan juhlien yksi T
tsenäisyyspäivän vastaan- oton musiikista vastaa pe- rinteisesti Kaartin Soitto- kunta. Kättelymusiikki juh- listaa 200-vuotiasta pääkau- punkia ja World Design Capi- tal 2012 -juhlavuotta. Kevyel- lä tanssimusiikilla juhla- vieraita viihdyttää Kaartin Combo solistinaan Marika Tuhkala. Linnassa kuullaan muiden muassa kappaleet Missä muruseni on, Sata sa- lamaa ja Shanghain valot.
ETHÄN RUP MUMMOKSI JENNI?!
odotetuimmista kohokohdista on Jenni Haukion juhla-asu.
asavallan presidentti Sauli Niinistö isän- nöi vaimonsa Jenni Haukion kanssa en- simmäistä kertaa itsenäisyyspäivän Lin- nan juhlia. Spekulaatiot ovat käyneet tiuhaan siitä, millaisessa iltapuvussa Jenni vastaan- ottaa vieraita Saulin rinnalla. Presidentin kansliasta ei paljasteta Jennin itsenäisyyspäivän vastaanoton juhla-asun vä- riä tai suunnittelijaa. Jenni on tunnettu siitä, et- tä hän haluaa pitää vaatteidensa suunnittelijat salassa, mutta tämän vuoden suomalaiset te- ot ja työ -juhlateeman mukaisesti voisi olettaa tasavallan ykkösnaisen käyttävän suomalais- ta suunnittelijaa ja värinä kenties sinisen jota- kin sävyä. Puku on varmasti hyvin hillitty ja tarkoin eti-
kettien mukaan suunniteltu. Torstaina nähdään, pitäytyykö Jenni moititussakin mummotyylis- sään vai nähdäänkö hänen yllään jokin gla- moröösi luomus.