Uuden F1-kuskin Valtteri Bottaksen uran hinta: 5 MILJOONAA EUROA!
Valtteri Bottas avasi F1-portit suuren rahan sijaan lahjakkuudellaan. Williams-talli kasvattaakin hänestä seuraavaa tähtikuljettajaansa.
V
iime kesänä allekirjoitettu ja viime viikolla julkistet- tu Williams F1 Teamin ja
nastolalaisen Valtteri Bottaksen, 23, sopimus edustaa lahjakkuu- den voittoa resursseista. Valtterin ura on tehty F1-maa- ilman mittapuulla pienellä ra- halla. Hänen nousunsa F1-sar- jaan on mahdollistanut pitkään moottoriurheilun parissa vaikut-
tanut liikemies Antti Aarnio-Wi- huri, johon Päijät-Hämeessä sii- vousfirmaa pyörittävä Valtte- rin Rauno-isä tutustui aikanaan työn parissa. −Vaikka olisi kuinka hyvä kuljettaja, formulauraa ei luo- da ilman rahaa. Joku toimii aina maksumiehenä. Valtterin ura on maksanut 4−5 miljoonaa euroa. Hän on saanut mahdollisuuten-
sa F1:ssä hyvän työnsä ja lahjak- kuutensa ansiosta, suomalainen F1-asiantuntija kertoo Seiskalle. Williamsin uskoa Valtterin kykyihin kuvaa se, että hän syrjäyttää tallissa F1-legendan Ayrton Sennan sukulaispojan Bruno Sennan, joka toi tallil- le sponsorirahaa noin 13 mil- joonaa euroa vuodessa. Valt- terin taustayritysten muka- na euroja tulee arviolta mil- joona tai kaksi. Valtteri tienaa monivuo- tisen F1-sopimuksensa en- simmäisellä kaudella hie- man alle miljoona euroa.
TEKSTI PAAVO NURMI KUVAT ALL OVER PRESS, LEHTIKUVA JA YLE
Tapasi tyttökaverinsa Nybergin pakeilla!
V
altterin tallikaveri Williamsilla on venezuelalainen Pastor Maldonado. Hän on edustanut Williamsia kaksi kautta ja ajoi toukokuussa F1-uransa en- simmäisen voiton. Maldonadoa on voiton vuoksi vaikea kuvailla pelkäksi osto- kuskiksi. Venezuelan valtion omistama öljy-yhtiö PDVSA maksoi kuitenkin hänen kauden 2012 ajopaikastaan Williamsille 38 miljoonaa euroa. Yallaf1-sivuston mu- kaan summa nousee vuosittain, ja se on kaudel- la 2015 lähes 52 miljoonaa euroa – mikäli Wil- liams ei pura sopimusta. Maldonado
F1-historian rahakkain tallikaveri!
on öljyrahoi- neen formula- historian rahak- kain ostokuski.
32 Pastor Maldonado V
altteri vieraili helmikuussa 2010 Ylellä nähtä- vässä suositussa keskusteluohjelmassa toi- mittaja Arto Nybergin pakeilla. Tuolloin hän tapasi ensimmäistä kertaa tyttöystävänsä, uimari Emilia Pikkaraisen, joka oli jakson toinen vieras. –Ulospäin suuntautunut, huumorintajuinen ja
rennon oloinen veikkonen, Arto Nyberg kuvailee Valtteria Seiskalle.
Emilia on muodokas uimari! V
altterin tyttöystävä Emi- lia Pikkarainen lukeu- tuu Suomen lahjakkaim-
piin naisuimareihin. Emilia voitti uransa toisen arvokisa- mitalin, hopean, naisten vies-
tissä lyhyen radan EM-kisois- sa pari viikkoa sitten. Lisäksi hän sijoittui neljänneksi 100 metrin henkilökohtaisen se- kauinnin finaalissa. Emilia teki olympiadebyyt-
tinsä viime kesänä Lontoos- sa. Hän sijoittui 100 met- rin perhosuinnissa 29:nneksi ja osallistui myös 200 metrin perhos- ja sekauinteihin.